Hanit Haniassa

Blogissa on vietetty hiljaiseloa viime viikkoina ja siihen on olemassa ihan oikea syy. Lensimme sedän kanssa muille maille anivarhain lauantaiaamuna 21.4. Selitys löytyy myös tähän hurjaan huikentelevaisuuteen. Kävimme reissussa juhlistamassa neljännesvuosisadan mittaista liittoamme, sillä tuossa jokunen päivä sitten tuli kuluneeksi kokonaista 25 vuotta siitä, kun sanoimme alttarilla toisillemme "tahdon".

Lauantaiaamun herätys oli lentokenttähotellissa asetettu soimaan jo kahdelta, siis syvimmän unen aikaan. Matkakuume kuitenkin veti veronsa ja täti oli tikkana hereillä jo ennen kellon pirinää. Aamukolmelta jo kapusimme lentokenttäbussiin ja ennen kukonlaulua olimme jo kirjautuneet lennollemme sekä siirtyneet turvatarkastuksen läpi lentokentän kansainväliselle puolelle.

Tällä kertaa ilmatie oli tasainen ja tuuli myötäinen, joten lensimme Kreetan ylle puoli tuntia etuajassa ja jouduimme odottelemaan laskeutumislupaa kymmenisen minuuttia. Pitkäkoipiselle sedälle maksoimme tilavamman matkustuspaikan varauloskäynnin kohdalle emmekä päässeet vierekkäin. Se ei haitannut, uppouduin Victoria Hislopin kirjaan Saari ja olimme perillä Haniassa ennen kuin hoksasinkaan.

Olimme tällä kertaa varanneet yksiön Iro-hotellista, Hanian kaupungista Nea Choran kaupungiosasta. Lentokenttäbussi ei kapeilla kujilla sopinut ajamaan hotellille saakka, joten saimme kartan, jonka opastuksella pääsisimme majapaikkaamme. Kuitenkin tällä kertaa jostain syystä bussi ei koukannut lähellekään Nea Choraa, vaan me hyppäsimmekin matkan varrella taksiin, joka vei meidät ihan oven eteen.

Olimme hotellillakin niin ennätysajassa, että luulivat meitä ensin joksikin toisiksi. Kun lopulta selvisi, että Kotosiahan tässä ollaan, olivat kovin pahoillaan, sillä huoneistomme ei ollut vielä valmiina. No, hätäkös tässä, lomalaisilla. Odottelimme vastaanotossa vajaat puoli tuntia ja meille tarjoiltiin sinne mehutkin. Setä siinä ennätti säätiedotuksia tutkimaan ja vaikka tulopäivän sää olikin tuulinen eikä mikään erityisen lämmin, jatko näytti tosi hyvältä...

Kun sitten pääsimme majoittautumaan lomakotiimme, olimme iloisesti yllättyneitä. Meidät olikin sijoitettu kaksioon ja ihan merinäköalalla. Parvekkeellakin oli mittaa kymmenen metriä! Hyvin täällä loma-ajan asuisi.

Aamiaisen olimme nautiskelleet lentokentällä ja koneessa söimme vain pikkuisen välipalaa, joten kun tavarat oli saatu leviteltyä paikoilleen, jalkapohjissa jo kutisi into lähteä tutkimaan ympäristöä ja mahan pohjassa murisi nälkä. Siis ei muuta kuin menoksi!

Iro-hotellilta vanhaan kaupunkiin ja Hanian keskustaan oli noin yksi kilometri. Päätimme suunnistaa vanhan kaupungin suuntaan ja ihan ensin hoitaa tankkauksen, jotta sitten jaksaisimme käyttää jo loman ensimäisen päivän tehokkaasti hyödyksi. Istahdimme pieneen kahvilaan (Kormoranos Bakery Cafe) ja tilasimme juustopiiraat sekä kahvia. Paikka osoittautui niin mukavaksi, että käväisimme täällä vielä pari kertaa uudelleenkin. Olisimme ehkä vieläkin useammin siihen istahtaneet koipiamme lepuuttamaan, mutta usein kaikki pöydät olivat jo varattuja, joten tämä leipomokahvla oli muidenkin suosiossa.

Kuten sanottua, tulopäivänä tuuli puhkui vinhasti ja takit päällä kiertelimme katselemassa maisemia. Hyvältä näytti!

Tuulen kaverina meri velloi rauhattomana, mutta kiehtovan kauniina.

Nea Choran rannassa näytti paljon tyynemmältä.

Huhti-toukokuun vaihde on mainiota aikaa matkustaa Kreetalle. Talven kosteuden jälkeen kaikkialla oli kukkia ja sen todella tulette postauksien myötä huomaamaan!

Kun käväisimme hotellilla vähän huilaamassa, kiipesimme katsastamaan hotellin kattoterassin. Sepä olisi oiva paikka vaikka auringonotolle lämpimämpänä päivänä.

Lomaintoa puhkuen lähdimme vielä uudelleen vanhaan kaupunkiin illemmalla ruokaa etsimään. Meri jaksoi vaahdota.

Myöhemmin, veneretkipäivänä, kuulin oppaalta, että Hanian majakka on Kreetan valokuvatuin nähtävyys. Enpä ihmettele. Minäkin otin siitä noin 200 kuvaa...

Kotona olimme ikävöineet horiatikia eli kreikkalaista salaattia sekä saganakia eli paistettua juustoa. Niitä oli siis heti tilattava alkupaloiksi.

Olen kerran syönyt Kreetalla jumalaiset täytetyt tomaatit. Kuola jo melkein valui suupielistä niitä ajatellessa ja siksipä tilasin nytkin samaa pöperöä. Noh... ihan ok, mutta ei edelliskerran veroista herkkua.

Tyhjää oli ravintolassa muuten. Tosin paras sesonki ei vielä ole alkanutkaan.

Loma-ajan kotiin palatessa aurinko oli laskemassa ja maalasi maiseman kullanväriseksi.

Seuraavana aamuna lähdimme jälleen reippaina tutustumaan ympäristöön. Hassuja ideoita löytyi, mm. ovi, joka ei johda mihinkään.

Tuuli oli tyyntynyt ja lämpöä riitti. Tarkeni ilman villatakkia.

Kreetalla on ihanan paljon kissoja ja koiria, jotka liikkuvat siellä ihmisvilinässä kuin kotonaan. Aika hyväkuntoisilta näyttivät, joten kai niistä joku huolta pitää. Toivottavasti.

Taisi olla bougainvilleoiden eli ihmeköynnösten paras kukinta-aika ja voi että ne olivatkin upeita! Kuvasin puskan toisensa jälkeen, koska aina vain löytyi hienompia ja hienompia. Setä jo kävi tästä minulle vähän viisastelemaankin, ihan nätisti tosin, heh.

Kahvihampaan alettua juileksia, istahdimme ensimmäiseen vastaantulleeseen kahvipaikkaan ja niitähän Haniassa riittää. Makeaa teki mieli, joten tilasin mansikkavohvelin, mutta enpä osannut varautua valtaisan kokoiseen ja ylettömän imelään herkkuun. Parhaalla tahdollakaan en pystynyt syömään kaikkea. Hyvää se oli, mutta kyllä liika on liikaa.

Suupielet kermavaahdossa jaksoimme jälleen jatkaa tutustumista Hanian vanhan kaupungin saloihin. Löytyi patsaita ja kirkkoja, mutta kun olin mennyt unohtamaan matkaoppaat kotiin, ei oikein selvinnyt tarkemmin, mitä nämä olivatkaan.

Päivälliseksi pistelimme kokonaiset kalat hotellin lähiravintolassa. Ei se pahaa ollut, mutta ei oikein miltään maistunutkaan. Vähän jäi harmittamaan, sillä setä ei ole oikein kalaruokien ystävä, joten olisin suonut hänelle hyvän merikala-ateriakokemuksen. Tietenkin itselleni myös.

Jäljelle jäi vain luu (tai ruoto) vetävän käteen. Toivottavasti tämä ei ollut enne loppulomaa ajatellen!

No ei ollut. Tarina jatkuu seuraavassa numerossa.

PS. Vielä pitää avata tuo otsikko.

Töissä työtietokoneen salasana pitää vaihtaa säännöllisesti ja melko tiheään. Tässä joku aika sitten en oikein keksinyt mitään ja ajattelin, että lomaa odotteleva muistaisi lomaan liittyvän salasanan. Siksi päädyin kirjoittelemaan salanaksi LomaHania. Mutta koska salasanassa pitää olla myös numeroita, kiepautin viimeisen a-kirjaimen numero neloseksi. siis LomaHani4. Aikani salasanaa näpyteltyäni se muotoutui mielessäni lomaksi ja haniksi ja mikäs sen passelimmin häämatkalaisille sopisikaan.