Hop on hop off Haniassa

Neljännen lomapäivän ohjelmaan otimme bussiajelun sightseeing-bussilla, ideana siis, että voimme poistua bussista nähtävyyksien kohdalla ja nousta siihen takaisin aikamme pällistelyämme pysähdyspaikan tarjontaa.

Ostimme liput ystävälliseltä nuorelta naiselta Akti Kanari -pysäkillä. Nea Chora olisi tietenkin ollut meitä lähin pysähdyspaikka, mutta koska hotellimme viereinen rantakatu oli remontin takia suljettu, ei bussi voinut siellä kurvailla. Bussin aikataulu olikin muuttunut etukäteen ilmoitetusta, joten saimme vartoa kunnon tovin, kunnes kyyti saapui. Onneksi ei lomalaisella ole kiire.

Vaikka kierros osoittautui lopulta aika heppoiseksi (suurin osa pysäkeistä oli helpostikin kävelymatkan päässä toisistaan emmekä ehtineet hypätä pois bussista Soudan lahden pysäkillä, vaikka sitä olimme suunnitelleet) bussin "ikkunoista" näki kaikenlaista kummaa, mm. valkosipulikauppiaat työssään.

Istuimme bussin yläkerrassa, jossa ei ollut ikkunoita ollenkaan ja katujen varsilla puut puskivat sisään. Tarkkana sai olla, etteivät kakkulat lentäneet päästä tai ettei tullut halosta päähän.

Mutta vau! Mitkä kukkapuut!

Miltei parasta antia oli nousta ylös pitkin Akrotirin niemimaata kohti Elevtherios Venizelosin ja hänen poikansa hautoja. Bussi pysähtyi toviksi hienolle näköalapaikalle, että saimme napsia kuvia Hanian kaupungista ja Sudan lahdesta kylliksemme.

Kun bussi oli kurvaillut pitkin Akrotirin niemimaata ja kiepannut ohi englantilaisten hautausmaan ja Sudan lahden, ajoimme pitkän tovin takaisin kohti kaupungin keskustaa. Alkoi vallan tulla vilu viimassa, kun hellevaatteissa olimme liikkeelle lähteneet. Päätimme siis poistua bussista heti, kun se olisi seuraavan kerran mahdollista.

Viimeinen pysäkkimme oli lopulta kauppahallin edustalla ja sen jälkeen emme enää bussiin nousseetkaan. Muut kohteet oli helpompi saavuttaa apostolin kyydillä.

Koska olimme kauppahallin edessä, sinne oli sisään astuttava. Olipas siellä kaikkea!

Kauaa emme malttaneet kauppahallissa kierrellä, sillä bussissa tullut kylmyys hytistytti edelleen. Piti päästä jonnekin auringonpaisteeseen lämmittelemään. Päätimme etsiä mukavan kahvilan... mutta olimme ronkelilla päällä eikä mikä tahansa kelvannutkaan.

Mutta vihdoin! Keskustorin (?) laitamilla sai kahvitella auringossa. Ajattelin tilata kahvin kaveriksi jotain pientä, vaikka tonnikalavoileivän. Ai, pientä? Kreetalla annokset ovat lähes aina aikamiehen annoksia, joten muille niissä riittää yllin kyllin popsittavaa.

Koska kiertoajelu vei etukäteen suunniteltua vähemmän aikaa, päätimme mennä tutustumaan keskuspuistoon, jota hotellimme respassa oli meille suositeltu. Siellä olisi mahdollisuus nähdä Kreetan norppa eli kri-kri -vuohi. (Tai no, vertaukseni on ontuva, sillä juuri saamamme tiedon mukaan norppaa ei enää uhkaa sukupuutto.)

Heti portista sisään astuttuamme huomiota kiinnitti valtavan paksu puu.

Siellähän näitä uhanalaisia vuohia sitten aitauksessa olikin vallan useampia. Yksi nukkui ihan aidan vieressä. Kun sitä siinä katselin ja valokuvasin, jostakin ilmestyi irtokoira haukkua räksyttämään vuohelle. Vuohi aikansa kuunteli tyynesti, mutta lopulta siltä petti hermo ja se kävi hyökkailemään koiraa kohti. Jos ei välissä olisi ollut tukevaa verkkoaitaa, koira olisi saanut äkkilähdöt. (Ja varmaan me myös...) Aita vain kumahteli, kun vuohipukki puski sitä sinnikkäästi ja monen monta kertaa. Setää nauratti, että "ai, täällä olikin tällainen esitys!".

Hei, pois ruokapöydältä!

Onkohan tämä lapsi vai naaras?

Erikoisen värinen bougainvillea.

Puistossa oli myös lintuaitauksia, mutta veikentä oli katsella, kun pikkulintu oli kylvyssä juoma-altaassa.

Puiston puiden joukossa oli hedelmäpuitakin. Kenelleköhän nuo hedelmät kuuluvat? Niitä oli paljon tippunut puiden alle ja sinne pilaantunut... Hyvät sitrukset menevät ihan hukkaan noin, ihan melkein harmitti. Mutta ehkä siellä on sama ilmiö appelsiinien ja muiden sitrusten kanssa kuin meillä täällä hyvinä omenavuosia. Kenellekään ei enää kelpaa, kun kaikki ovat jo kurkkuaan myöten täynnä kotimaista omenaa, siis Kreetalla appelsiinia.

Kun ei enää paleltanut, voimme mennä uudelleen kauppahalliin.

Koko päivän lietuamisen jälkeen illalla ei huvittanut kävellä kauas etsimään syötävää. Päädyimme siis ihan hotellin kulmalle tavernaan eikä se huono valinta ollutkaan.

Alkusalaatti oli valtaisan kokoinen. Tästä olisi riittänyt vaikka neljälle!

Kreikkalainen pastani oli herkullista. Ison lautasen syvennyksessä oleva annos näyttää pieneltä, mutta oli siinä syömistä!

Viidennen päivän ohjelmassa oli minulle hemmottelua. Olin varannut ajan manikyyriin ja pedikyyriin hotellin viereisestä hoitolasta kello yhdeksitoista. Kello taisi olla jo melkein puoli kaksi, kun sieltä hotellille palailin ja edelleen kaikui korvissa kosmetologin varoitukset, etten saisi koskea mihinkään, ettei lakkaus menisi pilalle.

Olihan meidän lähdettävä jälleen liikkeelle.Haukkasimme välipalaa Kormoraoksen leipomokahvilassa, mutta annoksista ei tällä kertaa olekaan kuvaa. Sen sijaan nappasin kuvan vastapäisestä putiikista. Aika kivan näköinen!

Kävelimme satamaan ja suunnistimme itäiseen reunaan. Matkalla ohitimme hevostaksit. Houkutelevan näköistä, mutta kallista.

Yläkuvan kukat kasvavat alakuvan ovien edessä. Onko siinä edes multaa?

Helle oli kova, mutta piti vähän raunioilla kiipeillä.

Loputtomasti lampsimme edestakaisin rantaraittia hotelille ja kaupungille ja hotellille ja kaupungille ja hotellille... Tämä selin oleva setä jaksoi päivästä toiseen kaiket päivät olla kauppaamassa hedelmiä ja vihanneksia ohikulkijoille.

Välillä nuo kissaressut olivat asettuneet nukkumaan vaarallisiin paikkoihin, tämäkin pysäköidyn auton taakse ajotien reunaan.

Kotona oli taas kahvin ja kakun aika. Tällä kertaa herkkuna oli läheisen herkkukaupan hiiren mallinen suklaakakku.

Ihminen ei elä pelkällä kakulla, joten illalla kävelimme jälleen vanhaan kaupunkiin päivälliselle. Tällä kertaa söimme Oteki-taveranassa, mutta koska en ole kuvannut ruokia, en muista mitä söimme... Hyvää oli kuitenkin, koska olen kerran tuon käyntikortin napannut mukaani.

Täälläkin tuli hetkeä ennen laskua talon tarjoama jälkiruoka ja rakiryyppy. Se on Haniassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Taisi meille sattua vain yksi ravintola, joka ei jälkiruokaa tarjonnut.

Torstaina lähdimme liikkeelle varhain aamupäivällä ajatuksena kävellä majakalle ennen kuin päivä kuumenisi liian helteiseksi. Matkan varrella olikin pitkin katua levittäytyneet markkinat. Myynnissä oli kaikkea kirpputoritavaroista elintarvikkeisiin. Päätimme kipaista pikaisesti majakalla ja palata sitten tekemään ostoksia. Sää oli jälleen hieno.

Lempikengikseni tällä reissulla osoittautuivat muutaman vuoden vanhat Eccon sandaalit. Loppulomasta jalkapöydät olivat ruskettuneet raidallisiksi, kenkien remmien välistä.

Välimeren vesi on niin kirkasta, ettei sitä melkein näekään. Mutta auringon leikin veden pinnalla näkee hyvin.

Välipalalle menimme Bohème-kahvilaan ja se oli yksi reissumme parhaista kahvittelupaikoista. Vettä tuotiin pöytään jo kun tuskin olimme ennättäneet istahtaa. Minulla menikin aikaa, kun ensin piti kuvata tuoli ja tyyny, jossa oli - kirjoja!

Tilasimme munakkaat ja frappet, talo tarjosi pienet kakkupalat jääkahvin kanssa. Aika kiva ele.

Yhden pikkukujan varrelta löytyi mukava pikkuinen kirjakauppa, jonka postikorttivalikoima oli virkistävän erilainen kuin yleensä muualla. Kortit olivat tosin tusinatarjontaa arvokkaampia, mutta myös laadukkaampia. Kassan takaa löytyi ihanan iloinen ja juttelevainen naisihminen. Ystävällisiähän nämä kreetalaiset ovat laitanaan, mutta tämä myyjätär oli erityisen välitön ja mukava.

Alakuvasta vähän näkyy, millainen remontti meidän lähikadullamme oli menossa. Meteliä sieltä ei asumukseemme kuulunut, mutta kuljeksiessa piti olla tarkkana, minne jalkansa asetteli. Voin kuvitella, että remontin viivästyminen (käsi- ja jalkahoitoni tehnyt yrittäjä kertoi, että työn olisi jo pitänyt olla valmis ennen turistisesongin alkua) harmitti rantakadun ravintoloitsijoita, mutta sinnikkäästi he jaksoivat pöytänsä ja päivänvarjonsa levitellä sinne minne ne milloinkin sai soviteltua.

Ai niin, ne markkinaostokset! Setä osti itselleen pari paitaa, minä katselin kukkia sillä silmällä... Ostin neilikkakimpun ja lopulta en voinut olla ostamatta vielä parvekkeelle upeaa hortensiaa, se kun maksoi vain 8 euroa. Ennätin kuitenkin puolitoista viikkoa ihailla ennen kuin kukka oli pakko jättää muiden hoiviin. Jospa hotellin siivooja sen huoli itselleen kotiin lähdettyämme. Jos se joutui roskiin, ei minun tarvitse sitä harmitella, kun en sitä tiedä...

Niin ja ne eiliset kynnet on vielä esittelemättä. Jalkani eivät ole erityisen kauniit, mutta silti tykkään kesäksi saada pirteät varpaankynnet.

Sormiin valitsen mieluummin hillitymmän sävyn.

Iltaruokaa söimme taas uudessa tavernassa, niitä kun riittää. Mitä söimme? En taas muista, koska kuvat puuttuvat. Puitteissa ei taaskaan ollut moittimista, eihän.

Huh, tähän postaukseen urakoin kolme päivää. Huomenna onkin jälleen vuorossa retki uusiin maisemiin.