Rakastettu Kreetani

Ensimmäiselle lomamaanantaille varasin puuhaa jo koto-Suomessa. Netin kautta sain näppärästi ilmoitettua itseni ja puoliskon mukaan Apollomatkojen Rakastettu Kreetani -retkelle, jolla oli  suomea puhuva opas. 

Niinpä siis heti aamusta törötimme Selinou-kadun retkibussipysäkillä hyvissä ajoin. Muutkin matkalaiset olivat olleet yhtä reippaita, sillä bussi saapui himppusen etuajassa. Hyppäsimme kyytiin ja vielä mahduimme, vaikka meitä olikin retkelle ilmoittaunut bussilastillinen väkeä.

Ensimmäiseksi pysähdyimme Vrissesin kylässä Braoudakiksen perheen oliivi- ja viinitilalle. Saimme pikaisen perehdytyksen oliiviöljyn valmistukseen entisin konstein ja viininvalmistuksen nykytekniikkaan. Saimme tutustua myös pieneen kotimuseoon ja lopuksi oli aikaa tehdä ostoksia putiikissa.

Matka jatkui kohti etelää ja Imbrosin kylää.

Pysähdyimme pikaisesti valokuvaustauolle napsimaan kuvia tasangosta, jonka nimi ei jäänyt minulle mieleen enkä sitä meillä olevista kartoistakaan löytänyt. Apua ei löytynyt myöskään Internetistä pikaisella haulla, joten luovutin. Näkymä on kuitenkin Imbrosiin vievän tien varrelta.

Imbrosin kylässä pydähdyimme maistelemaan Sfakian pitaa, joka on kuin juustoa leivottuna kahden letun väliin ja koko komeus on kuorrutettu hunajalla. Juomaksi sai jokainen ostaa mitä itse halusi.

Imbrosin kylässä on - yllätys, yllätys - myös Imbrosin rotkon lähtöpiste. Tämänkin tavernan vierellä oli opastukset rotkoon, vaikka patikan varsinainen aloituspaikka olikin vähän kauempana.

Retkellämme olimme ajatuneet Sfakian kylään ja sieltäpä kerron vielä hassun tarinan, joka oli tuttu jo aiemmilta Kreetan retkiltä ja jonka jälleen oppaamme kertoi. Tai ei se ole tarina, se on ihan tosi juttu.

Sfakian kunnassa on vähän oma laki ja kun perheen poika täyttää 18 vuotta, mikä olisikaan parempi syntymäpäivälahja kuin pyssy. Mihin sitä tähtäämistä sitten harjoitellaan? Liikennemerkit ovat aivan oivia maalitauluja ja senpä takia Sfakian kunnassa liikennemerkit onkin ammuttu ihan tohjoiksi. Laitontahan se on, mutta ei niitä poliiseja juurikaan siellä liikuskele...

Imbrosista matka jatkui kohti Myrokefalaa ja siellä sijaitsevaa entistä Myriokephalan luostaria ja vielä nykyisinkin käytössä olevaa pikkuruista Neitsyt Marian kirkkoa. Bussin ikkunoista näkyi vielä Imbrosin kylän rinteille taiteiltu Kreetan lippu.

Opas oli jo alkumatkasta jutellut, että teillä saattaa tulla vastaan lammaslaumoja, joilla ei sitten ole kiire minnekään. Niinhän siinnä sitten kävi, että meidänkin matkaamme hieman viivästytti määkijöiden joukko.

Myriokefalan kylässä oli paljon sieviä taloja hyvinhoidettuine kukkaistutuksineen. Siellä silmä ei joutanut lepäämään, kun piti kaikki keretä huomaamaan ja ihastelemaan.

Kun bussilastillinen väkeä ahtautui pieneen kirkkoon, sieltä teki mieli nopeasti pois. Eihän siellä mahtunut edes liikkumaan!

Kun matkamme jatkui, taas oli tien tukkeena pieni villantuottajajoukko.

Muinainen Lappa eli Argiroupoli oli seuraava vierailukohteemme. Ensin pysähdyimme yläkylään tekemään kävelykierroksen. Perillä huomasimme sedän kanssa, että olimme olleet siellä joskus aiemminkin. Mutta sehän ei haittaa, hienot paikat katselee mielellään uudelleenkin.

Nappasin kuvan oppaan kartasta, sillä ihan kaikille ei omaa karttalehteä riittänyt. Vaan eipä tuolla eksyymään olisi päässyt, sen verran pikkuinen kylänen oli kyseessä.

Seuraavan kuvan mosaiikkilattia on ikivanha ja käsin tehty taideteos. Lahjakkaasti olen unohtanut, kuinka vanhasta kädentaitojen historiasta onkaan kyse. Vähän pölyinenhän tuo oli... ei ole vuosisatoihin tainnut olla enää siivoojakaan elossa.

(Vitsi, vitsi! Oikeasti Kreetalla oli ihan silmiinpistävää siisteys lähes kaikkialla. Putiikkien ja tavernojen eduksia pestiin ja lakaistiin vähintään päivittäin eikä roskia tai sotkua näkynyt juuri missään.)

Avokado-appelsiinimehu oli tosi hyvää! Osaisikohan tätä tehdä itse kotona?

Argiroupolin alakylässä oli aikaa ruokailulle. Tilasin mustekalaa ja hyvältä maistui.

Taveranan ympäristössä oli paljon kukkia ja vesielementtejä. Jos ei tullessa ollut vessahätä, täällä se kaiken lirinän ja lorinan seurauksena taatusti tuli!

Tuolla tavernassa siis ruokailtiin, kuva kyltistä napattiin vasta kylläisellä vatsalla.

Matkan käännyttyä loppupuolelle, opas laittoi bussissa kiertämään kartan, jossa näkyi päivän ajoreittimme. Vielä oli käymättä Kournas-järvellä.

Itäsuomalaisena ja järvien keskellä asustelevana mielestäni tämä lätäkkö oli pikemminkin lampare kuin oikea järvi. Mutta meren keskellä asuville tällainen makean veden allas on luultavasti hieno elämys. Jos rannan kaikki polkuveneet olisivat käytössä, järvellä olisi suoranainen ruuhka-aika.

Rohkeita uimareita ei montaa ollut. Ilmeisesti vesi oli talven jäljiltä vielä vallan vilpoisaa, sillä järveen päätyy vuorilta lumien sulamisvesiä ja nyt on kuitenkin vielä kesä aluillaan.

Pitkän päivän jälkeen kotona hotellilla herkuttelimme läheisen herkkukaupan mansikkajuustokakuilla ja kahvilla. Nam!

Päivän ostokset ovat tässä: Kohtuuttoman pitkiä kanelitankoja ja Extra Virgin -oliiviöljyä Braoudakisin myymälästä.

Ei pöllömpi päivä ollenkaan.

Mitähän sitä sitten tekisi?