Sorsajahdissa

Perjantaina oli ihana syyspäivä ja vapaapäivä. Oli oiva tilaisuus käväistä hakemassa kaupungintalolta ammattiyhdistyksen etulippuja elokuviin ja Smartum-seteleitä, pistäytyä kirpparilla ja vihdoinkin käydä katsomassa kaupungin kuuluisuutta eli mandariinisorsaa. Kaupungintalon edustan puissa oli jo syysväritys, mutta sorsien oleskelualueella Puistokadulla oli vielä vihreää ja vehreää.

Silmä kovana tiirasin sorsapopulaatiota, mutta kaikki yksilöt näyttivät ihan tavallisilta. Pyssyn kanssa en jahtia suorittanut, aseenani oli vanha kamuni Canon 400. Kun ei värikästä lintuyksilöä näkynyt, päädyin kuvaamaan muita lintuja ja syksyn värimaailmaa.

Lokin mahalasku

Jätin linnut sikseen ja jatkoin matkaa kirpparille. Kiersin pöytiä ihan ajan kanssa ja teinkin mukavia löytöjä. Ehkä joskus esittelen löytöni, tai ehkä en. Jää nähtäväksi.

Kirppiskierroksen jälkeen ajelin kotiin toiveikkaana sorsien ohi. Ensin näytti siltä, ettei julkkissorsa nytkään olisi ollut paikalla.

Kuitenkin huomasin paikalla palloilevan lintubongarin valtavan objektiivin kanssa ja pian paikalle saapui toinenkin kuvaaja jättiputken kanssa. Niinpä hilppasin paikalle minäkin kyselemään, että onkos se julkimo täällä jossakin ja kaivelin samalla vähän nolona omaa kameraani repun uumenista. Oma tykimpi objektiivini näytti ihan lelulta ammattilaisten vermeiden rinnalla.

Siellähän se värikäs lintu veteli päiväettoneita keskellä salmea laiturilla. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana! Sen verran siivottomalta tuo makuupaikka näytti, etten olisi kaivannutkaan samalle laiturille kävelemään.

Kuvanmuokkausohjelmalla sain linnun paremmin kuvaan, mutta koska se ei odottelusta huolimatta noussut esittäytymään, kunnon kuvat jäivät saamatta. Täytynee käydä jonain toisena päivänä kokeilemassa tuuria uudelleen.

Koska herra Mandariini ei ollut kuvauksellisella tuulella, napsin muutaman kuvan taviksista.

Lokkikin pääsi kuvaan valonsäteiden leikkiessä laineilla.

Tavissorsilla oli vauhti päällä. Ihan ei kamera pysynyt menossa mukana, mutta yritystä löytyi.

Tällä kuvausreissulla muistelin muinosta sorsankuvaussessiota kummitytön kanssa ja mietin, että olisipa hän ollut seurana. Mutta aina ei voi saada kaikkea. Kuten en saanut kunnon kuvaa varsinaisesta kohteestakaan. Onneksi aina voi ottaa uusiksi!

Aina vain syksympää

Keikkakalenterini tietää kertoa, että eilen oli eilen ja nyt on nyt, mutta huomenna on jo lokakuu. Huu! Pakkasöillä on peloteltu jo kotvanen ja kiireesti katkoin auringonkukkia ja kosmoskukkia maljakkoon ja nostin rankeloksi räytyneen pasuunakukan terassille oven viereen toivoen, että vaikka kukka on lehtensä tiputtanut, jaksaisi kuitenkin avata nuo monet nuppunsa ennen kuin talvi ehtii näille korkeuksille.

Talventuloa odotellessa olen jo osan kesäkukista kipannut kompostiin. Hellekesä niitä verottikin, joten jo joutivat. Mutta Diana se vaan kukkaa pukkaa ja puska kasvaa. Sitä en vielä raaskinut viskata, mutta ehkä jo ensi viikonloppuna on senkin aika päättää päivänsä. Ainakin jos yhä vain kylmenee.

Kurpitsan kannoin kasvamasta terassin pöydälle myös ja vielä löytyi lisää koristekurpitsoitakin. Nyt pitäisi pian päättää, mitä kokkaan tuosta kurpitsanmöllykästä. Siitä riittää yhdelle hengelle syötävää moneksi kerraksi, kun ei se setä paljon kurpitsaruoista perusta.

Pinkkikukkainen mansikka on jaksanut kukkia koko kesän ja monen monta marjaa olen siitä saanut suuhuni napsia. Mitähän tälle tapahtuu nyt? Pitäisiköhän kasvi istuttaa kasvimaan multiin talveksi ja kaivaa taas uuden kevään tulleen uudelleen amppeliin? Toisaalta, jos olisin oikein noheva, tekisin sille ihan ikioman penkin, jossa se saisi vuodesta toiseen ilahduttaa kukinnallaan ja kasvattaa marjoja myös. Mutta se vaatisi kyllä niin paljon lapiotöitä, etten ole ollenkaan varma, tuleeko tapahtumaan...

Kärsimyskukassakin on vielä vaikka kuinka monta nuppua. Noinkohan ennättävät avatutua ennen pakkasia? Jos nostan ruukun sisätiloihin, kukka siitä närkästyy ja todennäköisesti tiputtaa nuput. On tässä päättämistä, tekisinkö niin vai näin ja meneekö kuitenkin väärinpäin?

Ihana keltainen ruukkuruusuni, joka jo viime talven vietti kasvimaan mullassa ja kukki komeasti nyt alkukesästä, on kasvattanut jälleen uudet nuput. Tämän olen siis saanut äidiltä ja isältä jo keväällä 2017 ja voi että on yhdestä kukasta riittänyt iloa! Sen ainakin pelastan lämpimään heti kun oikeasti näyttää tulevan hallayö.

Työkaverilta sain syntymäpäivälahjaksi rahan, jolla piti ostamani keijunmekkoamppeli. Tein työtä käskettyä ja tämäkin kasvi on kesän aikana venynyt hurjiin mittoihin! Yltää ihan maahan saakka ja kukkii komeasti!

Nämä alakuvan kukkaset huitelevat yleensä maata pitkin, nostin ne kuvausta varten lankaköynnöksen syliin.

Rapun pielen istutuksissa on koko kesän kasvanut edellisen kesän ruusuja ja lankaköynnöstä. Viime syksynä ne koemielessä istutin kasvimaahan ja keväällä löysin sieltä terhakasti kasvuun lähteneet kasvit. Nuo lankaköynnökset ovat kasvaneet ihan valtaviksi puskiksi, ruusut ihan läkähtyvät köynnöksen puristuksessa.

Yksi alkukesän ostoksistani oli maljaköynnösamppeli. Olin hukuttaa koko kasvin kastelemalla sitä liian innokkaasti, kun en tajunnut sen selviävän huomattavasti niukemmalla kastelulla kuin petuniakaverinsa. Sitten köynnöksen kimppuun iski vielä kirva-armeija ja luulin koko kasvin olevan tuhon oma. Siirsin sen saattohoitoon (suorastaan unohdetuksi) leikkimökin katoksen alle. Sen verran säälin ressukkaa, että suihkutin sen mäntysaippualiuoksella. Poissa silmistä, poissa mielestä. Olisi luullut, että kun seuraavan kerran muistan istutuksen, siellä olisi töröttänyt vain kuivuneita oksantynkiä. Mutta ei, kukka kiitti saamastaan kastelurauhasta aloittamalla uuden kukoistuksen. No, kaksi kolmasosaa maljaköynnöksestä kyllä kuoli, mutta kuin tyhjästä samaan ruukkuun kasvoi tilalle terhakka keltainen orvokki. Hämmentävää.

Korttikaveriltani Outsalta sain syntymäpäivänä siemenpusseja. Hajuherneet jäivät tältä kesältä kylvämättä, mutta krassit ja unikot ilahduttivat pitkään kukinnallaan. Yhä on yksi unikonvarsi täydessä kukassa pitkin mustaa kasvimaan multaa.

Kasvimaalla seisoo pöyhkeinä myös rivi lehtikaalia. Nämä sain keväällä äidiltä ja sain myös keräkaalin taimia. Joku herkkusuu tuhohyönteinen rei'itti keräkaalin lehdet ihan piloille ja melkin myös lehtikaalinkin, mutta tuoreimmat lehdet näissä yksilöissä ovat hyvinkin käyttökelpoiset. Pitäisikin leipoa sitä herkullista kolmen kaalin piirakkaa...

Pihalla näyttää tällä hetkellä aika murheelliselta. Navakka tuuli on viskellyt puista lehtiä, oksia ja risuja pitkin poikin pihamaata. Mutta koska suurin osa lehdistä on vielä tiukasti puissa kiinni, ei ole tolkkua käydä haravan kanssa heilumaan. Pitää vaan ummistaa silmät sekasotkulta ja ihailla vaikka kovasti kukkivaa kukkuraista kompostikehikkoa!