Kakkuja kalamiehelle

Ystäväni, joka on myös työkaverini, kyseli jokin aika sitten varovaisesti, josko voisin pari kakkua tehdä... Hänen puolisonsa kun täyttäisi pyöreitä vuosia ja juhlat olivat tulossa. Toiveena oli, että kakkujen koristelussa olisi jotain sankarista itsestään, mutta ei liian krumeluurista, joten kalamiehelle tuli suht' simppelit kalastusaiheiset kakut. 

Loman jälkeisellä viikolla siis olin töiden ohella hoitomummona kuopuksen koirille, kastelin omien puutarhalaitosteni lisäksi naapurin kukkaset ja kasvit ja suunnittelin ja toteutin neljä kakkua juhliin. Ei ollut aikaa tehdä koekakkuja tai koekoristeluja, joten kaiken piti mennä nappiin ensiyrittämällä.

Ihan en ollut tyytyväinen koristeluihin, olisin halunnut niistä hiotummat, sirommat ja taiteellisemmat. Mutta näillä mentiin.

Kaikissa kermakakuissa on gluteeniton sokerikakkupohja, jonka kostutin omenamehulla.

Verkkoidea tuli ystävältäni. Se toteutui näin pursotuksin, mutta vaikka kuinka yritin saada hoikkia säikeitä aikaiseksi, ei kerma siihen taipunut.

Tähän tuli kahteen väliin täytteeksi ohut kerros omenamarmeladia ja omenamousse. Mousseja olen tehnyt vaikka mistä marjoista ja hedelmistä, mutta en aiemmin omenasoseesta, ja olin hieman huolissani, onko tällainen juhlakakku oikea paikka kokeiluun. Mutta kun maiston moussea, oli mennä kieli mukana mahaan saakka ja uskalsin laittaa tehdyn massan kakun väliin.

Mousseen tuli (Kinuskikissan ohjeella)

4 dl kuohukermaa
4 rkl sokeria
4 dl sokeroitua omenasosetta
200 g Philadephia-tuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin muut aineet. Sekoitin hyvin ja levittelin täytteen kakkulevyille väli kerrrallaan. Simppeliä!

Moussekakut kokoan aina kakkurinkulan väliin ja annan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kaksi muuta kakkua olivat kuin kaksoset. Täytteenä oli omenasosetta ja kermavaahtoa. Pinnalla pomppi ihan oikea ongenkoho ja kerman pintaan yritin saada aikaiseksi veden pinnalla näkyvät aallot, jotka kohon liike saa aikaan.

Kaiken varalta, jos kermakakut eivät riittäisikään, oli vielä mustikkajuustokakku. Tämän tein yhdistelemällä kahta reseptiä. Muistaakseni jotakuinkin näin:

200 gr Digestive-keksejä
100 gr voita

8 liivatelehteä
0,5 dl mustikkamehua
4 dl kuohukermaa
4 dl mustikkasurvosta
1 dl sokeria
2 prk (á 200 g) Viola vaniljatuorejuustoa

Murustin keksit monitoimikoneella jauhoksi. Sulatin rasvan ja sekoitin keksinmurut siihen. Painelin seoksen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Ei kannata painella liian tiiviiksi, tai pohjaa on vaikea leikata.

Vuoan voi laittaa täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin.

Laitoin liivatelehdet kylmään veteen.
Vatkasin kerman vaahdoksi, lisäsin tuorejuustot ja sokerin ja sekoitin tasaiseksi. Lisäsin mustikkasurvoksen ja taas sekoitin.

Kuumensin mustikkamehun kiehuvaksi, puristin liivatelehdet ja liuotin ne mehuun. Valutin nesteen ohuena nauhana taikinaan koko ajan vatkaten.

Kaadoin massan vuokaan ja laitoin koko komeuden yön ajaksi jääkaappiin hyytymään.

Aamulla levittelin massan päälle reilusti tuoreita mustikoita. Liotin 3 liivatelehteä kylmässä vedessä (n. 10 min) ja liuotin ne kolmeen desiin kiehuvan kuumaa mustikkamehua. Tämän liemen lusikoin varovaisesti mustikoiden päälle. Harmi vain, että vuokani oli liian matala ja melkein kaikki hyytelömehut ennättivät valua vuoan reunaa alas ennen kuin kerkesivät hyytyä mustikoiden ympärille. Eli lopulta kakku oli eri näköinen kuin olin ajatellut, mutta onneksi sitä ei kukaan muu tiennyt...

Mustikkakakkutarpeita jäi vähän yli, joten saimme sedän kanssa kerrankin jälkiruokaa sunnuntaiaterian päätteeksi.

Leipuriminäni on nykyisin hyvin epävarma osaamisestaan. Mutta onneksi kakut kuulema maistuivat!

Kukkajakkaratuunaus

Muistatkos tuolin, jolla ei voi istua, jonka ostin Kerimäen kirpputorilta ja jonka työkamunen ystävättärensä kanssa toi Kerimäeltä kaupunkiin, että pyöräilijätäti pääsi helpommalla? No, joka tapauksessa tuoli on nyt tuunattu! Tämän projektin sainkin tehtyä yllättävän ripeällä aikataululla ja se johtunee ensinnäkin siitä, että tarvikkeet olivat helposti löydettävissä ja toisekseen siitä, että Suomen suvi on lyhykäinen, joten pidempi tuumausaika olisi saattanut johtaa siihen, että työ olisi viivästynyt vuodella... Ja sehän nyt ei tullut kysymykseenkään!

Itse asiassa metalliosat olivat ihan hyvässä kunnossa, mytta koristeet olivat ajan hampaan nakertamat.

Linnusta oli jäljellä vain puolikas...

... ja rusetti mureni käsiin.

En tiedä oliko hitti vai huti huitaista metalliosiin valkoista kalkkimaalia. Alakuvassa maalaus on tehty, mutta huonosti tuosta erottaa, miltä lopputulos oikeasti näytti.

Kalkkimaalin ominaisuus on, ettei maalatusta pinnasta saa tasaista. Koska jälki oli rosoinen, eikä ehkä ihan sellainen kuin olin etukäteen suunnitellut, päätin hioa hiekkapaperilla kehikkoon rosoa lisää. Halusin uuteen pintaan ajan patinaa.

Tästä vaiheesta kuvia napsiessani laaduntarkkailijat rynnistivät paikalle. Linssiluteet!

Mutta siis tällainen siitä tuli. Ja tässä kuvassa ei juuri näy hiekkapaperin avulla aikaan saatu ajan patina. Höh.

Otetaanpa siis pari lähikuvaa!

Nuorempi koirista ainakin oli lopputulokseen tyytyväinen. Ilmeestä päätellen...

Mutta mitäs uutta entisten koristeiden tilalle? Pengoin varastojani ja olin varma, että jotain löytyy. Mutta vaikka jemmoissa on yhtä sun toista, mikään ei lopulta kelvannut minulle. Väri tai muoto tai tyyli tai joku muu ei täsmännyt. Alkoi jo tuskastuttaa.

Sitten luulin keksineeni kuningasidean. Tekisin soman helminauhan vanhoista askarteluhelmistä (akryyliä) ja vanhan seinäkalenterin irroitetusta selkärautalangasta!

Mutta helmien reiät olivat liian pienet tai rautalanka liian paksua. Pujottelutyö ei onnistunut. Voihan nenä!

Onneksi Kotosen tädin jemmoissa oli ohuempaakin rautalankaa muinoisten lusikkaperhosten askartelun jäljiltä. Tähän lankaan helmet solahtivat hyvin ja helmillä somistettu pinkki rautalanka kieputtui helposti paksumman valkoisen ympärille.

Tadaa! Valmista tuli! Helminauhani oli muotoiltavissa vaikka sydämeksi.

Mutta jakkaran somisteeksi se ei lopulta kuitenkaan kelvannut. Tyyli oli liian kitcshiä. Luovutin ja nakkasin Suopursusta aiemmin ostamani ja uuteen ruukkuun istuttamani amppeliharson koristeettomalle jakkaralle. Ehkä se ei enempiä kruusauksia kaipaakaan. Sovitaan, että tässä tapauksessa vähemmän on enemmän. Sovitaanko?

Kiisseli kuin talviaurinko

No hei, oisko vähän talvi? 

Elohopea pakkasmittarissa on painunut miltei alareunan alapuolelle ja ulkoilevia ihmisiä ei meinaa hattujen ja kaulaliinojen takaa tunnistaa. Nyt on siis paras aika nauttia etelän auringossa kypsyneistä sitruksista ja takkatulen lämmöstä. Mikäs on nauttiessa, kun appelsiinien hinta on halvimmillaan ja takkapuita kuskataan lapsuuskodin tanhuvilta autolla peräkärrykuormittain. Veljelle ja isälle menevät isot kiitokset puusouvissa avustamisesta!

Kodin kuvalehden viimeisimmän numeron lukeminen jäi aika hataralle, mutta sivuja selaillessa sattui silmiin tämän kertainen viimeinen kiusaus eli kiisselien kingi. Appelsiinikerroskiisseli!

Ja ei kun kokeilemaan! Ensin tosin piti suunnata kauppaan hakemaan maissitärkkelystä ja maitoa, mutta sitten pääsin suoraan kiisseleitä keittelemään. Se oli helppoa, mutta appelsiiniviipaleiden kalvottomasksi nylkeminen oli raakaa puuhaa.

Kiisselikattilat kiikutin terassille jäähtymään. Vähän mietin, oliko se liian riskaabelia. Etteivät vain  ehtisi sörsselit jääkalikoiksi muuttua... Huoli oli turha, sillä sen verran kuitenkin oli kiire ja kova hinku taiteilemaan kiisseliraitoja Lempi-kerman kylkiäisenä kaupasta kantamiini jalallisiin laseihin. Näitä laseja ehdin saada kolme, ennen kuin kampanja lähi-K:ssa päättyi. Kismittää kyllä, etten puoleen tusinaan päässyt. Nyt elän toivossa, että kirppareilta löytäisin täydennystä lasiperheeseeni.

Ihan ei ammattilaisen ottein kiisseliraitojen tekeminen onnistunut. Ohuempaa raitaa olisi saanut kippoon muodostua, että olisi näyttänyt taiteellisemmalta.

Kiisselikuppeihini mahtui vain yksi paksu keltainen raita valkoisten väliin. Seuraavana päivänä näimme harvinaisen valoilmiön talvisella taivaalla. Aurinkohan se siellä kävi näyttäytymässä ja muistuttamassa olemassaolostaan. Valkoisen hangen ja valkoisten pilvien välissä mollukka näytti ihan kiisselikuppini keltaiselta appelsiiniraidalta!

Appelsiinikerroskiisseli

Maitokiisseli
5 dl täysmaitoa (käytin laktoositonta)
3 rkl maissitärkkelystä
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Mittaa ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja vispaa tasaiseksi. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan puuhaarukalla pohjaa myöten sekoittaen. Anna kiehua kolme minuuttia. Ripottele kiisselin päälle sokeria kuorettumisen estämiseksi ja anna kiisselin jäähtyä.

Appelsiinikiisseli
4 dl appelsiinimehua (hups, laitoin 5 dl. Onnistuin silti!)
2 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
(2 tl appelsiinikuoriraastetta)
1-2 (luomu)appelsiinia

Mittaa ainekset kattilaan ja vispaa tasaiseksi. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin pulpahtaa ja nosta kattila pois liedeltä. Ripottele pinnalle sokeria ja anna jäähtyä.

Kuori appelsiinit hedelmälihaa myöten. Poista kalvot myös viipaleista ja lohko kalvotomat viipaleet. Lisää lohkot appelsiinikiisselin sekaan. Halutessasi voit jättää osan lohkoista koristeeksi kiisselin pinnalle.

Lusikoi jäähtyneet kiisselit kerroksittain laseihin. Koristele appelsiinilohkoilla ja kuorisuikaleilla, jos haluat.

Lehden ohjeen mukaan annoksesta tulisi kuusi jälkiruoka-annosta. Lempi-lasit olivat niin suuret, että kiisselit mahtuivat kolmeen lasiin, paitsi appelsiinikiisseliä jäi vähän yli. Ehkä yhden annoksen verran.

Lomallelähtötelineissä

N - Y - T, nyt! 

Eikus ei vielä! Vaikka täti onkin jo lähtötelineisiin kyykistyneenä ja loman alkamisen lähtölaskenta on alkanut, vielä ei ole matkaanlähetyspamahdusta kuulunut. Mutta nyt voi jo pikkuisen hehkuttaa kuitenkin maanantaina alkavaa lomaa. Muisti tuo Kirjastokuningatarkin tätiä postikortilla asian tiimoilta. Kiitos!

Kolme viikkoa poissa palkkatyöstä kuulostaa periaatteessa pitkältä ajalta, mutta kun miettii, mitä kaikkea noihin päiviin pitäisi saada sovitettua, alkaa ahdistus kuristaa vatsalaukkua ja kylmä hiki hiipiä niskaan. Olen jälleen kerran onnistunut haalimaan loman ajaksi tolkuttomasti ohjelmaa. Osittain siksi, että se on mukavaa, mutta vielä enemmän siksi, että yritän tehdä asioita, joista nautin itse ja yritän mahdollisimman paljon lisäksi toteuttaa lähimmäisten toiveita. Siinä sitä onkin palapeliä rakennettavaksi!

Tehtävä- ja reissulistan selkeyttämiseksi tein niistä listaa paperille. Aikataulujen yhteensovittaminen tulee olemaan oma operaationsa, mutta eiköhän tästä selvitä, Töissä teen samaa, eli käännän mahdottoman mahdolliseksi, joten eiköhän se lomallakin onnistu.

Nyt jo huomaan, että listalta puuttuu Ikean keikka. Se viime reissulla löytämämme kaappi odottaa noutajaansa ja on meillä yksi toinenkin suurempi hankinta suunnitelmissa.

Toisaalta voin todeta, että olen jo muutaman kohdan listalta onnistuneesti toteuttanut, vaikkei loma vielä edes virallisesti ole päässyt alkamaankaan. Eilispäivä oli niin tehokas, että kasvimaa on kitketty rikkaruohoista ja on siis hetken kuosissaan.

Ensimmäisessä kuvassa perunapenkit ovat villisti rönsyilleiden rikkaruohojen vallassa. Auringokukkapenkin kitkin jo aikaa sitten toivoen kukantaimien saavan siitä lisäpontta kasvuunsa. Pieniä ovat kukkalapset edelleen, joten jää nähtäväksi ehtivätkö kukkia koko kesänä ollenkaan.

Kolmannessa kuvassa perunapellon rikkaruohojen valta on kukistettu ja karu totuus selkeästi näkyvissä. Huonosti lähtivät siemenperunat kasvuun, vaikka laitoin pieniä nakeloita useampia vierekkäin toivoen niiden toinen toistaan tukevan. Vaan ehkä niillä meni kaikki aika nahisteluun ja unohtivat vallan aloittaa uuden perunasukupolven kasvatuksen.

Sen verran tuosta kitkemissessiosta kerron, että sateen uhkan leijuessa ympärillä kyykin pellolla ja tuskastuin ympärillä innokkaasti iniseviin hyttysiin. Itikat lauloivat ilolaulua ympärilläni ja tuikkivat terävästi kärsällään läpi vaatekerroksen. En tästä seurallisuudesta olisi ollenkaan perustanut ja kun inisevät ystäväni tuppasivat ihan iholle, harkitsin kitkupuuhan siirtämistä tuulisempaan päivään. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi luovuttaa ja jatkoin aloittamaani askaretta sinnikkäästi loppuun saakka välittämättä hyttysten hyrinästä sen enempää kuin verkkaisesti saapuvasta sateestakaan.

Miten ne nuo vähäiset kasvuun lähteneet perunat ovatkaan oman tien kulkijoita? Miksi ne tuonne vaon pohjalle ovat kotinsa perustaneet? Parempi olisi pysytellä omalla paikallaan multakumpareessa. Jos on jääräpäitä perunat, vielä kovapäisempi on viljelijä. Otin siis lapion ja multasin perunalapset kuten kunnon perunanviljelijän kuuluukin. Saa nähdä, oliko työstä hyötyä.

Tuskin olin sisälle ulkopuuhista päässyt, kun jo taivaan hanat aukesivat ja sananmukaisesti kaatosade alkoi. Keskikaupungilla tulvi, siellä jouduttiin sulkemaan katuja ja autoja hyytyi niiden ajettua syvissä vesissä ja ihmisillä meni vesi jopa kummisaappaiden varsista sisään. Meillä sade ei saanut tuhoa aikaan, mutta täti kyllä kastui alusvaatteita myöten märäksi säntäiltyään keräämässä kasteluvettä kaikkiin mahdollisiin kippoihin.

Listan puuhista tuli eilisen ja tämän päivän aikaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä myös pyykkäys, siivous, puhtaat petivaatteet (tosin näitä askareita on tiedossa säännöllisin väliajoin) ja Puruvesi Popissa pyörähtäminen. Kotitöistä ei tule tämän enempää raporttia, mutta popituksesta kerron myöhemmin enemmän.

Ettei vain tekemisen puute pääsisi lomapäiviä pilaamaan, olen varannut aimo kasan luettavaa ja yhden DVD:n verran katsottavaa. Jos povaisin, etten todellakaan ehdi tätä läjää selvittää loman aikana, en olisi ainakaan väärässä. Onneksi lukuaikaa on vielä loman jälkeenkin!

Koska ei päivää ilman syötävää ja eilinen ruoka oli helppoa ja hyvää, jaan sen kanssanne. Pyttipannuun sujahtivat kätevästi jääkaapissa pyöriskelleet muutama lihapulla, kourallinen keitettyjä uusia perunoita, jokunen broilerin koipi ja pakastimen kätköistä vihannessekoituspussin loppu. Lisäksi pari kananmunaa, niin a'vot, lauantaiherkku oli siinä.

Jälkiruuaksi saimme nauttia rippijuhlakakun jämistä askartelemiani minijuustokakkuja. Koska sovelsin kakkuohjetta, kaikkea tuli vähän liikaa. En millään raaskinut viskata hyviä tarvikkeita roskiin vaan väänsin niistä pikkukakut pieniin lasiastioihin, joissa on alun perin ollut jotain Lidlin jälkiruokaa. Kipot olivat jo saaneet lasinkeräystuomion, mutta onneksi olimme olleet sen verran saamattomia, että keräyspussi oli viemättä.

Täällä muuten sataa taas. Sadesunnuntai. Sopiva päivä päivittellä blogia.