Yllätyksiä

Aikamoista lahjailotulitusta on viime ajat olleet. Syynä taitaa olla puolen vuosisadan rajapyykin ylittyminen. Vaikka pakenin varsinaisena merkkipäivänä muille maille vierahille, se ei estänyt ystäviä, kummeja ja muuta sukua muistamasta. Olen saanut matkoja, elämyksiä ja mahdollisuuksia ja lisäksi konkreettisia paketteja. Monenlaista mukavaa, joista näkee, että lahjanantajalla on ollut päässään ihan oikea, hyvä ajatus.

Pitkäaikaiselta työkaverilta ja työparilta sain vihreään, valkopilkulliseen paperiin käärityn, salaperäisen paketin.

Sisältä löytyi aivan mahdottoman suloinen Virkkukoukkusen kissapyyhe ja peltirasiallinen nameja.

Blogisiskon lähetyksen kävin postista ja kun avasin sen... aika monta pakettia! Ja joka ikinen käärittynä Marimekon puketti-kuosin paperiin.

Mitäs kaikkea mukavaa papereista kuoriutuikaan? Yllättäviä ja suloisia, vähän höpösiäkin kotoilujuttuja.

Puikkomittari tuli niin tarpeeseen!

Taustalla näkyy vähän huonosti silikoninen suklaan sulatusastia, sitten pari piparimuottia ja savolainen lusikka =)

Kyökki-värityskirja, sydänpastilleja ja reissutuliaisena uusi silmälasiliina

Äidillä on kolme siskoa, joista nuorin ei ole kummini. Mutta häneltäkin tuli lahjapostia.

Jo aiemmin olin saanut häneltä lahjaksi hienon valokuvakirjan isovanhempieni tarinasta. Suuri yllätys olikin, kun vielä sain tyhjän kirjan, Oman elämäni tarina ja kortin, jonka sisällä oli vielä kukkarahaakin. Aika yltäkylläistä.

Korttiystäväni Outi työllisti myös postia pääsiäisen jälkeen, Marimekon unikkoa kääreenä, Anna-Mari Westin osuva kortti ja paperin sisältä ilmestyi...

... upouusi ja upea Jenni Haukion toimittama runokokoelma Katso pohjoista taivasta.

Reissu- ja kulttuurikaveriserkku oli löytänyt netissä seikkaillessaan aivan loistavan lahjan Kotosen tädille. Eikös vain:

Töihin palasin loman jälkeen eilen. Pahaa aavistamatta avasin työhuoneeni oven...

Työtuolilleni oli istahtanut sijainen! Muhkeavartaloinen ja eläinkasvoinen kaveri, jolla oli tädille viesti muutamalta kekseliäältä kamulta.

Tämän olion nimi on Jopas Kolahti, omaa sukuaan Kumahti. Sukupuoli ei oikein selvinnyt, sillä Jopaksen jutut olivat kovin miehisiä, mutta ulkomuoto ja harrastukset aika naisellisia...

Jopaksella oli niin paljon elopainoa, että olion "äiti" varoitti minua nostelemasta hahmoa kipeällä peukalollani (peukalo on muuten tänään röntgenkuvattu ja huomenna kuulen, voinko huokaista helpotuksesta vai onko sormessa vikaa, joka ei ehkä itsestään paranekaan). Joten sain ohjeen, että olisi parasta kutsua Kotosen setä noutamaan täti seuralaisineen pois töistä. Näin teinkin.

Jopaksen mukana oli viesti, jossa kerrottiin, että Jopas Kolautinia voi laihduttaa jonkinlaisen puuhapaketin toivossa. Siispä kotona kävin tutkimaan, mitä herrarouvaneiti oli syönyt...

Ja voi hyvänen aika! Ilmankos paketti painoi!

Ensin säkin sisuksista ilmoille pullahti koko kasa pehmoleluja. Ja sementtisäkki! Eli näistä voi kesän tullen tehdä lisää betonivaluelukoita. Loppukesästä meidän pihalla voi olla aika pelottavaa...

Seuraavaksi otuksen uumenista löytyi koko kasa leivontatarvikkeita ja leivontakirjoja.

Lankaholisti sai myös iiison pussillisen uusia neulelahkoja. Ei kun lankoja. Vaikka kai käsityöhurahtaneet periaatteessa ovat ihan oma lahkonsa.

Kaiken kaikkiaan ihan liian iso lahja! Ei tällaista voi ollakaan. Näenköhän minä unta, josta kohta herään...?

 Iki-ihanat ja maailman parhaat työkaverini olivat salavihkaa keränneet kokoon mukavan potin, jonka sain lahjakortin muodossa lahjaksi ja vielä kukkiakin! Kaunis kimppu!

Korttipostia on lahjojen lisäksi tullut postilaatikon täydeltä. Niistä tulee oma postauksensa myöhemmin.

Kiitos kaikille minua muistaneille! Olen ollut aivan hämmentynyt ja pökertynyt kaikesta tästä ylenpalttisesta huomiosta. Kuinka paljon ihania ihmisiä tähän maailmaan mahtuukaan!

Pinnalla

Koska lauantai oli aprillipäivä ja kaksi kuukautta sitten varattu kampaajakäynti ei onnistunutkaan työkiireiden takia, suunnistin parturin penkkiin maanantaiaamuna. Se olikin ainoa mahdollisuus koko viikolla, joten kävi ihan mäihä, että uusi aika katkaisuhoitoon järjestyi näin kivuttomasti ja lyhyellä odotusajalla.

Kello moikui herätysääniään maanantaina kuudelta. Ulos katsoessa oli silmät pudota päästä. Talvi! Taas täällä? Ei auttanut kuin lähteä hankeen kahlaamaan.

Onneksi autot olivat jo vähän tehneet tallustelulle uraa.

Vitivalkoisen lumen lisäksi maisemaa valaisi aamuinen aurinko. Oli kovin kirkasta!

Eikä aikaakaan, kun olin jo keskustassa. Sielläkin oli ihan talvi.

Maisemassa oli nähtävissä myös välähdys tulevasta.

Siellä se päämäärä jo häämöttää...

Olin varhaisen aamun ensimmäinen asiakas. Tyhjältä näytti salongissa.

Kun väri oli saatu päähän, sain kupillisen kahvia lehdenluvun kaveriksi. Anna-lehdestä löytyi niin sopiva otsikko!

Uutta väriä ja lyhentynyt letti. Kylläpä taas ilme siistiytyi kummasti. Mikäs se oli työhön kipaista, kun oli tukka hyvin!

Niin ja iltavuoron jälkeen aamun lumisuus oli kuin öinen painajaisuni... ollutta ja mennyttä, pois sulanutta. Kyllä kevät vielä pitää pintansa ja sinnittelee, Ihanaa!