Kummia ajatellen

Elettiin vielä täyttä talvea, kun postilaatikosta löytyi iloista postia. Kummisetä täyttää pyöreitä ja järjestää juhlat! Jee!

Heti seuraava ajatus olikin sitten hätäännys, että mitä ihmettä lahjaksi aikuiselle ihmiselle, jolla on jo kaikkea mitä tarvitsee. En nyt tässä käy enempää avaamaan mieleni omituisia syövereitä, joiden takia olen nykyään näissä lahja-asioissa aika hämmentynyt. Ehkä jopa hätääntynyt... Minä, jolle ennen lahjojen keksiminen ja antaminen toisille oli suurinta hupia ja tuotti paljon iloa. Niin kai se on, ettei tässäkään asiassa tointaisi liikoja ajatella, mutta minkäs ihminen päänsä sisäiselle toiminnalle voi!

Pähkäilyjen tuloksena mietin, että jos neuloisin kummisedälle villasukat. Olisiko se tarpeeksi arvokas lahja?

Koska en muutakaan heti keksinyt, päätin ainakin aloittaa sukkien tekemisen. Jospa parempi lahjaidea siinä sukkia neuloessa pälähtäisi päähän. En kuitenkaan halunnut tehdä mitään ihan perussukkia, vaan jotkut kivemmat. Mutta mistä ohje?

Muistin nähneeni kirjastossa sukkakirjan, joka keskittyi pelkästään miesten sukkiin. Sen halusin käsiini ja varaamalla sainkin. Kyseessä on Suuri suomalainen toivesukkakirja, Miesten sukat.

Aika kranttu olen, mutta ohjeissa oli vain yksi, joka minua miellytti. Saara Toikan mallissa Epävireet oli sitä jotakin. Mikä parasta, sukat on neulottu Novitan Venlasta, jota saa joka kaupasta. Tai ainakin niin olisi voinut luulla...

Ensin suunnistin lankaostoksille Prismaan, josta ei Venlaa löytynyt lainkaan. Silti köyhdyin kassalla 80 euroa.

Seuraavaksi astuin ovista sisään Tokmannille, se kun on Prisman vieressä. Sieltäkään ei löytynyt hyllystä oikeita värejä eli mustaa ja valkoista. Höh! Ei tullut lankakauppoja täälläkään, mutta kassan kautta poistuttuani lompakko oli laihtunut parilla kympillä.

Olisiko Citymarketilla parempi Venlan värikartta? Ei löytynyt mustaa, mutta luonnonvalkosta sentään. Ostin pari kerää sitä ja puhisin itsekseni, että on kai se sitten nöyrryttävä tilaamaan musta lanka suoraan Novitalta.

Niin teinkin. Mutta eipä sielläkään ollut mustaa! Piti tyytyä nokimustaan, joka on enemmänkin tummanharmaa, mutta sai nyt kelvata. Tuntui päättömältä maksaa yhtä paljon postikuluja kuin itse langasta, joten tilasin sitten muutaman kerän muitakin värejä vastaisuuden varalle ja koko tilaust tuli maksamaan muistaakseni piirun verran yli parikymppiä. Novitalla on ihastuttavan nopea toimitus ja pian pääsin aloittamaan työn.

Muokkasin mallia sen verran, etten tehnyt puoleen sääreen asti yltävää vartta, vaan vähän lyhyemmän. Kaksinkertaisella langalla ja 3,5 numeron puikoilla työ joutui sukkelasti. Tein jalkaterään mittaa ohjeen mukaan, vaikka silmämääräisesti ihmettelin, että tuleepa iso sukka 43 numeron jalkaan. Ja tulihan siitä! Mahtuu puolisolle, jolla kengän koko on kunnioitettavat 47.

Mikäs sitten neuvoksi?

Ei kun toiset sukat tekeille ja oman pään mukaan pienemmät. Muuten hyvä, mutta nokimusta lanka loppui kesken! Siispä uutta tilausta tekemään Novitalle, jossa sattui olemaan alennusmyynti käynnissä ja sisäinen sulovilenini heräsi. Tottahan piti tilaisuus käyttää hyväksi, kun kerran halvalla saa! Lisälankatilaus tuli lopulta maksamaan yli kolmenkympin. Että jos kaikki ostokseni ynnätään yhteen, tuli sukkalangoille hintaa! Mutta ei niin parane tehdä, omaa löyhäpäisyyttäni olen mammonaa syytänyt ylimääräisin hankintoihin.

Kahdet sukat olivat päättelyä vaille valmiina himppua ennen kummisedän juhlapäivää. Mutta tuli korona ja perui kaikki kokoontumiset. Niin nämä syntymäpäivätkin. Tarkoitus on pitää (ehkä) juhlat koronatilanteen rauhoituttua. Ja sukkatekeleet jäivät päättelemättä pitkäksi aikaa kunnes nyt tässä päivänä muutamana olen kunnostautunut ja viimeistellyt keskeneräisiä kevään käsitöitä. Siis vihdoin valmista!

Mutta! Noinkohan kummisedällä edes olisi käyttöä villasukille? Enkä oikein osaa arvostaa omia väkerryksiäni kovin korkealle, joten jotain arvokkaampaa lahja saisi olla. Jospa kuitenkin keksisin lopulliseksi lahjaksi jotain muuta. Vaikka ison ämpärillisen metsien sinistä kultaa eli mustikoita? Jää nähtäväksi...

Niin ja niitä Venloja on nyt Kotosilla koko kasa. Mitähän näistä tekisi?

Vajaitakin keriä löytyy...

Myös nuorin kummitätini täytti tänä kesänä pyöreitä vuosia. Ne juhlat olivat nyt heinäkuussa. Taas tuli lahjapulma!

Ensin innostuin, että nyt vihdoin saan käyttöön vuosia sitten kirpputorilta parilla kympillä löytämäni iskemättömät ontelokudekerät. Niistä matto, jee! Virkkuukoukku viuhuen ja posket intoa hehkuen tein mattoa pitsiliinan ohjeella. Melko pian kävi ilmi, että jos virkkaisin ohjeen kokonaan valmiiksi, matosta tulisi aivan valtavan kokoinen ja kudetta tarvittaisiin tolkuttomasti lisää. Onneksi liinassa oli sopivasti keskusta, joka jo itsessään oli yksi kuvio. Päätin päättää maton keskustavaiheeseen. Reunus vain pitäisi kehittää omasta päästä.

Seuraava takaisku tuli, kun ontelokude loppui siinä vaiheessa, kun reunuksesta puuttui viimeisestä kerroksesta kolme neljäsosaa. No siis ostoksille Taito Shopille! Siellä pähkäilin miniontelokuteen ja Lillin välillä. Kumpaa se entinen oli? Ei voi tietää, kun kerran kirpparilta olin sen ostanut. Päädyin miniontelokuteeseen, joka sivumennen sanoen maksoi yhtä paljon kuin aiemmat kerät yhteensä.

Mutta voi! Liian ohutta oli! Yritin jatkaa miniontelolla siitä, johon entinen loppui, mutta ero näkyi selvästi, ainakin omaan silmään.

Siispä hakemaan sitä Lilliä Taito Shopilta! Kotiin palattuani turhauduin, sillä Lilli oli sittenkin huomattavasti paksumpaa kuin alkuperäinen.

Aikani asiaa tuskailtuani päätin purkaa viimeiseltä kerrokselta sen vanhalla kuteella tehdyn alun pois ja tehdä viimeistelyn miniontelokuteella. Tämä välttää.

Mutta sitten taas kävin ajattelemaan. Mitä ihmettä kummitäti tällä matolla tekisi? Tuskin hänellä mitään matontarvetta on. Näin iso ja painava turha tekele olisi vain vastuke. Eikä lopputulos edes ollut sellainen kuin toivoin. Kun on Lilliä ohuemmasta kuteesta tehty, niin ei ole niin napakkakaan kuin kunnon maton kuuluisi olla. Ja se reunuskin siitä eri kuteesta... Juu ei, ei tästä lahjaksi ole. Parempi hankkia lahjakortti yhteen kivaan paikkaan...

Niin että nyt minulla sitten on itselläni tällaisia turhia tekeleitä täällä. Isommille sukille setä tosin keksi loppusijoituspaikan, mutta toiset sukat ja matto ovat vielä kotia vailla. Tai ehkä nuo pienemmät sukat voisi sille kummisedälle mustikkaämpärin kylkiäisenä viedä? Ja jos kummitäti sattuu blogiani lukemaan ja keksii matolle käyttötarkoituksen, niin ilomielin sen antaisin eteenpäin.

Tämänkertaisessa höpötystuokiossa ajateltiin nyt kahta kummia, joten otsikkoni oli alunperin "Kummeja ajatellen". Mutta postausta naputellessani otsikon sanaleikki alkoi tuntua paremmalta valinnalta. Oli taas niin kummia juttuja minulla...

Käpylapasia ja räsymattosukkia

Muistanette postaukseni, jossa kerroin kevään sukkahurahduksesta? Kun tehdä päkelsin intopiukeana JonSukkia ilman tolkkua? Tein mm. nämä kahdet RaitalankaJonit käyttäen raitalankana Novitan Marttaraitaa ja pohjana valkoista ja mustaa seiskaveikkaa.

Sitä Marttaraitaa jäi sitten yli... Keksin neuloa siitä pitkät räsymattosukat. Arvioin, ettei lanka riittäisi, jos kaveriksi ottaisi vain yhden toisen värin, joten mukaan valikoitui kaksi eri vihreää Seitsemän veljestä -lankaa.

Pitkien sukkien luomisvaiheessa sattui aloittelijamainen kömmähdys. Loin liian vähän silmukoita, joten varret ovat kovin kapoisat. Onneksi on ihmisiä, joilla on sorjemmat sääret kuin itselläni!

Kun pitkät sukat olivat valmiit, Marttaraitaa vaan riitti ja riitti.  Tein vielä ensin varrettomat ruskeapohjaiset sukat ja koska lanka ei edelleenkään näyttänyt loppumisen merkkejä, vielä hyvin lyhytvartiset sukat vaaleanvihreällä pohjalla.

Hyvin omiin jalkoihin sopivat tuli. Mutta tuskin jäävät itselle, jos vain joku muu käyttäjä löytyy.

Marttaraita vaan ei loppunut vieläkään! Mutta näin pienistä nyssäköistä ei enää identtistä sukkaparia synny, joten kerät pääsevät jämälankapurkkiin.

Tähän samaan postaukseen pääsevät myös Maija Paavilaisen Peukalon paikka -kirjan ohjeella tehdyt lapaset. Näin nimittäin joskus myyjäisissä aivan ihastuttavat lapaset, mutta ne olivat minulle liian pienet. Mutta eikös vain käynytkin hyvä tuuri, kun selasin tätä Peukalon paikkaa kerran puolihuolimattomasti ja bongasin sieltä ihastelemieni lapasten ohjeen!

 Ja lapaset ovat sukkien kanssa samassa postauksessa siksi, että kun tein räsymattosukkia jämälangoista, piti ruskeasta kerästä tehdä ensin jotain muuta, että siitä sitten tuli jämälankaa...

Ensimmäisistä tekeleistä tuli minullakin niin pienet, että oma koura ei niihin nätisti mahdu.

Siksi tein heti perään toiset lapaset, johon lisäsin silmukoita kahden kuvion verran. Heti tuli sopivammat!

Ja jäi sopivasti noita jämälankanyssäköitä.

Kun viimeisen lapasen viimeistä kärkikavennusta tein, napsahti poikki hyvin palvellut sukkapuikko. Voi harmitus! Näillä on ollut niin hyvä pistellä menemään pitkin kevättä erinäisiä neuletöitä. Onneksi peukaloiden neulomiseen ei tarvittu kuin neljä puikkoa.

Valmista tuli! En tykännyt ohjeen erivärisellä langalla ommellusta reunasta ranteessa. Ei varmaan haittaa, vaikka jätin sen pois.

Käteen käypäiset. Pienet voin antaa jollekin sirosormisemmalle.

Villasukkarakkautta

Pitkin kevättä on Kotosen tädin neulepuikoilta pudonnut neuleita, lähinnä sukkia. Blogiin saakka tekeleet eivät ole päässeet, koska kuvaaminen on tökkinyt. Olisin halunnut kuvata valmiit työt jonkun jalassa tai kädessä, mutta sopivaa kuvaussessioaikaa ei ole tullut vastaan. Yritän nyt skarpata ja saada kuviin vähitellen kevään tuotokset, vaikka sitten ihan vain ilman mallijalkoja.

Ensin esittelyyn pääsevät ihanat JonSukat, vaikka nämä eivät todellakaan ole ensimmäisenä valmistuneita. Mutta ovatpa ensimmäiset, joista on kuvat otettuna.

Koko juttu lähti siitä, että lainasin kirjastosta kovasti varatun Jonna Nordströmin kirjan Villasukkarakkautta JonSukat. Kirjan laina-aika oli jonotuksen vuoksi vain kaksi viikkoa ja luulin, että ehtisin vain ihastella malleja. Mutta sitten tuli korona, kirjastot suljettiin, samoin palautusluukut. Yhtäkkiä kirjallani olikin laina-aikaa yli kaksi kuukautta! Eli oiva tilaisuus testata näitä simppeleitä, mutta kiehtovia malleja. Aika moni ohje meni testiin... Syntyi kahdeksat sukat, oho.

Kaikki nämä sukat on neulottu Novitan Seitsemän veljestä -langasta, koska sitä sattui kotoa löytymään monessa värissä. Ensimmäisenä tein SikSakkia JonSukat omaan jalkaan. Ne onnistuivat niin hyvin, että siitä innostuneena en meinannut malttaa ollenkaan lopettaa.

Seuraavaksi testiin pääsi RaitalankaJonit ja tähän malliin rakastuin niin, että tein samalla kaavalla neljät sukat. Ensimmäisenä valmistuivat oikealla olevat sukat. Halusin kokeilla ohjetta myös kahdella värillä tehtynä, valmiit sukat ovat kuvassa vasemmalla.

Halusin kokeilla RaitalankaJoneja myös Marttaraita-langasta tehtynä ja tämän langan ostin. Myös mustaa ja valkoista lankaa jouduin ostamaan lisää. Aika vänkää miten erinäköiseltä samat sukat näyttävät erivärisellä pohjavärillä.

Kinket oli myös mukava ohje. Siitä on olemassa ohje myös näkövammaisia neulojia varten ja sukat on nimetty kirjan tekijän näkövammaisen tädin mukaan.

Jonskit olivatkin edellisten jälkeen tosi helppo nakki, sillä varsi oli lyhyempi ja kirjoneuletta oli tosi vähän.

Viimeisenä tein kuopusta ajatellen vielä JonMarit.

JonMarit sain kuvattua myös kuopuksen jaloissa. Aika kivat tuli, kun oli niin hieno ohje!

Lisää kevään neuleita tulossa esittelyyn tässä kesähelteillä heti, kun saan ne kuvattua ja jutut kirjoitettua. Ei niinkään siksi, että ketään kiinnostaisi, mutta enemmänkin siksi, että enhän minä muuten kohta enää muista, mitä kaikkea on tullut neulotuksi.

Viimevuotisia värkkäilyjä

Mitä kauemmin joku juttu viiraantuu, sitä varmemmin se tuppaa jäämään tekemättä. Kivenä kengässä minulla on  jo toivottoman kauan hiertänyt näiden viime vuoden viimeisten käsitöiden muistiin merkitseminen. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, sillä uutta syntyy kuin sieniä sateella ja ensin pitää esitellä aiemmat tekeleet ennen kuin otetaan uutuudet framille. Olin jo melkein taas luomassa uusia silmukoita puikoille, mutta henkisesti näppäsin itseäni sormille ja muistutin tästä tekemättömästä työstä.

Ensinnäkin tämä pipo. Näin ohjeen Taito Shopin syyslehdessä ja ihastuin. Halusin kokeilla tekemistä ja kun Kuopion käsityömessuilta ostin sopivan langankin, Sumitawan Alpakkavillan, pääsin käynnistämään puikot. Tätä tehdessä hirvittelin, että taitaa lanka loppua kesken. Ei se onneksi loppunut ja kun pipo oli valmis ja sovitin sitä päähäni, huomaisin tehneeni säkin. Pipo humpsahti silmille ja oli aivan liian valtava. Purin yhden kuviokerroksen ja päättelin tekeleen uudelleen.  Ohjeessa sanottiin, että malli on väljä, mutta en ymmärtänyt kuinka väljä se on. Yhden mallikerran - tai ehkä kahden - verran olisi voinut ohjetta huoletta pienentää eikä vielä olisi pipo päätä puristanut. en silti halunnut tehdä koko työtä uudelleen, joten pärjätään tällä.

Pipo tarvitsi mielestäni myös tupsun. Ostin Taito Shopilta ensin tuon vaalean ja kotiin tultuani huomasin, että sillä pipotekeleeni on vallan pliisu. Ostin sitten toisella reissulla tuon tummemman ja sillä hattuun tulee enemmän särmää. Mutta kumpikaan tupsuista ei ollut nappivalinta. Olisin halunnut tuon vahvemman värin mutta vaalen tupsun villin kurittoman pörröisyyden. Huomaan olevani kamalan vaativa ihminen!

Kun pipo valmistui, keksin että sen kaveriksi tarvitaan huivi. Mistäs lanka?

Onneksi serkku lähti käymään Ikeassa ja onneksi pääsin mukaan ja onneksi kurvasimme Kuopioon Joroisten kautta. Sieltä Riikka-Piikan ihanasta putiikista löytyi sopivaa sävyä oleva Regia Premium Silk -lanka. Siitä syntyi Dropsin ohjeella tädille kelvollinen kaulaliina. Vaikka pipo ei ollutkaan mallina mukana, lankojen sävyt sattuivat riittävän lähelle toisiaan. Vai mitä?

Postauksen päätteeksi pääasioista jalkoihin.

Mudanruskeat sukat on jo esitelty aiemmin. Ne ovat Gedifran Lana Mia -lankaa, jonka neulominen on kuin iloista leikkiä. Langan ostin Riikka-Piikalta kirjaston Käsitöiden teemaviikon popup -putiikista. Ssamalla ostin toisenkin kakun samaa lankaa, mutta väritys oli hyvin seitsemänkymmentälukuinen... Näiden neulominen oli kuin sukellus menneisyyteen.

Yltiöpäisyyttäni kokeilin jatkaa kantapäähän kierrejoustinta. Vahva se varamaankin on, mutta valmiissa sukissa se näyttää omituiselta. Onneksi sukat istuvat jalkaan kuitenkin aivan tavallisesti.

Kahdesta Lana Mia -kakusta jäi vielä paljon jäljelle. Kokeilin millaiset sukat mahtavat tulla jämistä. Ihan kivat tuli! Itse asiassa ehkä itse tykkään kaikkein eniten juuri näistä.

Jämäsukat muuten syntyivät tämän vuoden puolella. Eli otsikko ei ihan tismalleen pidä paikkaansa. Vaan haitanneeko tuo?

Ruskeanharmaata lankaa jäi vielä jäljelle. Ehkä ostan Riikka-Piikalta vielä joskus lisää Lana Miaa ja saan aikaiseksi lisää sukkia. Mihin minä näiden kaikkien sukkien kanssa oikein joudun?

Puuh. Kylläpä on tyytyväinen olo kun tämä roikkunut sepustus on vihdoin napin painallusta vaille valmis. Nyt voin alkaa miettiä tämän kevään käsitöiden esittelypostausta. Tällä tahdilla se luultavasti valmistuu joskus syksyllä...