Savonlinnassa eletään oopperajuhlakautta täysin palkein. Olavinlinnan oopperaesitysten lisäksi tarjolla on muitakin elämyksiä kulttuurinnälkäiselle kansalle. Eilen illalla oli
Kerimäen suuressa puukirkossa jo ennakkotietojenkin mukaan mahtava konsertti. Ylioppilaskunnan laulajat ja Tapiolan kuoro olivat yhdistäneet voimansa ja rakentaneet johtajansa Pasi Hyökin johdolla taidokkaan konserttiohjelmiston vanhoista tutuista uudempiin kuoroteoksiin. Molemmilla kuoroilla on takanaan pitkä historia ja laajalti meriittejä. Kuulostipa houkuttelevalta. Otsikossa paistattelee konsertin nimi ja teema Järvi on siintävä sinipinta.
En kuitenkaan etukäteen toiminut lippujen hankkimisen suhteen, ajattelin katsella sunnuntaina, olisiko ollenkaan fiilistä lähteä kuulolle. Äitipä soittikin lauantaina ja kertoi huolestuneena, että kaikki konsertin parhaat paikat (1600 lippua) oli jo myyty, vain II-katsomoon oli paikkoja jäljellä eikä lippuja edes myytäisi paikan päällä. Lippujen myynnistä vastasi lippu.fi, kuten muistakin oopperajuhlien pileteistä. Vanhempani olivat Internetissä tutkineet tilannetta ja tulleet siihen luuloon, että lippu piti joko käydä ostamassa lippupisteen myymälästä tai netistä voi ostaa vain näytettäväksi älykännykän näytöltä. Jos siis ihmisellä ei olisi mahdollisuutta päästä Lippupisteen toimistoon eikä hänellä olisi älykännykkää, ei olisi mitään asiaa konserttiinkaan. Lipun hinta oli kaiken tämän säätämisenkin jälkeen 45 € + lippupisteen palkkio 3,50 €.
Tässä vaiheessa minä totesin, että liian kallista ja liian vaivalloista minulle, mutta voisin kyllä tutkia Internetin saloja vanhempien puolesta, sillä en uskonut etteikö lippua saisi hankittua niin, että sen tulostaisi itse. Lopulta selvisi, että tottakai liput voi tulostaa itse, mutta siitäkin ilosta piti maksaa euron toimitusmaksu, joka tuntuu ihan hölmöltä. Lipuista, jotka aivan itse käyn valitsemassa ja verkossa maksamassa ja tulostan omalla tulostimella omalla musteella omalle paperille, maksan vielä toimitusmaksun!!!
Kaiken säätämisen jälkeen olin lopulta ostanut ja tulostanut kolme lippua. Eli yhden itsellenikin, kiitos isän ja äidin avokätisyyden!
Suloisena suvisunnuntaina sitten viiden aikaan hyppäsin pyörän selkään kotipihassa. Pyörän tarakalla nakotti vesipullon kanssa kassissa vaihtopaita ja lisälämmikkeeksi villapaita ja vielä huivikin. Vaikka päivän sää oli parasta A-luokkaa, lämmin ja aurinkoinen, ison puukirkon viileys arvelutti.
Matkan varrella sattui sellainen hassu tapaus, että minun ja ilmassa lentävän pörisevän pörriäisen tiet kohtasivat ja ötökkä hurautti vauhdilla kypärän tuuletusaukosta sisään, mutta ei kolahduksesta pökertyneenä älynnyt poistua samaa tietä vaan jäi poukkoilemaan kypärän ja pään väliin. En tiedä, kumpi meistä säikähti enemmän, mutta oli tyssättävä hyvä vauhti voidakseni ravistella ylimääräiset salamatkustajat pois laivasta. No, ei onneksi tarvinnut kuin pysähtyä, niin pörriäinen jo löysi jalat, tai ehkä paremminkin siivet alleen ja pöristeli matkoihinsa.
Reilun parinkymmenen kilometrin matkalla hirvittelin ohitseni pyyhältävää lähes taukoamatonta autoletkaa. Kävi kauhistuttamaan, noinko kaikki kulkijat edes kirkkoon mahtuisivat. Luulin olevani liikkeellä hyvissä ajoin, ettei tarvitsisi hikisenä ja polkemisesta punakkana viime hetkellä kiiruhtaa kirkon penkkiin. Kuitenkin autoilijat olivat vähintään yhtä ajoissa elleivät aikaisemmassakin.
Kun vartin yli kuuden parkkeerasin ratsuni paikallisen kaupan eteen, kaikkialla oli automerta silmänkantamattomiin. Ikinä en ennen ole Kerimäen kirkonkylässä moista tungosta nähnyt!
Kiiruhdin jonottamaan Kaivopirtin vessaan voidakseni vaihtaa pyöräilyvermeet sopivampaan konserttivaatetukseen. Herkullisen näköiset leivonnaiset houkuttelivat ja nuori henkilökunta oli ruuhkasta ja tungoksesta huolimatta iloista, hymyilevää ja hyväntuulista. Saatuani ylleni kuivan paidan, ostin kannatuksen vuoksi kahvilasta makoisan pehmiksen, etten vain vahingossakaan pääsisi laihtumaan kulutettuani kaloreita fillarointimatkalla.
Pujotellessani jäätelöni ja tavaroideni kanssa ulos kahvilan tungoksesta, kuulin, että puhelin pirisi laukun uumenissa. Aikamoista taiteilua oli kaivella kännykkä korvalle, mutta onnistuin siinä, enkä vahingossa vastannut jäätelöön...
Isä siellä soitteli, että missä olen. He olivat jo kirkonmäellä valmiina astumaan sisään konserttisalina toimivaan pyhättöön. Pinkaisin heidän luokseen ja niin sitä sitten pian istuttiin vanhan kirkon askeettisissa puupenkeissä. Puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. Kyllä kerkesi ahteri puutua pahan kerran, vaikka äiti olikin hoksannut hoitaa meille pehmikettä pyllyn alle.
Puolessa tunnissa ehti tosi paljon katsella ympärilleen ja todeta senkin, että näkyväisyys II-alueen istumapaikoilta kirkkosalin etuosaan oli onnettoman kehno. No, kaipa se konsertissa olisikin tärkeintä, että kuulee...
Parville ei yleisöä päästetty, mutta permannon paikat olivat loppuunmyydyt. Villisti veikkaan, että oli meitä varmaan yli 2000 innokasta kuorolaulun ystävää tullut paikalle haltioitumaan. Ja kun oli sitä aikaa tehdä havaintoja ympäristöstä, tulin ajatelleeksi, että aina sanotaaan kulttuuritapahtumien yleisön olevan enimmäkseen keski-ikäisiä naisia, niin tässä konsertissa oli kuulijana vähintään yhtä paljon miehiä.
Konsertti alkoi koskettavasti Tapiolan kuoron laulajien saapuessa yksi kerrallaan sivuovista. Jokainen vuorollaan aloitti ovella laulun On suuri sun rantas autius. Meidän kohdallamme jokainen lauloi "sitä sentään ikävöin". Melkin itketti, kun pikkuruiset tytöt ja pojatkin niin tomerasti astuivat vuorollaan esiin ja laulu soi. Voi että se soikin! Kaanonissa aloitettu laulu saatiin loppuun lopullisella esityspaikalla alttarin edessä.
Toinen toistaan kauniimmat sävellykset tarjoiltiin meille ihmisäänien soidessa kuin parhaat instrumentit.
Puolitoista vuotta sitten olen kerran aikaisemmin ollut Ylioppilaskunnan laulajien konsertissa ja olen silloinkin ollut vallan lumoutunut kuulemastani. Nyt mieskuoroäänten rinnalla soi lasten ja nuorten heleät äänet vieden musiikkielämyksen keveästi ja kirkkaasti uusiin sfääreihin.
Tässä konsertissa ensimmäisellä puoliajalla kuorot lauloivat monta upeaa suomalaisen mahtimiehen sävellystä. Kuulimme suomalaisia kansanlauluja, P. J. Hannikaista, Toivo Kuulaa, Einojuhani Rautavaaraa ja Jean Sibeliusta. Kuorot esittivät Aleksis Kiven Sydämeni laulun sekä Einojuhani Rautavaaran että Jean Sibeliuksen säveltämänä. Sibeliuksen sävellys on koskettavaa kuultavaa ja pidin siitä konservatiivina enemmän.
Väliajalla oli pakko lähteä ulos oikomaan puutuneita jalkoja ja nauttimaan kesäisestä säästä.
Toinen puoliaika olikin modernimpien säveltäjien temmellyskenttä. Aulis Sallinen, Veijo Tormis, Jukka Linkola ja Toivo Kuula pääsivät nyt esiin. Tässä vaiheessa oli suuri harmi, ettei kuoroja nähnyt, sillä taidokkaassa musisoinnissa sanat hukkuivat nuottien alle ja äänimeri hukutti alleen tarinaveneen. Koska laulut eivät olleet ennestään tarpeeksi tuttuja, tuli ummikkotunne. Kuulen, mutten ymmärrä... Omien lasten kuorotaustaa voin kiittää, että edes joku laulu kuulosti tutulta (mm. Markus & Taneli Sallisen sanoittama ja Aulis Sallisen säveltämä Sympaatti), mutta suurin osa oli sellaisia, etten saanut otetta. Ei se mitään, keskityin sitten vain kuultelemaan kaunista musiikkia.
Konsertin lopuksi meille tarjoiltiin encorena kaksi helmeä, joista Finlandia ei voinut jättää ketään kylmäksi. Kuorot jalkautuivat ympäri kirkkoa niin, että joka toinen laulaja oli nuori Tapiolan kuoron edustaja ja joka toinen jo aikuisempi Ylioppilaskunnan laulaja. Kun kuorot kajauttivat ilmoille "Oi katso Suomi, sinun päiväs koittaa, yön uhka karkoitettu on jo pois, ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa, kuin itse taivahan kansi ois..." en melkein uskaltanut hengittääkään. Yleisö kuunteli aivan hievahtamatta ja viimeisten sointujen haihduttua kuulumattomiin alkoi valtava taputusmyrsky. Kun yleisö nousi seisten taputtamaan rytmissä, näytti hämmennys ja liikutus valtaavan myös esiintyjien joukkion.
Tuhatpäisen yleisön poistuminen kirkonmäeltä oli oma operaationsa ja loputon autoletka jatkui Kerimäeltä Savonlinnaan saakka. En tohtinut lähteä tuohon ruuhkaan fillaroimaan, vaan hälytin puolisoni hakemaan pyöräilevän frouvansa pois illan kulttuuririennosta. Onneksi paikallisina tiesimme ja osasimme kiertää pahimmat liikkennesumput, joten sujuvasti ohitimme monet ruuhkaan juuttuneet ja kotona olimme jo pikkuisen ennen iltakymmentä. Pyöräillen olisin siinä vaiheessa ollut vasta puolimatkassa.
Olipa jälleen hieno päivä. Mistä näitä elämyksiä oikein tulee?
