Korttikaverini Outsa on lähetellyt ajankohtaista postia.
Itse aloittelin juhlavalmistelut maanantai-iltana kasaamalla kokoon kakkutarvikkeet. Olin nettimaailman seikkailuillani törmännyt mielenkiintoiseen ja kokeilemaan houkutelleeseen kakkuohjeeseen Näprättyä-blogissa. Itsenäisyyspäivän sinivalkoinennen kakku oli testattava!
Seljankukkamehua en lähtenyt kaupoista metsästämään, vaan päätin tyytyä sinisen kiilteen aikaansaamiseksi siniseen likööriin.
Vähän ihmettelin pohjaan tulevien ainesten määrää: 200 grammaa kaurakeksejä, 1 desilitra mantelirouhetta ja toinen desi mantelijauhetta. Eikös siinä ole ainakin puolet liikaa? En kuitenkaan rohjennut lähteä sooloilemaan, enhän näistä aineista ole ennen juustokakun pohjaa väsännyt.
Kakun tekemisessä oli monta vaihetta ja kaikenlaista näpertämistä. Mustikoita piti paseerata ja kakun sisään askarrella mustikkainen sydän.
Vaniljatäyte jähmettyi niin nopeasti, että sen survominen mustikkasydämen ja reunan väliin oli hankalaa, mutta ei mahdotonta. Niin touhusin innoissani, että kuvaaminen unohtui, hups.
Kiehautin liköörin, että sain alkoholin karvaan maun pois. Saadakseni varmasti tarpeeksi sinisen kiilteen, lisäsin liemeen sinistä elintarvikeväriä. Liivate liukeni livakasti kuumaan nesteeseen, mutta sitten en malttanut lientä jäähdyttää tarpeeksi. Liian kuuma neste liuotti alla olevasta täytteestä rasvaa ja vaaleaa väriä. Tasaisesta sametinsinisestä tulikin kuin linnurata yötaivaalla. Hopeakuulia olin koristeeksi suunnitellut muutenkin, nyt niistä tuli tähtiä ja valkoisen ruusun telläsin kakkuun kuuta leikkimään. Olisi ollut parempi ilman resuista ruusua. Tai ainakin kukan olisi pitänyt olla vanhempi ja täysin auennut.
 |
| Kakku salamalla... |
 |
| ...ja ilman. |
Kaapin kätköistä kaivoin esille jo keväällä itselleni lahjaksi ostamani Suomi100 -mukit ja kastehelmi-tuikkulyhdyn. Pastoraali on ihanin, mutta Esteri tulee hyvänä kakkosena. Noissa mukeissa siis.
Valkoiset ruusut olisivat kaivanneet sinistä maljakkoa, mutta meiltä löytyi vain turkoosi. Tuikkulyhtyjen värit eivät ihan natsanneet.
Itsenäisyyspäivän ohjelmaksi päätin lähteä Koko kansan itsenäisyyspäiväjuhlaan ja Jipun ilmaiseen konserttiin tuomiokirkkoon. Kirkkopuistossa piti hetkeksi seisahtaa Sankarivainajien patsaan äärelle.
Kirkon eteisessä oli hieno huovutettu jouluseimiasetelma.
Tuskin ehdin penkkiin istua, kun serkun kanssa bongasimme toisemme ja hän vinkkasi minut istumaan samalle penkille äitinsä ja poitsun kanssa. Mikä mukava yllätys!
Tilaisuuden aluksi seurakunnan johtava diakoni kertoi tilaisuuden etenemisestä ja sotaveteraani piti puheen.
Sitten estradille asteli Jippu säestäjänsä kanssa. Kuvat ovat karmeita, sillä minulla ei ollut järkkäri mukana ja kännykän kameran zoomi on lelu.
Jippu on valovoimainen ja eläytyvä esiintyjä jolla on uskomaton ääni. Enkä oikein tiedä, mitä mahdoin odottaa, mutta konsertista jäi vähän hämmentynyt olo. Jippu kertoi alkujuonnossaan, ettei hän enää ikinä halua laulaa laulua, josta ei löydy toivoa. Silti konsertissa oli hyvin suomalaiskansalliseen tapaan melankolinen ja surumielinen tunnelma. Jipun ilme oli koko konsertin ajan hyvin vakava ja keskittynyt, ryppy kulmakarvojen välissä. Vaikka vakavista ja hartaista asioista olikin kyse, olisin silti kaivannut tilaisuuteen iloa ja valoa. Sitä toivoa.
Konsertti loppui juhlavasti Jipun tulkitsemaan Finlandiaan. Mahtava päätös taiteelliselle konsertille.
Konsertin jälkeen sain kahviseuraksi serkun ja poitsun ja tietyti Kotosen setäkin liittyi seuraamme.
Kahvittelun jälkeen kipaisimme kiireellä Kauppatorin tienoille. Paikallinen puhelinyhdistys BLC tarjosi kaupunkilaisille Suomi100-ilotulituksen.
Kotiin palattua istuin telkkarin ääreen ja ennätin katsoa Emmerdalen viimeiset minuutit. Siitä sitten sujuvasti sopi siirtyä Linnan juhliin katselemaan pukuloistoa.
Kahvi maistui edelleen ja ulkona säteili Suomi100-lyhty, joka löytyi Mikkelin asuntomessuilta.
Isänmaan tärkeä ja arvokas päivä sujui rauhallisissa ja tunnelmallisissa merkeissä. Ihana itsenäisyys ja rakas Suomi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti