Vietämme sedän kanssa vuoden viimeistä päivää kaksin, kuopuksen koira seuranamme. Päivä ei koskaan kunnolla valjennut, mutta hämäränhyssyssä päätimme pistäytyä Punkaharjulla patikoimassa harjumaisemissa Hotelli Punkaharjulta Kruunupuistoon ja takaisin. Mainio tuuma!
Reitti oli mukava eikä ainakaan liian pitkä, 2,2 km suuntaansa. Ensin tietenkin kävelimme sopivasti harhaan ja teimme melkein kilometrin ylimääräisen lenkin. Koiralapsi väänsi polun vierelle tortut ja keräsin kikkareet pussiin, ettei kukaan vetäisi niiden takia palkokasvia sieraimeensa. Parannusehdotuksena toivoisinkin reitin varrelle roskiksia, sillä kiikutin kakkapussia mukanani Kruunupuistolle saakka. Teki mieli jo linkasta koko pussukka metsän uumeniin, mutta eihän siinä olisi ollut järkeä. Joku muu olikin kakattanut koiransa keskelle polkua ja jättänyt jätökset jälkeensä. Varmaan ei halunnut kulkea melkein koko lenkkiä kakkapussin kanssa.
Siksi siis pääsin kuvia ottamaan vasta, kun oli päästy käännöspaikalle ja sain kantamukseni roskiin.
Polut olivat hyvässä kunnossa, mutta kyllä ilman nastakenkiä olisi voinut tulla äitiä ikävä.
Nyt on jo uudenvuodenaattoilta, kello yli kymmenen. Ulkona paukkaa ja rätisee, mutta onneksi hoitokoiramme ei raketteja pelkää. Ihmettelee vain ja vähän urahtelee pahimmille jytkyille. Saa nähdä kuinka meille sitten käy, kun pitää käydä pikaisilla iltapisuilla.
Otsikossa lupailin vauhdikkuutta. Sitä tarjoilen koirakuvien kera. Kuvat nappasin elämäni ensimmäisellä koirapuistoreissulla Kellarpellossa torstaina. Pieni ballerinakoira tanssahteli ja hypähteli riemu rinnassa, mutta jäykkä järkkärini ei oikein taipunut vauhdikkaaseen menoon ja suurin osa otoksista oli enemmänkin tärähtäneitä.
Vanha sanonta sanoo, että vierivä kivi ei sammaloidu. Ottakaamme siis onkeemme ja viettäkäämme koiralapsen esimerkin innoittamina vireä ja vauhdikas vuosi 2018. Ihanaa uutta vuotta ystävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti