Lipaston uusi ilme

En edes muista, kuinka mahdottoman kauan aikaa sitten ostimme seuraavan kuvan apteekkarin lipaston Jyskistä. Se tuli parissa litteässä paketissa ja siinä oli palapelin kokoamista sedälle pitkäksi aikaa. Uutena se oli paljon vaalempi ja kauniimpi. Iän myötä pinta on tummunut ja lipaston ulkonäkö ei oikein enää istu muuhun kalustukseen. Pistetäänkö kiertoon?

Ei pistetä. Se on kuitenkin kunnon puuta ja laatikoiden pohjatkin hyvää vaneria. Maalataan!

Helmi-kalustemaali ostettiin jo alkukesästä. Sopivaa maalaussaumaa vain ei tuntunut löytyvän paitsi nyt. Setä irrotteli laatikoista vetimet ja laatikoiden ruuvit niin että laatikot sai pois paikoiltaan. Minä imuroin ja pyyhin pinnat. Sitten vain lipasto muovin päälle ylösalaisin ja aloitin maalaamisen pohjasta.

Maalasin myös laatikoiden etulevyt.

Sitten piti pitää julmetun pitkä tauko. Seuraavan maalikerroksen sai vetäistä vasta kuudentoista tunnin kuluttua. Millään en olisi malttanut odottaa, mutta pakkohan se oli. Näitä odotushetkiä tuli vielä monta, sillä laatikoiden etulevyt, lipaston sivut ja yläkannen vetelin telalla kolmeen kertaan.

Sitten olikin sedän vuoro taas ruuvailla ruuvit ja laatikot paikoilleen. Kuvissa näkyy alalevyn huoleton maalaustyyli. Laatikoiden alle jäävää levyä ei olisi tarvinnut maalata ollenkaan, mutta kuivasin sinne telaa aina maalaussessioita lopetellessani.

Tadaa! Valmis! Tulipas siitä eri näköinen... Tykkään!

Kukkajakkaratuunaus

Muistatkos tuolin, jolla ei voi istua, jonka ostin Kerimäen kirpputorilta ja jonka työkamunen ystävättärensä kanssa toi Kerimäeltä kaupunkiin, että pyöräilijätäti pääsi helpommalla? No, joka tapauksessa tuoli on nyt tuunattu! Tämän projektin sainkin tehtyä yllättävän ripeällä aikataululla ja se johtunee ensinnäkin siitä, että tarvikkeet olivat helposti löydettävissä ja toisekseen siitä, että Suomen suvi on lyhykäinen, joten pidempi tuumausaika olisi saattanut johtaa siihen, että työ olisi viivästynyt vuodella... Ja sehän nyt ei tullut kysymykseenkään!

Itse asiassa metalliosat olivat ihan hyvässä kunnossa, mytta koristeet olivat ajan hampaan nakertamat.

Linnusta oli jäljellä vain puolikas...

... ja rusetti mureni käsiin.

En tiedä oliko hitti vai huti huitaista metalliosiin valkoista kalkkimaalia. Alakuvassa maalaus on tehty, mutta huonosti tuosta erottaa, miltä lopputulos oikeasti näytti.

Kalkkimaalin ominaisuus on, ettei maalatusta pinnasta saa tasaista. Koska jälki oli rosoinen, eikä ehkä ihan sellainen kuin olin etukäteen suunnitellut, päätin hioa hiekkapaperilla kehikkoon rosoa lisää. Halusin uuteen pintaan ajan patinaa.

Tästä vaiheesta kuvia napsiessani laaduntarkkailijat rynnistivät paikalle. Linssiluteet!

Mutta siis tällainen siitä tuli. Ja tässä kuvassa ei juuri näy hiekkapaperin avulla aikaan saatu ajan patina. Höh.

Otetaanpa siis pari lähikuvaa!

Nuorempi koirista ainakin oli lopputulokseen tyytyväinen. Ilmeestä päätellen...

Mutta mitäs uutta entisten koristeiden tilalle? Pengoin varastojani ja olin varma, että jotain löytyy. Mutta vaikka jemmoissa on yhtä sun toista, mikään ei lopulta kelvannut minulle. Väri tai muoto tai tyyli tai joku muu ei täsmännyt. Alkoi jo tuskastuttaa.

Sitten luulin keksineeni kuningasidean. Tekisin soman helminauhan vanhoista askarteluhelmistä (akryyliä) ja vanhan seinäkalenterin irroitetusta selkärautalangasta!

Mutta helmien reiät olivat liian pienet tai rautalanka liian paksua. Pujottelutyö ei onnistunut. Voihan nenä!

Onneksi Kotosen tädin jemmoissa oli ohuempaakin rautalankaa muinoisten lusikkaperhosten askartelun jäljiltä. Tähän lankaan helmet solahtivat hyvin ja helmillä somistettu pinkki rautalanka kieputtui helposti paksumman valkoisen ympärille.

Tadaa! Valmista tuli! Helminauhani oli muotoiltavissa vaikka sydämeksi.

Mutta jakkaran somisteeksi se ei lopulta kuitenkaan kelvannut. Tyyli oli liian kitcshiä. Luovutin ja nakkasin Suopursusta aiemmin ostamani ja uuteen ruukkuun istuttamani amppeliharson koristeettomalle jakkaralle. Ehkä se ei enempiä kruusauksia kaipaakaan. Sovitaan, että tässä tapauksessa vähemmän on enemmän. Sovitaanko?

Kalkkimaalarikisällinä, osa 2

Viime viikon torstaina oli Taito Shopin kalkkimaalauskurssin toinen ja viimeinen kerta. Pieni porukkamme oli kutistunut entisestään, sillä yksi ryhmäläisistä oli käynyt viimeistelemässä työnsä päiväryhmässä.

Tuolini oli saanut rauhassa kuivua viikon ajan ja oli aika viimeistellä työ. Sieluni silmin olin nähnyt istuinosassa pullakranssimaisen vaalean rinkulakoristeen. Vaan kuinka sellainen oikein tehdään? Siinäpä vasta pulma.

Muovisella kakkupaperilla? Vaan eihän tästä mitään kranssia saa aikaiseksi...

Paperisella kakkupaperilla?

Pienemmällä kakkupaperilla?

Mukanani tuomissa kakkupapereissa oli Teija-open viisaiden sanojen mukaan liian kapeat paperisoirot reikien välissä. Maali leviäisi niiden alle eikä kuvio muodostuisi oikeanlaiseksi.

Onneksi kurssipaikalta löytyi sopivampia kakkupapereita, mutta renkulan halkaisija ei ollut ollenkaan somimmoillaan. Piti pikkuisen soveltaa.

Välillä kävin kurkkimassa kuinka Teija kertoili helpoimmasta koristelukikasta. Soirot maalarinteippiä, eriväristä maalia ja kas - vauhtiraidat ovat valmiit!

Sitten taas oman tuolin kimppuun. Koska istuimen koristelu sujui sutjakkaasti, innostuin ja homma lähti käsistä. Selkänojaan tuli koristeraita ja vastakkaiseen jalkaan myös. Jos olisin suunnitellut huolellisemmin, selkänojan täplät olisivat tulleet vasempaan reunaan ja koristeltu jalka olisi ollut etuoikealla. Silloin köynnös olisi jatkunut luontevasti istuimen puoliympyrästä. Mutta en jaksa tätä jäädä suremaan. Tulipahan tehtyä ensimmäinen kalkkimaalausharjoitustyö alusta loppuun valmiiksi.

Intopiukeana jatkoin seuraavien haasteiden kimppuun. Perussaviruukku saisi luvan muuttua enemmän oman näköiseksi ja esikoisen Lontoon puntakaupasta ostamat harmaat muoviset kehykset halusin tuunata toisen näköiseksi.

Kesken touhuamisen tuli teetauon aika.

Tauon jälkeen ennätin vielä vahaamaan tuolin ja jatkamaan ruukun työstämistä, mutta sen ja kehysten viimeistely jäi kotihommiksi. Tällä viikolla kuopuksen koiralapset ovat pitäneet huolen siitä, ettei tädille ole jäänyt askarteluaikaa ollenkaan. Vaan mikäs kiire tässä, ehtiihän sitä myöhemminkin.

Vaha maalin päällä tekee pinnasta kestävämmän ja myös väri muuttui raikkaammaksi ja kiiltävämmäksi. Mattapintaisuuskin näytti hyvältä, mutta tykkäsin kuitenkin, että tuolin väri oli parempi kirkkaampana.

Kotona pääsin kuvaamaan valmiin tuolin kukkasomisteen kanssa. Olin kuvitellut tuolin päälle kesän tuloa enteilevän kevätesikon, mutta sellaista en kaupoista nyt sattunut löytämään. Krysanteemi saa kelvata.

Muistin virkistykseksi vielä kuva lähtötilanteesta:

Uusi tuoli kiinnosti myös kuopuksen koiria. Että kai siitä aika kiva tuli.

Kalkkimaalarikisällinä

Jos meni Kotosen tädillä aikaa kypsyä tuorepuurolle, ei kalkkimaaliakaan poimittu puusta raakana. Tosin kiinnostus oli kyllä huipussaan heti ensimmäisten maalausvinkkien lukemisen jälkeen. Tositoimeen ryhtyminen vain jäi kaikenlaisen muun puuhailun jalkoihin. Hetkittäin haaveilin maalariksi heittäytymisestä ja aina kun jossakin blogissa hehkutettiin kalkkimaalattujen tavaroiden uutta elämää, harmitti oma saamattomuus.

Vuoden alussa ilmestyneessä Taito Shopin lehtisessä esiteltiin muun mukavan lukemisen ohella kevään kurssit. Eikös vain kurssitarjottimelta löytynytkin myös kalkkimaalausta! Nyt ei enää ollut järkeä jättää asiaan perehtymistä myöhempään, joten ilmoittauduin mukaan.

Kotona olisi ollut monenlaista esinettä, jotka kaipasivat virkistävää värikylpyä ja maalisudin kosketusta. Mutta kun päivää ennen kurssin alkua pyörähdin Kympintorin kirpparilla, sieltä löytyi veikeä pinnatuoli, jota en voinut olla ostamatta. Hintaa istuimelle oli pistetty 10 euroa ja tiskin takana työskennelleiden naisten kanssa naureskelimme, että tuunaustarvikkeet tulevat varmasti maksamaan enemmän.

Tuoli on normaalikokoiselle aikuiselle aika matala, lapselle tai lyhyempikasvuisella aikuiselle se olisi passeli. Mutta siitäpä tuleekin Kotoselle sisustuselementti, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Kun torstaina puoli viiden jälkeen kiikutin tuolia läpi keskusta-alueen, oli liikkeellä paljon kansaa. Savonlinnalaiset eivät ole tottuneet siihen, että huonekaluja kannetaan pitkin katuja, joten sain osakseni runsaasti hämmästeleviä katseita. Mutta askelsin ripeästi ja pian olin jo Taito Shopin ovella kantamuksineni.

Pelkäsin porhaltavani paikalle viime tipassa, mutta olinkin ensimmäinen kurssilainen paikalla. Siksi jäi hyvin aikaa napsia kännykällä kuvia materiaaleista ja esimerkkitöistä.

Kun kello tuli viisi, saimme huomata, että ryhmämme oli pikkuruinen, vain neljä osallistujaa. Tauti oli kaatanut osan ilmoittautuneista petiin. No, ei se mitään, meille jäi enemmän tilaa! Saimme Teija-opelta ohjeet ja opastukset ja pääsimme maalien valinnan jälkeen itse asiaan.

Minun piti nostaa kissa... ei kun tietenkin tuoli pöydälle ja aloittaa hirmuinen hiominen. Ensin karkeammalla ja sitten hienommalla hiekkapaperilla.

Valmiista värikartasta ei löytynyt sitä juuri oikeaa sävyä. Ostin purkin Faded Rose -maalia ja hämmensin sekaan punaista ja harmaata Vintagea.

Lopulta luulin saaneeni aikaiseksi sopivan värisävyn, vähän sellaista vanhaa roosaa.

Maalin sekoittamisen jälkeen pääsin itse asiaan. Tulikohan siitä kuitenkin liian äitelä väri? No, tällä mennään!

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen entinen tumma sävy paistoi läpi uuden maalin. Onneksi kalkkimaali kuivuu nopeasti!

Maali sai rauhan kuivua, kun maalarit pitivät teetaukoa myymälän tiloissa. Kukaan kurssilaisista ei halunnut kahvia, joten maistelimme mukavan mausteiselta tuoksunutta intialaista teetä.

Toisen maalauskerran jälkeen vanha ruskea sävy ei enää niin pahasti puske pinkistä läpi. Mutta on se kyllä aika imelän näköinen... onneksi ensi kerralla pääsen viimeistelemään työni. Tarkoitus olisi tuputtaa istuinosaan vaalealla maalilla jonkinlainen kranssi ja homma viimeistellään vahalla. Vahasävyjä on useita, joten sillä voi vielä työn ilmettä muuttaa. Pikkuisen pitäisi luonnetta saada tuohon äkkimakeaan vaaleanpunaiseen.

Onneksi on toinenkin kurssikerta! Keskeneräisiä töitä ei passaisi paljon esitellä, mutta en malttanut odottaa maalauspostauksen kanssa ensi viikkoon. Taito Shopin kursseilla on aina kivaa ja maalaaminen on mukavaa. Viikon päästä tiedetään, olenko edelleen samaa mieltä, vai kämmäsinkö koko homman.