Laskiaisherkkuja

Tänä vuonna laskiainen ei ollut Kotosella laiskiainen. Rokkakattilan alle napsautin tulet heti herättyä ja jo illalla likoon laitetuista herneistä alkoi hissukseen hautua laskiaissunnuntain lounas. Kun keitto valmistui, emme istahtaneetkaan pöytään heti vaan autoilimme ensin Punkaharjulle jäälle ulkoilemaan. Aurinko hehkui.

Koska talvi on ollut jääreittien suhteen haasteellinen, käytössä oli vähemmän reittejä kuin edellisenä talvena. Se ei menoa haitannut. Mutta jäiden huono kunto vähän haittasi ja se, että baanoilla oli lumikerros. En tiedä miten se haittasi luistelua, mutta potkuri ei oikein lumessa kiitänyt ja vauhdin potkiminen nastakengillä ei sujunut kuin tanssi. Irtolumi esti nastojen pureutumisen jään pintaan eikä potkuun saanut napakkuutta. Olipahan aikaa ihastella jäälakeutta.

Kun olin aikani potkutellut ja setä luistellut, päädyimme Inkeritalon vohvelikahvilan tienoille. Vajaa vuosi sitten kävimme siellä edellisen kerran ja vaikka miljöö oli mahtava, vierailusta jäi vähän kurja fiilis. Olen kertonut siitä täällä (klik).

Onneksi annoimme vohvelikahvilalle toisen tilaisuuden! Tunnelma kahvilassa oli tällä kertaa huomattavasti iloisempi ja rennompi. Jo ovella meidät toivotettiin tervetulleiksi ja tilaamamme kahvit ja vohvelit tulivat nopeasti pöytään. Tuskin ennätin vaihtaa nastakenkäni talon tarjoamiin villasukkiin ja tutustua Tuulikki Pietilän Aivan Tavallinen Kissa -grafiikkanäyttelyyn.

Hassua, että näyttely on nimetty noin... kun kuitenkin esillä oli vain yksi kissataulu. Muut olivat grafiikanlehtiä muiden maiden maisemista enimmäkseen.

Joka suunnasta tulevat valoheijastukset hankaloittivat kuvaamista.

Kaikkia tauluja en kuvannut, sillä en kehdannut häiritä muita kahvittelijoita. Mutta kännykän kameran etsimeen osui muitakin mukavia kuvauskohteita.

Fuksian punaiset toppahousuni saivat seurakseen Inkeritalon villasukkakorista suloiset siniset varpaanlämmittimet.

Ei varpaita viluttanut lämpimissä sukissa ja mieltä lämmitti herkulliset tarjoilut. Santsikuppi olisi kuulunut hintaan, mutta jo alkuperäinen annos täytti vatsani. Älyttömän hyvää!

Lähtiessä vielä nappasin kuvan portaista, jotka vievät ylöspäin.

Kotona maistui sitten hellalla hellästi haudutettu hernesoppa.

Iloksemme saimme vieraita (tai ihan tuttuja!) kylään illalla, joten laskiaisherkuttelu sai jatkua. Pakastimen uumenista löytyi aiemmin paistetut pullat ja hillolla ja kermavaahdolla aateloituna niistä tuli laskiaispullia. Namskis!

Pienin kahvipöytävieras osasi nauttia herkusta parhaat palat. Näytti maistuvan.

Häivähdys kevättä

Viime päivät olen äimistellyt luonnon valoisuutta. Toki on harpottu pitkin askelin talvipäivänseisauksesta kohti kevätpäiväntasausta, mutta valkeuteen ja valon määrään vaikuttaa myös vasta satanut vitivalkoinen lumikerros sekä auringon päivystäminen kirkkain silmin talvitaivaalla. Iloa, hymyä ja hyvää mieltä on ihmislapsen sisimmässä nyt kukkuramitoin. Ihan hyrisyttää tämä onnellisuus!

Niin energisoiva kuin kevätaurinko onkin, on se myös armoton. Kotona näkyy pölyjen pyyhkijän talvinen laiskuus... mutta nyt on paljon mukavampaa siivotakin, kun työn tulos näkyy! Ja jos ei ehdi rätti kädessä tarpeeksi häärätä, voi katsantokantaa muuttaa ja ihailla vain auringon luomaa taidetta.

Ulkoillessa voi ihailla luonnon taidetta.

Setä ahkeroi aamupäivän palkkatyössä ja minulla oli valta tehdä kotona mitä lystäsin. Aurinko lähetti säteensä kutsumaan tädin ulos leikkimään enkä halunnut kieltäytyä. Lämpömittari kertoi ulkona olevan 11 astetta pakkasta. Pukeutuminen pähkäilytti. Päädyin jättämään toppahousut kotiin, sillä olin päättänyt patikoida kirpparille ja siellä kyllä tarkenisi vähän vähemmilläkin varusteilla. Päähäni telläsin kuitenkin paksuimman piponi, se kun on suosikkini. Päähinevalinta meni mönkään... kupolia kuumotti niin että melkein ajatukset kiehuivat. Piti kesken matkan riisua hattu pois ja jo helpotti!

Paluumatkalla pistäydyin Lidlissä laskiaispullaostoksilla ja perustelin leipomislaiskuuttani kuopukselle, joka sattui juuri soittamaan, kun olin kaupassa. Kerroin, että meillä on pakastimessa paljon korvapuusteja, joten en halunnut leipoa lisää. Enkä osaisi niin pientä pullataikinaa tehdä, että vain kaksi pullaa siitä tulisi. Nokkela lapseni totesi, että osaisin kyllä... jos vain teksin niistä pullista tarpeeksi isoja.

Ihan omaksi ilokseni ostin vielä kimpun iloisen värisiä tulppaanejakin. Kyllä oli autuasta nauttia hyvät laskiaiskahvit sedän kotiuduttua työstään. Omaan kahviini vaahdotin kevytmaitoa Tuppervaren maidonvaahdottimella, jonka äskettäin löysin kirpparilta. Nyt kokeilin vaahdottajaa toisen kerran. Ensimmäisellä yrityksellä innoissani kirnusin kevytmaidon niin tymäkäksi vaahdoksi, että sillä olisi vaikka kakun kuorruttanut... Nyt onnistuin paremmin.

Kahvia hörpiskellessäni kuljin taas Kerten matkassa menneisyydessä. Kiehtova tarina, josta ei ollenkaan haluaisi päästää irti. Onneksi tämän tuplapokkarin jälkeen Kerten tarina jatkuu vielä Veden vihat -romaanissa.

Setä otti pienet päivänokoset kahvittelun päälle ja jaksoi sitten lähteä vielä vähän retkiluistelemaan että minäkin pääsin ulkoiluttamaan suksiani. Alkumatka Pullinlahdella oli hyvin tahmeaa menoa, sillä luisto tuntui jääneen kotiin. Enhän ollut muistanut ottaa suksiani ulkoilmaan paria tuntia ennen lähtöä, vaikka tiesin nanopohjan tekniikan sitä vaativan. Onneksi luisto löytyi vähän ennen puolimatkaa ja meno helpottui kummasti. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä!