Toteutunut talvihaave

Wohoo, kuinka hienoista talvisäistä onkaan saatu viime ajat nauttia! Vaikka pakkanen paukkuu öisin, päivisin ei voisi hienompaa olla. Kotosen täti tykkää kyllä kesästäkin, mutta talvi on vuodenajoista ihanin. On raikasta ja kaunista, helppo hengittää. Pakkasta pakoon pääsee sisätiloihin ja pukeutumalla asianmukaisesti, mutta hirmuinen helle ei helpota missään eikä millään.

Parin kesän ajan olen haaveillut käymisestä Kruunupuiston viereisessä Inkeritalon vohvelikahvilassa. Kesät ovat niin lyhyitä ja täynnä touhua, että tuo elämys on jäänyt kokematta. 

Kun viimeiksi olin sedän mukana Punkaharjulla talviliikunnan mekassa ja potkuttelin pitkin Puruveden jääbaanaa, bongasin rannasta kyltin, jossa kerrottiin vohvelikahvilan olevan talviviikonloppuisin avoinna muutamia tunteja eli klo 11 - 16. Ahaa, vohveleilla voisi herkutella talvellakin!

Tänään oli sellainen sunnuntai, ettei kummankaan Kotosen tarvinnut mennä palkkatyöhön. Siispä otimme ja siivosimme koiravieraiden jäljiltä kodin kuosiin jälleen ja siitä palkinnoksi soimme itsellemme iltapäiväulkoilua Punkaharjun kauniissa kansallismaisemassa. Setä kiisi luistimilla pitkin järvenselkää ja minä potkuttelin jääkiitäjällä samoja reittejä. 

Iltapäiväkahville pysähdyimme Inkeritalon vohvelikahvilaan.

Olimme paikalla ensimmäistä kertaa, emmekä osanneet käyttäytyä. Ulko-oven kylttiä nastakenkäkiellosta tottelin nöyrästi ja riisuin jalkineeni oven pieleen ja kiskoin kinttuuni korista villasukat. Sitten kurkistelimme sokkeloisiin huoneisiin etsien paikkaa, jossa voisimme tehdä tilauksen. Sellaista ei löytynyt, vaan kahvilan ainoa työntekijä hieman ärtyneen oloisena ohjeisti meitä istumaan pöytään, josta hän kyllä tulisi tilauksemme kysymään, kunhan hän ensin olisi palvellut aiemmin saapuneet asiakkaat. Nykyisessä suomalaisessa kahvilakulttuurissa tällainen pöytiintarjoilu on niin harvinaista herkkua, että olisin toivonut asiasta opastusta jo eteisessä. Emme olisi turhaan häirinneet kiireistä emäntää.

Aika hieno paikka oli tuo kahvila! Siellä oli ennakkoluulottomasti yhdistelty vanhaa ja uutta, hirsiä ja loistokkuutta, mm. kattokruunuja oli useampia.

Melko pian tuli meidän vuoromme tehdä tilaus ja nopeasti saimme kahvimme ja vohvelimme. Nam, kylläpä maistui!

Kahvissani ei ole jäitä. Yläpuolella oleva kattokruunu se vaan sieltä heijastuu.

Ikkunoista näkyi talvinen maisema kuin taulu.

Nautiskelimme herkkumme rauhassa, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Piti vielä uskaltautua kysymään, mitenkähän maksu hoidetaan... Rahastus tapahtui keittiön vieressä pois lähtiessä. Paikan ainoan työntekijän elekielestä ja äänen sävystä kävi selvästi ilmi, että kiire stressasi, vaikka kellään meillä asiakkaista ei ollut hätä mihinkään. Olisi varmaan helpottanut tilannetta, jos työntekijällä olisi ollut apukäsiä.

Pois lähtiessä pääsin kuvaamaan yhden pöydän upean pöytäliinan, kun siinä aiemmin istuneet asiakkaat olivat jo jatkaneet matkaa.

Vielä asioin vessassa. Sekin oli sisustettu samaan tyyliin kuin kahvila muutenkin.

Rannassa napsin vielä kuvia upeasta säästä, iloisista ulkoilijoista ja jonkun luovan rakentajan kokoamasta lumikokkarepatsaasta.

Viimeiseksi kuva, jossa setä on jo starttaamassa viimeiselle luistelulenkille ja minun jääkirppuni on vierellä valmiina kiidättämään tätiä pitkin jäärataa.

Hieno talvipäivä! Lisää tällaista!