Yhtä pitkät

Olen viime aikoina ollut ihan kuplivan onnellinen ja olen vakuuttunut, että päivittäin lisääntyvä valo on siihen iso osasyy. Tänään yö ja päivä lyövät kättä päälle tasaveroisen kokoisina kumppaneina. Huomisesta alkaen valoisa aika syö pimeyden ylivaltaa kunnes syksyn tullen osat taas vaihtuvat. 

Meillä on ollut onni nauttia auringon kultaamista kauniista talvipäivistä samean ja nuhjuisen synkkyyden jälkeen. Nytkin ulkona on mitä mainioin talvisää. Pakkasta on, mutta auringon lämpö nakertaa jääpitsiä etelän puolen rinteisiin. Kevään kukat eivät vielä pitkiin aikoihin putkahda routaisesta maasta, mutta linnut ovat jo aloittaneet keväisen konserttinsa.

Tähän postaukseen nostan muutaman mukavan muiston menneiltä viikoilta, kun en niitä aiemmin ole tullut kertoneeksi.

Kun kuopus ja koiralapset ilahduttivat meitä läsnäolollaan hiihtolomaviikolla, tein yhtenä päivänä reippaan ulkoilulenkin vain vanhemman koiran kanssa. Hangilla hohteli timanttimeri.

Pitkän lenkkimme loppuvaiheilla koiratyttö valpastui. Luulin sen kuuntelevan läheisen entisen päiväkodin pihalla ilakoivia mäenlaskussa olleita lapsia. Mutta ei. Mielenkiinnon kohteena olikin kiehtovampi ilmestys! Kesäisin miltei umpeen kasvaneen ojan pohjalla kisaili kaksi saukkoa!

Saimme seurata pitkän tovin saukkokaksikon talvi-iloa. Eläimet eivät olleet moksiskaan yleisöstä. Harmittelin, kun minulla ei ollut kameraa mukana, sillä tiesin, etten kännykällä kunnon kuvia saisi. Lopulta ajattelin kuitenkin yrittää ja siinä vaiheessa saukot piiloutuivat ojan rinteessä olleen kasvuston taakse. Harmitus!

Teimme myöhemminkin toiveikkaita kävelylenkkejä ojan pientareelle, mutta saukkoja ei enää näkynyt. Kuvasin kuitenkin ojan itselleni muistutukseksi. Paikalla pitänee pyörähtää myöhemminkin siinä toivossa, että saukot olisivat palanneet.

Lumessa näkyy saukkojen jäljet, vaikka eläimet eivät enää itse näyttäytyneekään.

Sinne onkaloon ne veikeät kisailijat pujahtivat kännykältä piiloon.

Myöhemmin patikoitsin kohti työpaikkaa aurinkoisen aamun sarastaessa. Maisema helli silmiä ja vuolaana virtaavassa salmessa vesi muovasi jäästä pitkänokkaisia lintuja.

Kotipihassa risuporo paistattelee päivää ja odottaa kesää.

Kevätelämä on ihmisen parasta aikaa.