Lupasin jo aikaa sitten kummitytölle, että voin yrittää ottaa hänestä ne viralliset ylioppilaskuvat. Molemmat olimme sitä mieltä, ettei sitten mitään tavanomaisia pönötyskuvia...
Varsinainen juhlapäivä oli pitkä ja täynnä ohjelmaa, joten kun illalla olisi ollut aikaa lähteä kuvauskeikalle Luotojärven maisemiin, olimme jo aika ryytyneitä kumpikin ja aurinkokin alkoi painua mailleen. Teimme yhteispäätöksen, että kuvaussessio suoritetaan myöhemmin eli seuraavan viikon torstaina, kunhan minä olisin päässyt irti palkkatyöstä.
Helle helli ja aurinko porotti, kun autoilimme sedän kanssa ensin kummityttöä hakemaan ja sitten kohti kuvausmestoja. Sulo-kissa ilahtui kovin, kun huomaisi meidän suunnistavan kohti rantaa. Se lyöttäytyi seuraan ja leikki kuin nuori katti, vaikka onkin jo vanha kolli... jättäytyi jälkeen ja maukui odottamaan ja sitten spurttasi pikavauhtia edelle tai heittäytyi selälleen piehtaroimaan ja odottamaan rapsutuksia. Hassu kissa, mutta niin ihana!
Minulla oli mukana uusi ja vanha kamera. Uusi siksi, että sen metkuja on opeteltava ja vanha siksi, että se on jo luottoystävä. Uudella vempeleellä nappasin parit kukkakuvat matkan varrelta.
Vähän meni haeskeluksi sopivan metsäaukion löytyminen, mutta siellä se oli, kuusten katveessa. Sulo ei voinut käsittää, mihin ihmeeseen poikkesimme rantatieltä ja moukui vaativasti meitä jatkamaan matkaa. Kun emme totelleet, se tuli hetkeksi seuraamaan kuvauksia. Mutta koska emme malttaneet keskittyä silittelemään ja leikittelemään, kissa närkästyi ja lähti tuohtuneena molisten takaisin kotipihaan.
Tähän saakka kuvat ovat olleet uudesta kamerasta. Nyt siirrymme sitten vanhan tutun kameran painojälkeen.
Otin illan aikana yhteensä noin 500 kuvaa. Se on tämän digiajan etu, kun voi napsia otoksia huoletta, tehdä kokeiluja ja valita sitten parhaat... Suurin osa kuvista on vain kummitytölle itselleen, mutta sain luvan julkaista muutamia täällä blogissa.
Välillä etsimeen osui vahingossa muutakin kuin päivän varsinainen kuvauskohde...
Muutamia kuvia nappailimme vielä mummolan syreenipensaan juurella, ilmeisesti ne parhaat kasvokuvat ainakin... Ja muutamat vallan mainiot pelleilyilmeet, hih. Mutta niitä ei jaeta täällä kaikelle kansalle.
Illan päätteeksi päädyimme Lipettiin, jossa kuvaamista vielä jatkettiin vähän lehtimetsäisemmässä maisemassa. Täällä ei ollutkaan lentävistä ja inisevistä seuralaisista riesaa vaan saimme nautiskella kunnolla kesäillan kauneudesta.
Tämän illan jälkeen taas mietin, kuinka iso ja arvokas lahja kummius onkaan. On ilo olla kummi!
