Kotosella on ollut sen verran kiirusta viime päivinä, että blogikirjoittaminen on tuntunut kaukaiselta unennäöltä eikä kuviakaan ole ehtinyt räpsimään kuin pikaisesti jossakin mutkassa. Kaikki touhu tähtäsi eiliseen h-hetkeen, jolloin kuopus sai valkolakin päähänsä aamun juhlallisuuksissa koulussa ja saavutusta juhlimaan oli kutsuttua sukua ja tuttavia myöhemmin iltapäivällä.
Koska täti aloitti kesälomansa jo kaksi viikkoa ennen koulujen loppumista, olisi voinut luulla, että kaikki paikat on tiptop ja tiukasti puunattuja jo hyvissä ajoin. Ahkerasta yrityksestä huolimatta aika vain valui läpi sormien ja lopuksi tuli hirmuinen kiirus. Osasyy siihen on tietenkin se, että tuoretarjoiluja ei voi valmistella viikkokausia ennen vaan vasta viime tipassa. Toinen syy on, että piti sitten yrittää päteä niin talossa, pihalla kuin puutarhassakin. Vaihtelevat valmistelut olivat tosin mukavia. Jos sisällä siivoaminen alkoi ahdistaa, voi pinkaista pihalle vaikka kitkemään kukkapenkkiä tai kurittamaan valtoimenaan levinneitä kasvustoja. (Samalla pohdiskelin, että ensin sitä ostaa kalliit taimet ja toivoo niiden lähtevän hyvin kasvuun. Muutaman vuoden päästä kasvi on vallannut alaa jo vieruskavereiltaankin eikä auta muu kuin käydä tuimin ottein holtittomasti tilaa valtaavan rönsyilijän kimppuun.)
Kivikkokasvipenkki on ihan vaiheessa, mutta jo nyt se näyttää paljon paremmalta kuin aikaisempi ryteikkö. Kasvimaa meinasi jäädä tekemättä, vaikka vanhempani toivat siemenperunatkin jo pari viikkoa sitten. Perjantaiaamuna uni loppui jo viideltä, joten kuudelta olin jo mulloksella riehumassa. Valmistelin kohopenkin kurpitsoille ja kurkuille samalla tyhjentäen kompostin sisällön penkin alle muhimaan. Saatuani sen valmiiksi tartuin lapion varteen ja lapioin perunavaot ja mättelin perunansiemenet paikoilleen. Tunti meni ja niin kuuma tuli, että joka hiuksesta vesi tippui kun sisälle saapastelin. Hyvin ennätin suihkutella ja föönailla ennen kuin muut edes olivat heränneet.
Perjantai oli muutenkin täyden touhun päivä, mutta loppukiri alkoi jo keskiviikkona. Silloin paistoin täytekakkupohjat. Sehän ei ole työlästä, mutta tällä kertaa piti vähän pähkäillä. Tarkoitus oli tehdä gluteenittomat kakkupohjat. Ohjeeni oli neljälle munalle, mutta halusin tehdä viiden ja kuuden munan kakut. Ohje oli helppo muuntaa kuudelle munalle, mutta miten ihmeessä saisin järkevästi muunnettua ohjeen viidelle munalle? Jos neljän munan kakkuun laitetaan 0,5 dl perunajauhoa, kuinka kummassa mittaisin oikean määrän jauhoa omaan leivonnaiseeni? Ratkaisu löytyi ohjenuorasta "yhtä paljon kaikkea". Otin talon suurimmat juomalasit, rikoin yhteen viisi munaa, toisen täytin sokerilla ja yhteen tuli reilu puolet gluteenitonta jauhoseosta ja loput perunajauhoa. Sekaan vielä teelusikallinen leivinjauhetta. Toimi! Kakku onnistui mainiosti.
Keskiviikkona ennen kakkutehtailua ajelimme keskustassa asioilla ja kieppasimme samalla hakemassa Kirjastokuningattarelta niin hyviä ja rapsakoita rinkelipikkuleipiä koko laatikollisen. Kuvan kerkesin ottamaan vasta h-hetken jälkeen. Siinäkin vaiheessa keksejä oli jäljellä vielä kunnon kasa. Ei haittaa, tulevat kyllä syödyksi! Kuvassa vasemmalla on kuopuksen itse leipomat vaniljakakkuset, jotka myöskin ovat aivan mahdottoman hyviä.
Torstaina täytin voileipäkakut, kahvittelin Annukka-serkun kanssa ja kirjoitin ostoslistaa tarvittavista hankinnoista. Lotta-serkku tuli illasta kakkutalkoisiin. Kuopus toivoi kahvipöytään kakkua, joka näyttäisi kirjakasalta ja sen toiveen toteutti onneksi serkku, jolla on enemmän kokemusta sokerimassakakuista.
Perjantai tosiaan alko vimmatulla lapioimisella kasvimaalla. Kun muu perhe vääntäytyi pois sängystään, suunnistimme kauppaan tyttöjen kanssa. Ostimme ostoskärryllisen tavaraa ja raahasimme ne selkä vääränä autoon. Silti ei muistettu ostaa kaikkea vaan vielä iltapäivällä piti tehdä täydennysisku kauppaan uudelleen.
Ensimmäisen kauppareissun jälkeen pistimme tuulemaan. Täytin täytekakkuja, kuorrutin ja koristelin voileipäkakkuja, tytöt pilkkoivat ja silppusivat salaattiaineksia ja tekivät munavoin. Esikoisella riitti puuhaa keitettyjen perunoiden kuorimisessa ja pilkkomisessa. Lisätyötä tuli vielä omenoiden kuorimisesta ja pilkkomisesta ja hopeasipulia pilkkoeassa jo ihan itketti. Onneksi vain sipulikyyneleitä eikä surua ja turhautumista. Tekeillä oli iso kupillinen perunasalaattia.
Kuopus valmisteli couscousbroilerisalaattia. Vävykokelas talutteli imuria ja Kotosen setä piti huolta, että tarvittavat lisäpöydät ja tuolit löysivät paikkansa. Kaikille riitti puuhaa enemmän kuin päivässä oli tunteja!
Iltapäivän myöhäisinä tunteina paikalle porhalsi serkkukin kirjakakkua valmistelemaan. Tehokasta neljän naisen työskentelykuhinaa oli havaittavissa keittiön liepeillä, Tiskiä riitti ja esikoisen kanssa vuorotellen liotimme käsiämme saippuavedessä.
Kirjakakun idea oli pikkukoululaisesta ylioppilaaksi. Alimmaisena oli aapinen ja päällä lukiolaisen matemaattinen raamattu eli MAOL-taulukot. Tämän kakun sisus oli mehevän maistuvaa suklaakakkua ja raikasta mustaherukkamoussea.
Kun hommat iltamyöhällä alkovat olla pikku hiljaa hanskassa, tytöt pistivät pystyyn vielä kynsistudion. Kuopuksen juhlakynsissä oli lyyra!
Vaikka perjantaina saatiin seutuville pari rankkaa sadekuuroa, lauantaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kuopuksen koululla piti olla 20 vaille kymmenen. Juhlatilaisuus kesti puoli kahteentoista ja kotona olimme jo ennen puolta päivää. Meillä oli siis mainiosti aikaa kattaa pöydät, pilkkoa vihreän salaatin ainekset ja muutenkin valmistautua iltapäivän vierastulvaan. Apukäsiksi meille tuli ihana esikosen kummitäti ja oma työkaverini Maija. Myös kuopuksen Lotta-kummitäti, oma serkkuni, tuli paikalle hyvissä ajoin, olihan hän lupautunut kuohuvastaavaksi. Isä ja äitikin saapuivat tuoden mukanaan aimo kasan lautasia, lisähaarukoita, sienisalaattia ja aamulla paistamansa piirakkapaljouden.
Hetkeä ennen vieraiden saapumista kävin viimeistemässä vessankin juhlakuntoon. Ruusu pöydän nurkalle ja hempeän lempeää pyllynpyyhettä telineeseen!
Veskipaprun runot olivatkin niin hempeitä rakkausrunoja, että olisivat sopineet paremmin häihin kuin yo-juhliin, mutta näillä nyt mentiin.
Kuvakavalkadin loppupuolella tuli vastaan vielä seuraavat käytäväkuvat. Yhtenä päivänä männä viikolla tein sellaisenkin älyttömän possakan, että istuin noilla vuosia sitten betonista valamillani astinkivillä ja lapioin pikkuruisella puutarhalapiolla entiset koristekivet kottikärreihin. Syy siihen oli kivien joukkoon telläytyneet lehtikuusen neulaset ja muut pikkuroskat, joita ei saanut kivien joukosta pois millään ilveellä. Tai olisi ehkä saanut yksitellen nyppimällä, mutta se olisi ollut sen verran turhauttavaa touhua, että se olisi pidemmän päälle käynyt nyppimään. Vanhat, roskaiset kivet kärräsin tekeillä olevaan kivikkopenkkiin. Oli aika autuasta levitellä uudet kivet paikoilleen, vaikka pussit painoivat 25 kiloa ja niiden nostelu kävikin kuntosaliharjoittelusta. Mutta siisti käytävä korvasi kaiken vaivan!
Ensimmäiset vieraat saapuivat puoli tuntia ennen määräaikaa, mutta meillä oli jo siinä vaiheessa kutakuinkin valmista.
Itse juhlapäivästä kerron toisen kerran. Mutta koska olen tainnut muutamaankin otteeseen mainita, että piti vähän herkuttelua hillitä mahtuakseni juhlamekkoon, en malta olla hehkuttamatta onnistumisen iloa. Kun päivää ennen juhlaa testasin mekon sopivuutta, saatoin huokaista helpotuksesta. Mekko solahti helposti päälle ja siihen jäi jopa tarvittava liikkumaväljyys. Juhla voi alkaa!
