Merkittävä merkkipaalu

Kuva esikoisen ottama

Lauantaisen juhlapäivän aamu valkeni aurinkoisena ja kirkkaana. Hommat olivat hyvin hanskassa ja hanska visusti tallessa, joten olo oli luottava ja levollinen. Aamukahvin hörpittyäni aloitin viime hetken valmistelut. Nostelin kuppeja, kannuja, maljakoita ja lautasia esille ja katoin pöytiä.

Esikoinen kiharsi kuopuksen kutreja ja siinä riittikin puuhaa. Tuolle meidän nuorimmaiselle on sen verran runsaasti tukkaa siunaantunut!

Aamun tunnit kuluivat sukkelaan eikä aikaakaan kun piti jo valmistautua lähtöön. Ennen kymmentä istuimme jo jännittyneinä koulun juhlasalin penkeissä odottamassa lakitustilaisuuden alkua. Tilaisuus käynnistyi taidokkailla musiikkiesityksillä ja niistä saimme muutenkin nauttia juhlan kuluessa. Lukion rehtori on mitä mainioin tyyppi ja todella hyvä puheiden pitäjä. Puheet ovat napakan mittaisia ja hyvin mietittyjä sisältäen aina joitain hupaisia elementtejä. Tällä kerralla meitä hymyilytti mm, se, kun rehtori kesken kaiken kumartui puhujanpöntön takana ja noustuaan takaisin seisomaan hän totesi "En pyörtynyt. Otin vain nämä." viitaten käsissään oleviin ylioppilastodistuksiin. Myös tämänkertainen otsikkoni on suora lainaus rehtorin puheesta tuoreille ylioppilaille.

Kuva esikoisen ottama

Kuva esikoisen ottama

Kuva esikoien ottama

Juhlatilaisuuden aikataulu oli niin hyvin suunniteltu, että mitään yllätyksiä tai viivästyksiä ei tullut. Juhla loppui täsmälleen klo 11.27 yhdessä veisattuun suvivirteen. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...

Kotiin ennätimme heti puolen päivän aikaan ja meillä oli mainiosti aikaa valmistautua juhlavieraiden saapumiseen, sillä olimme kutsuneet juhlijat paikalle vasta klo 14 alkaen. Vieraiden saapuessa pöydässä oli lohicharlottaa, kinkku-meetwurstivoileipäkakkua, perunasalaattia, broileri-couscoussalaattia, vihreää salaattia, fetaa, mozzarellaa, sienisalaattia, riisipiirakoita, munavoita ja Linnalohen loimulohta sekä perinteisenä että Sweet chili -versiona.

Tällä kertaa uusi tuttavuus kattauksissa, tai oikeastaan koristeluissa, oli Lotta-serkun vinkkaamat sipulikukat punasipulista. Niin helppoa ja nopeaa ja näyttävää! Ohje kukkien tekemiseen löytyy täältä (klik).

Vieraat eivät päässeet sisään ennen kuin olivat napanneet hyppysiinsä kullankimalteiset onnitelumaljat. Kuohuvastaavana toimi ansiokkaasti Lotta-serkku, jonka kanssa maaliskuussa kävimme Tallinnassa juhlajuomaostoksillakin. Myös kuopuksen juhlamekko on Lotan käsialaa ja kankaat hankittiin samalla Tallinnan reissulla. Alkoholiton onnittelumalja oli tietenkin Pommacia, limppareiden aatelia.

Suolaisten syömisten jälkeen juhlakansa sai maistellakseen makeita kakkuja ja rapeita pikkuleipiä. Kuopus itse ahkeroi pikkuruisia vaniljakakkusia vieraille makupaloiksi ja blogiystäväni ja satunnainen työkaverini Kirjastokuningatar kantoi kortensa kekoon leipomalla meille runsaan määrän herkullisia rinkelipikkuleipiä. Kuten jo edellisessä postauksessa raportoin, kuopuksen kummitäti ahkeroi ja teki suuritöisen sokerimassakuorrutteisen kirjakakun. Itse leivon gluteenittoman mansikka- ja banaanimoussea sisältävän suklaakuorrutteisen täytekakun sekä toisen gluteenittoman kakun, jonka täytteeseen tuli vadelmahilloa, vadelmia ja valkosuklaamoussea.

Oli tosi hauskaa tavata sukulaisia pitkästä aikaa ja myös nähdä kuopuksen kavereita. Kuvia yritettiin ottaa aina kun muistettiin, mutta silti olisi pitänyt kuvata enemmän. Yksi hauskimmista kuvattavista oli kuopus myöhemmin lakitettavien luokkatovereidensa kanssa... identtiset kaksospojat olivat hyviä heittäytymään ja kun joku huomasi kasvimaan reunalla minulta sinne jääneet työkalut, pojat olivat saman tien juonessa mukana...

Päivän käännyttyä iltaan vieraat vähenivät ja jäimme taas ihmettelemään sitä ruoan paljoutta, joka jäi syömättä. Olin jo ottanut onkeeni ja opiksi esikoisen juhlien jälkeen, mutta silti tuli varattua tarjottavaa yllin kyllin. Iskemättömät voileipäkakut voin siis kattaa pöytään vielä sunnuntainakin, kun rääppiäisvieraat tulivat paikalle.

Tomaattiruusu on näyttävä lohikakun koriste.

Kuopus sai monia hyviä ja hyödyllisiä lahjoja. Ja paljon ruusuja. Kuvasin muutamia.

Tänään olen yrittänyt laskeutua takaisin arkeen. Tuntuu tyhjältä ja omituiselta, kun ei ole enää päämäärää johon tähdätä. Mitähän sitä sitten keksisi?