Erilainen juhannuspäivä

Kuten edellisen postauksen lopuksi totesin, juhannuspäivä sisälsi erikoisia elementtejä ollakseen juhannus. Sää oli loistava, silkkaa linnunmaitoa ja päivänpaisetta. Olisi ollut lokoisaa loikoilla laiturin nokassa kirja kourassa ja unohtaa koko ympäröivä maailma. Vähän olisi voinut jalkaa uittaa lämpöisessä järvivedessä siinä ohimennen ja kahvitkin olisi tietysti nautittu katottomassa kammarissa, seinättömässä salissa luonnon helmassa.

Mutta Kotosilla oli ihan muut suunnitelmat ja se taas johtui siitä, että kun kolme Kotosta ja yksi vävynkokelas ovat jatkuvasti töissä epämääräisissä työvuoroissa kaikkina vuorokaudenaikoina, ei yhteisiä rientoja ole ollenkaan helppo järjestää. Sitten kun tulee vastaan pakollisia kuvioita, kuten vävykokelaan muutto vuokrasopimuksen umpeutuessa, ei auta muu kuin lähteä liikekannalle silloin kun se kaikille meille sopii. Eikä se sopinut milloinkaan muulloin kuin juhannuspäivänä. Se kun ihme ja kumma sattui vapaapäiväksi koko konkkaronkalle.

Yhdeksältä jo istuimme autossa, jonka nokka oli kohti Mikkeliä. Peräkärryn kanssa ajellessa tuhrautui oma aikansa pelkkään matkantekoon, mutta silti olimme määränpäässämme kohtalaisen hyvään aikaan. Ripeää tavaroiden roudausta ja ensimmäinen lasti oli valmiina. Lyhyen ajomatkan jälkeen pääsimme purkamaan lastin ja palaamaan jälleen omia jälkiämme takaisin. 

Ihan sivumennen sanoen oli jotenkin suloista, kun uuden asunnnon ovessa kiiltelivät sulassa sovussa nimikyltissä vierekkäin nimet Kotonen ja Vävynen...

Tässä vaiheessa suolenmutkassa murahteli. Tädillä ja sedällä siis, mutta ei vielä nuorisolla, joka oli aamupalasensa pistellyt tuulen suojaan vasta automatkalla. Päätimme käydä tankkausreissulla läheisellä ABC-asemalla. Menin sitten tilaamaan muikut.

Henkilökunta oli iloista ja ystävällistä, mutta kyllä annos saapuessaan aiheutti pettyneen huokauksen. Kuvasin annoksen niin että kalat ovat etualalla ja näyttävät runsailta, mutta kuusi pikkuruista, koppuraista muikkulasta ei ihan vastaa käsitystäni kunnon kalaruoasta. Muusia oli kyllä reilulla kädellä lautaselle mätkäisty. Jälkiruoaksi sai kahvia ja puolikkaan munkkirinkilän, joten ei paranisi valittaa, mutta silti... Toiste en ABC:llä muikkuateriaan haksahda.

Syötyämme jatkoimme muuttopuuhia. Miehet lähtivät viemään toista peräkärryllistä tavaraa uuteen osoitteeseen ja me kuopuksen kanssa jäimme siivoamaan entistä asuntoa. Pesin ikkunat ja tuumin, että jos Kotosella selviäisin ikkunanpesu-urakasta yhtä ripeästi, voisin puunata ikkunalasit vaikka joka viikkosiivouksen yhteydessä.

Kämppä oli alunperinkin perussiisti, mutta silti saimme loppusiivoukseen tuhraantuumaan aikaa, kun innostuimme niin. Mutta kun useampi henki ahkeroi (miehetkin palattuaan), niin valmista tuli suht' sukkelaan.

Olin etukäteen lukenut, että juhannuksen tietämissä on Mikkelissä kansainväliset suurmarkkinat ja antanut itselleni luvan innostua niistä. Myös kuopus ja vävykokelas toivoivat pääsevänsä haistelemaan vähän kansainvälistä ilmapiiriä. Setä taas olisi halunnut jatkaa välittömästi matkaa kohti veljensä torppaa vielä Mikkeliäkin etelämmäs. Pitkin hampain hän antoi meille myönnytyksen pistäytymiseen markkinoilla.

Nuoriso ei ollut vielä syönyt ruokaa koko päivänä, joten ajattelin heille löytyvän jotain kansainvälistä haukattavaa. Kuopus osti pitagyroksen kreikkalaisesta kojusta ja minä ja vävykokelas valitsimme ranskalaiset räiskäleet kahvin kera. Tuskin olimme herkkumme syöneet, kun jo piti juoksujalkaa kiirehtiä autolle ja lähteä taas matkaan. Yhtään ei jäänyt aikaa katsella markkinoiden tarjontaa.

Pois kiirehtiessämme sentään ehdin laukaista kameran pari kertaa, että voin edes uskoa käyneeni markkina-alueen laidalla.

Sedän veljen tiluksille saavuttuamme sedän kiire loppui siihen paikkaan. Tuntui, että olimme tulleet jäädäksemme, vaikka olihan sedän kuskattava muu porukka vielä kotikonnuille ennen kuin seuraavana päivänä autolisi takaisin veljensä luo kesälomaa viettämään. Uupumus ja väsymys painoivat jäsenissäni, mutta yritin pysytellä virkeän pirteänä ja edes keskittyä kuvaamaan sedän veljen kotitalon kaunista ympäristöä.

Kun vihdoin lähdimme kotimatkalle, olo oli kuin tapetulla madolla. Yritin silti pysytellä tarmokkaana ja annoin puikkojen viuhua reissukäsityön parissa. Vaan Juvan jälkeen olo heikkeni niin, että käsityö piti laskea syliin lepäämään ja kaikki energia meni siihen, ettei huonovointisuus saanut ylivaltaa. Että tuntui kotimatka loputtomalta! Teki mieli pyytää setää pysäyttämään auto jollekin levähdyspaikalle, mutta ajatus kotimatkan pitkittymisestä kauhistutti. Mutta niin vain pääsimme kotiin ehjin nahoin kaikki. Tiedä sitten, johtuiko heikotus jostain mitä olin syönyt tai jättänyt syömättä, helteestä vai mistä lie, mutta toivon totisesti ettei moista seuralaista tarvitse enää koskaan ottaa mukaan reissuun! Meni vielä seuraavakin päivä sängyllä pötkötellessä ja voimia kerätessä. Onneksi se olikin sunnuntai!