Juhla ja juhannusilta

Kuinka merkillistä. Sää suosi suomalaisia juhannuksen viettäjiä, hemmotteli suorastaan. Perjantaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Minäkin heräsin heti kohta auringon noustua, olihan listassani monta puuhaa tehtäväksi.

Aamukahvia hörppiessäni ihailin Outsan ja Ritan lähettämiä postikortteja. Ne sopivat hienosti päivän muuhun teemaan, kuten tulette hetken päästä huomaamaan.

Edellisenä iltana olin käynnistänyt virkkuukoukun ja pistänyt korintekeleen alulle. Korin viimeistelin juhannusaattoaamuna. Moinen kiire johtui siitä, että olimme saaneet kutsun kummitädin mökille juhannusta vastaanottamaan ja mökillä vietettiin samalla sekä kummitädin että serkun syntymäpäivät. Koska olen huono ennakoimaan ja ostamaan/tekemään lahjoja jemmaan, piti molemmille juhlakaluille keksiä jonkinlaiset lahjukset. Kummitäti sai vain kesäisen kukkakimpun, joka tällä kertaa olikin kukkaketo tyynyssä ja pyyhkeessä, mutta serkulle keksin tekaista korin, jonka täytteeksi saimme keksiä kaikkea kivaa. Sinne meni kaksi kannellista tölkkimukia täynnä karkkeja, pillejä, keksejä ja pari kesäistä juomaa. Korista tuli tällainen:

Kun kello nakutteli yli yhdeksän, hyppäsin pyörälle ja polkaisin kohti keskustaa. Suomen toiselta laidalta tuli kotikaupunkiimme juhannusta viettämään postcrossing-kaverini Raili ja tapasimme ensimmäistä kertaa ihan oikeasti. Paikallisen hotellin ovelta hänet löysin ja pikaisen torikierroksen jälkeen johdattelin vieraan Casinon takasaarille kohti Kalliolinnan Lettukahvilaa. Joka kesä kuvaan nämä samat maisemat:

Vaikka olimme paikalla miltei heti ovien auettua, emme olleet ensimmäiset asiakkaat. Töissä oli vain yksi iloinen nuori neitokainen, joka kertoi heti kättelyssä, että pankkikorttikone ei toimi. Onneksi meillä oli käteistä! Teimme tilauksemme ja nappasimme juomat mukaamme ja menimme ulkopöytään odottelemaan herkkujamme.

Minä olen nykyään enemmän entinen postcrossaaja, mutta onneksi Raililla sentään oli pari korttia mukana minimiitistämme lähtemään maailmalle.

Lettuja odotimme ja odotimme. Aloin jo epäillä, että meidät on unohdettu. Olimme tosin sanoneet tilausta tehdessämme, että meillä ei ole kiire, mutta yli puolen tunnin odotus tuntui silti pitkältä... Olin jo hörppinyt kahvinikin loppuun, sillä se kylmeni uhkaavasti. Letunpaistajatarjoilijatar tulikin sitten meille kertomaan, että korttikoneen korjaaja oli sattunut soittamaan ja sen takia tilauksemme valmistuminen viivästyi. Mutta annoksemme olivat tulossa tuota pikaa...

Ja niin ne tulivatkin. Sain hakea kahvia santsikupin samaan hintaan, joten sain ihan täydellisen lettunautinnon.

Vietimme Railin kanssa Sulosaaressa rattoisan parituntisen ja sitten hänen pitikin jo kiiruhtaa takaisin perheensä luo ja minullakin oli vielä juhannusvalmisteluja tekemättä. Kävellessämme takaisin kohti keskustaa piti vielä ikuistaa ihmeellinen kukkanen, joka kasvoi Sulosaaren rannassa. Ihan kuin olisi värien puolesta samassa yksilössä sekä hiirenvirna että niittynätkelmä.

Heipattelimme torin kulmilla ja lähdimme eri suuntiin. Minun kotimatkani kesti, kun piti kyykkiä pientareilla kuvaamassa kesää.

Mustat pilvet taivaanrannassa hirvittivät... Onneksi ei käynyt ukkostamaan eikä edes satamaan

Kotona ilahduin, sillä miesväki oli jo siivonnut. Minulle oli säästetty vessa, mutta sen selvitin nopeasti. Kuopus paiski töitä vielä, joten jäi aikaa johonkin tärkeään... mitähän se olisi? No, kauan olen jo haaveillut, että olisi aikaa lukea hyvää kirjaa terassilla ja nyt siihen tarjoutui oiva tilaisuus.

Veera Vaahteran uutuusomaaniin Kevyesti kipsissä piti oitis tarttua, kun tuttu kertoi kirjan olevan kuin suoraan hänen elämästään. Nyt herääkin kysymys, että missä tällä tutulla mahtaa olla piilossa ne kirjan herkulliset miehet...

Kirjan päähenkilö, Lotta, on töissä kirjaston (!) vahtimestarina ja hän pitää kirjoista enemmän kuin ihmisistä. Lotta kävelee nenä kirjassa auton alle, kipsataan ja joutuu sairauslomalle. Lotan lesbosisko puolisoineen on huolissaan Lotan miesasioista ja pistää lusikkansa soppaan. Yllättävän paljon ihmisiä karttelevan Lotan ympärillä pörrää miehiä sairausloman aikana eikä kaikki tietenkään mene yksioikoisen helposti kohti onnellista loppuratkaisua.

Itse kirjastossa työskentelevänä ärsyynnyin kirjan stereotypioista ja ajatuksesta, että kirjaston henkilökunnalla muka olisi aikaa lukea työaikana. Uskon kirjailijan tietävän, että näin ei ole, mutta monet lukijat varmaankin saadaan näin uskomaan, että kirjastojen henkilökuntaa voi huoletta vähentää loputtomasti. Ja loput sitten tapetaan työllä (toim.huom.).

Jos tuohon ei takerruta, kirja on viihdyttävää, taitavaa hömppää,jonka äärellä hyvinkin viettää mukavan kesäpäivän kirsikoita napostellen ja hyvää hellejuomaa hörppien.

Muutaman kesäisen kukkakuvan nappasin omassa pihassa vielä hetkeä ennen lähtöä

Kun kuopus vihdoin sai karistaa työpaikan tomut jaloistaan juhannuksen ajaksi, Avensiksen keula kääntyi kohti kummitädin mökkiä. Siellä oli tarjolla hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää juomaa ja mieletön suomalainen kesäilta ja kesäluonto.

Illan kuluessa serkku pyysi apuani kakun koristelussa. Hämmennyin, mutta olin myös nöyrästi iloinen kunniasta. Serkkuni nimittäin on kakkumestari parhaasta päästä ja jos hänelle kelpaa apuni, niin siitä on syytä olla mielissään! Kakku oli muutenkin oikea yhteistyön malliesimerkki. Kakkupohjan paistoi ja täytti serkun avopuoliso, kuorrutuksen teki serkku itse ja koristelukin hoitui yhteistyöllä. Serkun toive oli, että kakku olisi koristeltu oikein runsaalla kädellä ja koristeeksi oli varattu niin tikkareita kuin kirsikoita, irtokarkkeja kuin orvokin kukkiakin. Ne saatiin kaikki suloiseen sekamelskaan kakun päälle. Näin:

Kun kunnon kimpaleet makoisaa kakkua oli maisteltu, Kotosen väen oli pakko sonnustautua kotimatkalle kohti kaupunkia. Seuraavalle päivälle oli paljon ohjelmaa. Mutta se onkin toinen tarina se!