torstai 16. kesäkuuta 2016

Arki


Kolmen viikon loma on loppujen lopuksi aika lyhyt huraus. Edes työpaikan salasanoja (niitä on tosi monta!) en ollut unohtanut yhtäkään. Olen pääni sisällä käynyt tiukkaa pohdintaa ja tullut sellaiseen lopputulemaan, että kyllä se on Kotosen tädin lomallaan reissuttava jonnekin, että loma olisi oikea irtiotto arjesta. Kotiloma on vähän kuin työleiri. Siksipä erinäisten reissuvaihtoehtojen kirjoa olen kiivaasti alkanut pollasani pyöritellä elokuun lopun lomanpätkää silmällä pitäen.

Maanantaina oli taas sunnattava leipäpuun juurelle. Toivoton vastatuuli teki työmatkapyöräilystä suunnattoman työlästä. Niinpä ajattelin luonnonvoimienkin olevan sitä mieltä, että loman olisi ollut syytä vielä jatkua. Mutta todellisuus oli mikä oli.

Meillä ei työpaikalla ole tapana tarjota nimi- eikä syntymäpäivien kunniaksi paakelsia kanssapakertajille, mutta lomalta palatessa ei auta unohtaa työkavereiden herkkupaloja. Karkilla ja keksillä asiasta selviää helpoimmin, mutta omatekemätkin leivonnaiset katoavat hetkessä parempiin suihin.

Koska palasin lomalta iltavuoroon ja aamulla leivotutti, tekaisin pellillisen pikkuruisia muffinsseja maailman helpoimmalla reseptillä.

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 munaa (paitsi että meillä oli vain yksi kananmuna ja sen piti riittää)
100 g sulatettua voita
1 dl kermaa
100 g valkosuklaata paloiteltuna
1 - 2 dl pakastemustikoita

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Munat, sulatettu voi ja kerma lisätään ja sekoitetaan nopeasti, ei vaivata. Paloiteltu valkosuklaa ja mustikat pyöräytetään taikinan sekaan

Taikina jaetaan muffinivuokiin ja paistetaan 200 asteessa noin 20 minuuttia uunin keskitasolla.

Tällä kertaa taikina vähän pursuili eikä pysynyt muoteissa...



Kuljetuksen ajaksi pakkasin leivonnaiset karkkirasiaan. Piti tehdä sikinsokinjärjestys, että mahtuivat kaikki.


Työn ohella olen yrittänyt valmistaa toista juhannusruusu-mattoa. Muuten homma sujui hitaasti mutta varmasti, mutta eikös vain kude loppunut kesken!






Piti siis käväisemän jälleen Taito Shopin kudehyllyillä tekemässä hankintoja.

Tiistaina pyöräilin töistä kotiin käsittämättömän lämpimässä ja aurinkoisessa kesäsäässä. Tuntui niin onnelliselta ja melkein kuin lomalta... Pysäytin fillarin kesken kaiken Brahenkadun päähän ja kaivoin kameran repusta. Luonnonkukat kukoistivat täysillä ja yritin saada niistä kuvaa. Noh, eihän se onnistunut. Olisi pitänyt pistää pyörä lukkoon ja jalkautua kasvillisuuden keskelle pyllerehtimään. Ehkä toisen kerran.




Kotona nautiskelin kotipihasta ja kesäkukista.




Samalla kun kuvailin kukkia, päätin kaivaa esille kuvattavaksi myös viimeviikkoiset kirpparilasit. Siniset kuplalasit ja Fanta-lasin myös. Sen ostin jollakin kirppisreissulla enkä köyhtynyt kuin 50 senttiä.





Tänään oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Paitsi kun piti lähteä töistä kotiin, satoikin vetta saavista kaatamalla. Menin töihin esikoisen kyydillä, mutta olin sentään onneksi ottanut takin mukaan. Mutta goretexiä ei ollut vaatteissa eikä kengissä... Että voi ihminen kastua märäksi neljän kilometrin kävelymatkalla!

Pahinta sadetta en edes yrittänyt kuvata. Mutta kun sadevesikaivo pursui yltä, oli kännykän kamera vihdoin kaiveltava esille.



Onneksi sateessa ei ollut lainkaan kylmä, joten ei haitannut vaikka vesi lotisi tennareissa ja farkun lahkeet olivat läpimärät. Kotona odotti kuopuksen keittämä iltakahvi, posteljoonin kantama Kodin kuvalehti ja Kirjastokuningattaren maailman paras raparperipiirakka. Arkielämä on aika ihanaa!



2 kommenttia:

  1. Voi sua, toivottavasti sitten reissaat itsesi lomafiiliksille seuraavan lomapätkän aikana. Mihinkäs sitä tällä kertaa aiot?

    Kylläpäs teillä satoi, niin satoi kyllä täälläkin. Onneksi en juuri pahimpiin kuuroihin osunut pyöräilemään :)

    Hei nuo kuplalasit on hienot! Ja noi sun matot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissusuunnitelmat ovat vielä ihan levällään kuin Jokisen eväät... Houkutuksia on enemmän kuin mahdollisuuksia. Katsotaan nyt, jääkö kaikki pelkiksi haaveiksi vain toteutuuko joku. Passin kävin eilen uusimassa, joten siitä ei reissuilemisen pitäisi jäädä kiinni. :)

      Poista