keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Mattolahja


Kun niihin paljon puhuttuihin häihin tuli kutsu jo hyvissä ajoin keväällä, kävin heti miettimään häälahjaa. Ettei olisi pelkkää rahaa, se kun on niin persoonatonta. Varovasti kyselin, olisiko virkatulle matolle käyttöä... Ja ilokseni kuulin, että matto olisi tervetullut. 

Näin jälkikäteen ajatellen ehkä kakkulahja olisi riittänyt, mutta en sitten kuitenkaan halunnut jättää mattoa tekemättä. Kun jonkun ajatuksen päähänsä saa, siitä ei niin vain voi luopua...

Kesäloman lopuksi tilasin koko kymmen kilon kartiollisen Lilli-ontelokudetta Lankavalta. Se tuli tosi nopeasti lähipostiin napakkaan pahvilaatikkoon pakattuna.



Kaiken touhun keskellä maton virkkaus viirautui ja lopulta pääsin alkuun vasta vajaata kahta viikkoa ennen juhlaa. Mutta uskoin selviäväni urakasta rutiinilla, vaikka olinkin päättänyt soveltaa Lankavan Asteri-maton ohjetta. Ohje on hyvä ja sopiva, jos virkkaa Lilliä vyyhdeltä, mutta kartiolla oleva kude on ohuempaa ja matosta tulisi turhan pieni. Rohkeasti lähdin muuttamaan alkuperäisen ohjeen kerroslukuja ja samalla piti lisätä vähän silmukoitakin.


Heti aloitusrinkulaan tuli ensimmäinen virhe ja koukkukin piti vaihtaa seiskasta kasiksi. Mutta näiden alkuyskähtelyjen jälkeen tekeminen sujui kuin tanssi. On se vaan mukavaa puuhaa!



Sukantekeleet jäivät sivuun, kun virkkausinto oli melkoinen.


Heti ensi-istumalta tekaisin istuinalusen kokoisen ympyrän.


Sitten en malttanutkaan kuvia napsia, tekeminen oli tärkeämpää.

Kun Savonlinnan torilla oli syysmarkkinat (surkeassa syyssäässä muuten), polkaisin pyörällä pyörähtämässä Väinölän luomutilan kojulla. Astereita teki mieli ja vasta kun näitä oikeita kukkia mattoa vasten kuvasin, huomasin hauskan yhteensattuman... Mattohan on malliltaan Asteri myös!



Astereita asterilla.



Valmis matto oli ihan mukavan kokoinen. Suurensin kokoa tekemällä kuviokerroksiin aina yhden ylimääräisen kerroksen aloitusympyrää lukuunottamatta. Siis neljä kerrosta enemmän kuin ohjeessa. Onnistuin ihan kohtuullisesti, ainakin omasta mielestäni.


Alun iso kudekartio kutistui tekemisen myötä paljon pienemmäksi.


Piti vielä päivän lehti leväyttää matolle mittasuhteita selventämään.


Matto oli niin iso ja painava, että sen paketoiminen tuotti päänvaivaa. Lopulta sidoin vain vaaleanpunaisen nauhan mattorullan ympärille ja koristelin koko komeuden tekoruusulla. Siis paljon onnea hääparille!



maanantai 17. syyskuuta 2018

Kakkukatastrofi

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, meidät oli kutsuttu häihin. Olin myös saanut pikkuisen paineita aiheuttaneen kunniatehtävän, sillä minua oli kysytty leipomaan hääkakut. Lupasin tehdä, jos osaisin toteuttaa morsiusparin toiveet.

Toiveet eivät kuulostaneet monimutkaiselta. Gluteenitonta ja laktoositonta, niin että kaikki voisivat syödä samaa. Kakun kantavana ideana oli, että kerrokset muodostaisivat Saksan lipun värit sulhasen kotimaan mukaan ja kakun päälle pursotuksin Suomen lippu. Kuulosti suht' simppeliltä. Lupasin hoitaa kakkuasian.

Oikeiden värien saaminen kakun sisuksiin arvelutti. Lipuissa kuitenkin on tosi vahvat värit. Piti tehdä testikakku. Liian pastellia! Kiikutin kakun sedän suosiollisella avustuksella työkavereille tuhottavaksi.



Tein vielä toisen testikakun toisilla elintarvikeväreillä. Ei tyydytä itseäni värit vieläkään, mutta vihkipari ei ollut aivan yhtä vaativainen. Tämä kuulema kelpaisi.


Niinpä sitten hääpäivän lähestyessä paistoin pohjia jo keskiviikkona ja torstaina. Perjantaina ennen metsäilyä otin ja täytin kakut. Värjättyjen moussekerrosten tekeminen oli melko luovaa puuhaa. Olin löytänyt vielä paremman oloiset elintarvikevärit, mutta silti en päässyt lähellekään täydellistä lopputulosta. Varsinkin punainen jää aina liian pastelliseksi.


Apurenkaissa ei korkeus riittänyt näihin luomuksiin, joten rakentelin kakkumuovinauhasta korotuslaidat. Tekeleet saivat jäädä vuorokaudeksi jääkaappiin hyytymään.


Kun lauantaina poistin renkaat, kakut näyttivät pastellipunaista lukuunottamatta oikein hyviltä. Olin itsekin ihan yllättynyt.



Seuraavaksi värjäsin kermaa siniseksi siniristilipun ristiä varten.



Jämäkermat olivat tavallaan taidetta.



Kuorrutus vaati valtavasti kermaa. Jo reunapursotuksiin meni litra per kakku. Ihan ei siniset alueet tulleet niin hyvät kuin olin ajatellut, mutta kaipa ne kelpaisivat... Kakut olivat hurjan korkeat, joten ajattelin laittaa kuljetuksen ajaksi niitä tukevoittamaan puisia grillitikkuja.



Jäin kotiin laittautumaan juhlia varten, kun tytöt ja setä lähtivät viemään kakkuja noin kolmenkymmenen kilometrin päähän juhlapaikalle. Kakut matkustivat upouusissa laastisaaveissa auton takakontissa pitkin huonokuntoista asvalttitietä ja loppumatkan täristävällä hiekkatiellä. Takakontissa oli siis käynyt melkoinen maanjäristys ja....

...voihan harmituksen harmistus!

Maanjäristys oli aiheuttanut tuhoa ja vahinkoa ja hirmuiset kraaterit rakkaudella väsättyihin kakkuihin. Grillitikkuja olisi pitänyt varmaan tökkiä tiuhempaan.


Kuopus soitti itku kurkussa juhlapaikalta ja kertoi kuinka oli käynyt. Päässäni risteili yhtä aikaa miljoona ajatusta kuinka tilanne pelastetaan. Olisin ehkä ehtinyt leipoa uudet kakut, mutta sitten en kyllä olisi päässyt mukaan varsinaisiin vihkiäisiin kirkkoon. Eikä meillä ollut tarpeeksi aineksiakaan. Tietenkään.

Mutta en pilaisi hääparin päivää. Järjestäisin juhlakakut tavalla tai toisella.

Päätin soittaa Kerimäelle kahvila Kaivopirtille ja kysyä, onnistuisiko kakkutilaus nopealla aikataululla. Siellä ensin nikoteltiin, että täytekakkujen tekemiseen pitäisi olla aikaa kaksi päivää, mutta kun kerroin hätätapauksesta, lupasivat katsoa mitä voisivat tehdä. Hetken kuluttua sain huojentavan puhelun. Yrittäjä itse astuisi remmiin ja hoitaisi meille kakut valmiiksi kello kuuteentoista mennessä. Huh!

Näin jälkikäteen on hyvä miettiä, että olisi pitänyt viedä kakut juhlapaikalle tukirenkaiden sisällä ja koristella siellä. Tai jotain muita nerokkaita jossitteluja. Jälkiviisaushan kannattaa aina. 

Harmittaa se, ettei hääpari saanutkaan toiveidensa mukaisia kakkuja. Harmittaa kaikki se aika, joka meni hukkaan kakkuja väsätessä. Harmittaa myös hukkaan menneet ainekset, 90 euron edestä tarvikkeita.

Mutta ilahduttaa se ystävällinen palvelualttius, jolla Kaivopirtin väki pelasti monen ihmisen päivän. Kolme gluteenitonta ja  laktoositonta muhkeaa ja näyttävää vadelmakermakakkua oli valmiina pikkuisen ennen neljää. Ja kahvitellessa totesimme, että nopeastikin saa aikaiseksi hyvää, niin herkulliset kakut olivat.




Vähän tuli kalliiksi, mutta pääasia, että juhlapöydässä oli tarjolla kunnon kakku. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Täydellinen syyspäivä

Olipa onnellinen viikonloppu, sillä koko perhe oli pitkästä aikaa kasassa. Siitä kiitos tyttöjen serkulle, joka meni naimisiin, järjesti häät lauantaiksi ja kutsui meidätkin kaikki mukaan juhlimaan. Tätä ei meistä kukaan halunnut jättää välistä, joten molemmat tytöt järjestivät itsensä paikalle. 

Koska tytöt tulivat torstaina ja minulla oli perjantaina vapaapäivä, oli meillä oiva tilaisuus autoilla Luotojärvelle tapaamaan vanhempiani, metsäilemään ja sieniä etsimään. Syyspäivä pisti parastaan, aurinko paistoi, oli hämmentävän lämmintä ja alkavan ruskan värittämässä maisemassa saimme samoilla kuin taulussa.


Kuopuksen kaupunkilaiskoirilla ei ole useinkaan mahdollisuutta kirmailla vapaina sydämensä kyllyydestä. Nyt kun kiinnipitoaika on ohi, annoimme koirien kulkea metsäautotiellä ilman taluttimia ja voi että ne nauttivat! Sitä pikaspurttien ja sadan metrin ennätysten määrää!



Varsinkin pentu juoksi kieli viipottaen ihan höperönä. On se ihana!


Vanhempi koira oli viisaampi. Ei se viitsinyt pinkoa luoksemme joka kutsusta, kun tiesi, että matka jatkuu kuitenkin koko ajan eteenpäin.


Lehtipuilla on jo syysmekot yllään.



No löytyihän niitä sieniäkin lopulta. Tätä kaunotarta emme tosin poimineet mukaamme.



Kun saavuimme kunnon kantarelliesiintymän äärelle, piti pitää koirille käskynjako.

"Näiden keltaisten sienien yli ei sitten rynnistetä täyttä laukkaa, onko selvä?"

Siinä ne nätisti napottavat käskijää silmiin, mutta tottelemisen kanssa oli vähän niin ja näin. Eihän sitä hurjassa juoksuvauhdissa millään kerkeä koipiinsa katselemaan, joten saattaa siinä joku kantarelli tulla juostuksi kumoon.


Kantarellikatse ja suppissuunistus tuotti tulokseksi myös yhden koivunpunikkitatin. Sitä ei loppujen lopuksi kukaan halunnut. Mitä sitä yhdellä, enemmän niitä olisi pitänyt olla.


Sää oli niin täydellinen, että sienimetsästäjät välillä unohtuivat tähyilemään taivaalle. Helsingissä majaileva esikoinen huokaili sään ihanuutta niin, että itsekin jo kyllästyi saman levyn toistamiseen.


Karvarouskuja ja haapasieniä oli metsässä niin että livetti. Ne saivat meiltä jäädä sinne edelleen odottamaan muita poimijoita. Ja tämäkin kärpässieni jätettiin paikalleen.


Kantarellit yrittivät piiloutua, mutta keltaisissa koltuissaan näkyivät isompienkin roskakasojen alta.



Metsässä on ihmeellinen taidenäyttely. Silmä löytää aina uutta kaunista katsottavaa. Näitä sieniä vain ihasteltiin, mutta ei poimittu, vaikka ne kovasti yrittivät näyttää kantarelleiltä.



Lisää piileskeleviä keltavahveroita.


Mitä lie kantosieniä... Ei poimittu.


Paluumatkalle käännyimme ennen kuin metsäautotie oli edes lopussa. Olimme jo samoilleet metsän siimeksessä pitkät tovit ja halusimme palata tuville niin, että ehtisimme jutustella isän ja äidin kanssa ennen kuin palaisimme takaisin kaupunkiin.



Paluumatkalla koukkasimme suppilovahveroapajille tarkastamaan tämän hetkistä tilannetta. Siellähän oli sienipopulaatio vallan innokkaasti noussut maan pinnalle!




Pienet sienet saivat jäädä varttumaan suuremmiksi, mutta jo osa herkuista piti korjata talteen. Pieni vihreä toukka tuli poimituksi myös. mutta sen me jätimme kuitenkin metsään.


Ihan kelvollisen saaliin saimme. Korissa on minun löytöni ja samanmoinen määrä sieniä löytyi myös esikoisen keltaisesta ämpäristä. Monta herkullistaa ateriaa näistä talven tullen kokkaamme, nam!



Sillä välin kun me tytöt sienestimme, isä oli käynyt raapaisemmassa sankollisen puolukoita meille lahjaksi. Ihana yllätys! Niitä olen syönyt sellaisenaan, keittänyt hilloa ja huomenna keitän vielä kesäkurpitsan kanssa lisää hilloa. On tämä syksy yhtä yltäkylläisyyden aikaa!