keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Päivä äideille

Sunnuntaina oli äitienpäivä ja minulla oli onni saada silloin molemmat lapset kotiin. Ilo moninkertaistui, kun myös äiti ja isä tulivat meille syömään ja kakulle ja toivat tullessaan myös kummitytön eli veljeni esikoisen.

Lauantaina pyörähdin Savonpirkassa etsimässä omalle äidilleni pientä onnittelukukkaa. Siellä oli ylenpalttisesti kaikkea kaunista ja houkuttelevaa. Muutamasta äitienpäivävirityksestä nappasin kännykällä kuvat, mutta enemmänkin olisi voinut kuvia napsia. En vain kehdannut. 

En ostanut näistä kumpaakaan vaan kauniisti kukkivan magnolian. Toivottavasti siitä on äidille enemmän iloa kuin riesaa!



Omat muruseni muistivat minua kauniilla kortilla, hauskalla kyltillä ja muhkealla kukkakimpulla. Kiitos!





Olin kutsunut vieraamme jo syömään. Tarjolla oli kasvissosekeittoa, kreikkalaistyyppistä salaattia ja stifadoa riisillä ja muusilla. Jälkiruoaksi tarjosin lohivoileipäkakkua ja täytekakkua kahvin kera.


Tällä kertaa täytekakku syntyi enempiä kikkalematta. Gluteeniton kakkupohja, kostutus kauramaidolla, väliin sileää mansikkahilloa, mansikkalohkoja pakastimesta, banaania ja kermavaahtoa. Koristeeksi hedelmäkarkkisydämiä, joita kasvissyöjämme eivät voineetkaan syödä, niissä kun oli liivatetta. Harmi sinänsä, mutta onneksi koko kakku ei siitä pilaantunut.



Aamu meni tarjottavia touhutessa tyttöjen kanssa, mutta olipa lopuksi ihana, leppoisa päivä rakkaimpien seurassa. Hyvä seura, parempi mieli.

Kotoisan auringon alla

Kesä 2017 oli surkea säiltään. Ei ollut ainoatakaan hellepäivää eikä muutenkaan kelit hellineet meitä pohjoisen pallonpuoliskon asukkeja. Osittain siitä syystä matkustimme sedän kanssa tänä vuonna takuuaurinkoon heti kesän kynnyksellä ja kävimme hakemassa kunnon kesäkelit tännekin.

On ollut yltäkylläistä nauttia lämmöstäja auringosta vielä kotonakin. Koska kuopuksen karvaiset lapset tulivat meille helatorstain aattona, en ole juurikaan ehtinyt kulkea kameran kanssa kevään etenemistä kuvaamassa. Hehkuvat leskenlehdet sentään sain ikuistettua. Muitakin kevään kukkasia olen koiralenkeillä ihaillut ja mielen muistikortille tallettanut.


Helatorstaina autoilimme kuopuksen ja koirien kanssa mummolaan Luotojärvelle. Oli hauska ulkoilla porukalla metsän halki järven rantaan. Koirat nauttivat silminnähden.






Myös kaupungissa on kevään eteneminen helposti havaittavissa. Koirat jäivät vielä meille hoitoon, kun kuopus palasi takaisin kotiinsa työharjoittelua lopettelemaan. Olen saanut nauttia keväästä ihan eri tavoin aamu-, päivä- ja iltalenkeillä kuin yleensä koskaan.Itsekseen ei tule lähdettyä jokaiseen vuorokaudenaikaan ulkoilemaan. Kaikkialla vihertää jo!



Lintujen kevätlaulukonserteista olemme saaneet nauttia loputtomasti ja ulkona tuoksuu jo kevät. On tämä Suomi hieno maa vuodenaikoineen!



tiistai 15. toukokuuta 2018

Erilainen arki

Jos elämä olisi reilua, olisin saanut reissun jälkeen viettää vielä viikon lomaltapaluulomaa. Niin olin suunnitellut, että tähän alkukevääseen olisin saanut kolmen viikon yhtäjaksoisen loman. Mutta eihän se onnistunutkaan, kun töissä sattui juuri tähän saumaan tärkeitä asioita, joissa kaikkien piti olla mukana. Pääasiallinen työkalumme, tietokoneohjelma, joutui suuren päivityksen kouriin ja se teetti kaikenlaista ylimääräistä äksöniä ja putiikkimme oli kokonaan asiakkailta suljettu. Koska työasiat ovat tässä blogissa nou nou, niin eipä niistä sen enempää.

Mutta arki ensimmäisellä loman jälkeisellä viikolla oli ihan jotain muuta kuin normiarki. Koska kerran asiakkailta ovet olivat kiinni, käytimme tiistaina tilaisuutta hyväksemme ja pidimme vihdoin tyky-päivän, jota emme ole saaneet pidetyksi juuri siitä syystä, ettei ylimääräisiä sulkuja katsota hyvällä. Yksityisellä sektorilla tykyilykin on työntekijöille halvempaa. Me, melkein kriisikunnan, työntekijät saamme työnantajalta kerran vuodessa päivän työkyvyn ylläpitoon, mutta jos ikinä mitään maksullista keksitään, omasta pussista rahat pulitetaan. Ei se mitään, ideoimme mukavan päivän kohtuullisin kustannuksin. 

Ensimmäinen yhteinen hauskuutemme oli Rantasalmen nuorisoteatterin upea Hairspray-musikaalin päivänäytös Tornado-salissa. Musikaalin teemat, tasa-arvo ja ulkonäköpaineet, ovat yleismaailmallisia ja edelleen ajankohtaisia, vaikka musikaalin ensiesitys Broadwaylla olikin jo 2002 ja sekin perustui samannimiseen elokuvaan vuodelta 1988.

Pieni Rantasalmi ja sen ihmeellinen nuorisoteatteri jatkaa vuodesta toiseen perinnettä, jossa lukuvuoden aikana valmistuu upea, täysimittainen musikaaliesitys lauluineen ja tansseineen. Varsinkin joukkokohtausten tanssiesitykeset ovat henkeäsalpaavan hienoa katsottavaa. Taitavat, onnelliset, iloiset nuoret oikein pursuvat positiivista energiaa ja esiintymisen iloa. Musikaaliorkesteri on vuodesta toiseen uskomattoman taitava ja tukee monen tunnin soittomaratonilla esityksen etenemistä.


Nuorisoteatterin esiintyjät ovat enimmäkseen lukiolaisia, joten vaihtuvuus esiintyjäkaartissa on suurta. Silti tarvittava määrä innokkaita laulavia näyttelijöitä löytyy teatteria tekemään. Aiemmilta vuosilta tunnistin muutamat kasvot, mutta pääosan esittäjää en muista ennen nähneeni... Tosin onhan hän voinut olla mukana, mutta paljon pienemmässä roolissa. Nyt Aada Lyytikäinen Tracy Turnbladina kyllä suvereenisti korjasi potin kotiin. Mikä superlahjakkuus, joka oli näyttämöllä kuin kotonaan! Vaikka Tracy oli lavalla miltei koko ajan, väsymistä tai herpaantumista ei näkynyt missään vaiheessa.

Ihailin rooleissaan myös Liina Saahkoa Amber von Tusslena, Nuutti Tossavaista Link Larkinina, Jesse Kinnusta Seaweed Stubbsina sekä Fenderinä ja Anne Lyytikäista Penny Pingletonina. Hyvin selvisivät isoista rooleistaan myös Tracyn vanhempia esittäneet Eveliina Tikkanen ja Matleena Monthan. Orkesterin riveistä näyttämöllä pyörähtäneet puhaltajat Kia Laiho, Inka Kuokkaniemi ja Sini Korhonen olisivat varmasti pärjänneet näyttelijöinäkin, niin luontevaa ja kaunista katseltavaa oli heidän laulunumeronsa.

Jos jossain olisi ollut parannettavaa, niin äänentoistossa. Nyt moni musiikkinumero kärsi siitä, että laulu jäi soiton jalkoihin. Lauloivat suomeksi, mutta sanoista ei saanut selvää. Yksi parhaiten artikuloineista oli Seaweedin äitiä esittänyt Wilma Kvick.Wilma ei näyttänyt jännittävän yhtään vaan lauloi osuutensa varmasti ja vahvasti.

Kolmen tunnin musikaalin jälkeen olimme sopivasti nälkäisiä ja suunnistimme lounaalle Rinssi-Everstiin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, vaikka herkullisen näköinen bataattikeitto olikin ehtinyt mennä niin vähiin, ettei siitä riittänyt kuin yhdelle tai kahdelle. Onneksi salaattipöydässä oli paljon valinnanvaraa ja broilerikastiketta riitti hyvin. Jälkiruokakiisseli oli ihanan samettista. Jäi oikein hyvä maku suuhun.


Vielä oli aikaa ajella vähän eteenpäin tutustumaan uskomattoman hienoksi kasvaneeseen Järvisydämen lomakylään. Laajennettu päärakennus ja kylpyläosasto nähtiin. kun saatiin oppaaksi myyntirenki Jari Kankkunen. Ihan veti sanattomaksi noin hieno paikka! Katsokaa nyt!









Päärakennus on kuulema Suomen kallein venevaja, sillä sen sisään on rakennettu ikivanha puuvene vai olisiko ihan -laiva. Kuvassa näkyy vasemmalla veneen kylkeä.


Ei mitään rimpulahengareita.


Kirjaihmiset bongasivat heti tämän hienon yksityiskohdan.



Saimme kurkistaa myös yhteen hotellihuoneistoon. Aika makea! Täällä voi yöpyä enimmillään neljä henkeä, kaksi parisängyssä ja kaksi viereisessä huoneessa, joka on kalustettu hyttimäiseksi kerrossänkyineen.





Hotellin käytävä on kaikessa karuudessaan vähän kolkko, mutta kiehtova.


Yksi musikaaliorkesterin puhaltajista on tainnut tehdä niin pitkän keikan, että on ihan muumioitunut...


Ihan jänskätti, millainen mahtaa olla järvikylpylä, jossa on käytetty paljon puuta ja luonnonmateriaaleja.


Wau!




Aika mahtava paikka tuo Järvisydän. Sinne voisi joskus mennä ihan asiakkaaksi, ainakin testaamaan kylpylää, mutt ehkä jopa yöpymäänkin. Harmi vain, ettei merkattuja patikkareittejä ole kuin muutamia kilometrejä. Kansallispuistojen kävijämäärät ovat moninkertaistuneet, joten toivoisi, että tuollainen luonnon keskellä kukoistava matkailubisnes hyödyntäisi myös patikointiharrastuksen. Itse ainakin lähtisin tuonne metsäilemään mielelläni, jos reitistö olisi kunnossa. Sitä odotellessa on suunniteltava jalkautumista muualle, kauemmaksikin.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Loma pak... matkalaukussa

Jokainen loma loppuu aikanaan ja niin tämäkin. Viimeisenä perjantaina ajatukset olivat jo tavaroiden pakkaamisessa, tuliaisissa ja lauantaisessa kotiinlähdössä. Matkalaukullinen tavaraa on nopeasti kasassa, joten koko päivä ei tähän askareeseen tuhraantunut. Hyvin oli aikaa tehdä viimeinen kierros Hanian vanhan kaupungin kujilla ja ostaa vielä viimeiset tuliaiset. Yhä löytyi ennennäkemättömiä paikkoja tai ainakin uusia kuvakulmia. Olo oli kyllä vähän samanlainen kuin ensimmäisen kuvan kissalla.



Näitä mekkoja ihailin joka päivä, mutta yhtään vaatetta en ostanut uimapukua lukuunottamatta. Varsinkin ylärivin oikeanpuoleinen mekko yritti huudella ostoksille, mutta olin järkähtämätön.


Ensimmäisenä lomapäivänä näin Kormoranos Bakery Cafessa viereisen pöydän turistien syövän kataifi-leivonnaista jäätelöllä. Näytti erikoiselta, mutta herkulliselta. Silloin päätin, että sitä maistan minäkin ennen kotiinpaluuta. Meni kyllä ihan viime tippaan, ennen kuin tilaisuus tarjoutui. Puolitettiin annos sedän kanssa ja se oli ihan oikea päätös. Leivonnainen oli hyvää, mutta todella makeaa.


Rentoja kissoja oli Kreeta pullollaan. Kaikki piti kuvata, heh.


Muutkin mukavat kohteet piti ikuistaa muistikortille. Ihan älytön määrä valokuvia tulikin napsittua. Suunnilleen 1500.



Kukkia kuvasin vielä enemmän kuin kissoja. Jokainen bougainvillea oli ikuistamisen arvoinen ja jokainen unikko persoonallinen yksilö, joka ansaitsi tulla ikuistetuksi.



Kaikki rauniot piti tietenkin kuvata, vaikka totta puhuen ovat aika saman näköisiä näin asiaan vihkiytymättämän mielestä... Hanian satamassakin löysimme vielä viimeisenä päivänä merenkulkumuseon vierestä uusia kuvattavia kohteita. Ja pitihän tuo majakkakin saada kuvaan tästäkin perspektiivistä.





Aika hurja parveke. Ei minkäälaisia kaiteita. Kotimaassa tuo olisi varmasti käyttökiellossa.



Nämä jäivät jälkeemme, kun pakaasimme kuskasimme lauantaiaamuna pois lomakodistamme. Tosin kirjat vein ihan itse aulan kirjapöydälle muille lomalaisille lukuiloksi. Hortensian jätin siivoojalle tipin viereen keittiön pöydälle.


Huvittelimme vielä kävelemällä kauemmas keskustasta kurkistamaan sen suunnan rannan. Pikkukiveä ja vaahtopäitä. Ei niin mainio uida kuin oman hotellin viereinen hiekkaranta.


Hotellihuone pitäisi kuvata aina saapumispäivänä, kun se oikein on laitettu meitä varten kuntoon. Mutta Iro-apartementoksen huoneistomme näytti kyllä hyvältä vielä lähtöpäivänäkin.

Makkari
WC
Parveke


Näkymä ovelta huoneistoon.
Näkymä ovelta rappukäytävään.
Keittiö
Keittiö toisesta suunnasta
Makkari toisesta suunnasta
Setä jäi huilailemaan, kun täti lähti vielä uittamaan varpaitaan kotirannan laineisiin. Kiva tämä Nea Choran ranta.





Viimeisen illan päivällinen syötiin kivassa Ela-tavernassa, jossa tarjoilija sanoi meille heti kättelyssä, että jos emme pidä ruoasta, siitä ei tarvitse maksaa. Muutenkin henkilökunta oli iloista ja huumorintajuista ja paikassa oli hyvä fiilis.

Tilasin gyros-lautasen, se kun aiemmilla reissuilla on ollut tosi hyvää, mutten vielä ollut tällä kerralla sitä herkkua syönyt. Alkupalaksi puolitimme kreikkalaisen salaatin ja tsatsikin. Kun pääruoka tuli, tiesin heti, etten millään jaksaisi syödä kaikkea. Valtava annos!


Kun olimme tosi kauan odottaneet, että tarjoilija tulee kysymään, joko olemme valmiit ja viemään astiat pois, että voisin samalla pyytää laskun, pitkästyin odottamaan ja vinkkasimme tarjoilijan paikalle. Kun pyysin laskua, hän oli olevinaan hirveän hämmästynyt: "Miksi? Ettehän edes ole lopettaneet vielä?"

Ennen laskua pöytään tuotiin jälkiruoksi jäätelöannos ja tietenkin rakit.


Vatsat pinkeinä vyöryimme takaisin hotellille hoitamaan viimeiset pakkailut ja hortensian kuvailut.



Lauantaiaamuna olimme kadun varressa hyvissä ajoin odottamassa lentokenttäbussia. Meille oli annettu aikataulu, että bussi tulee klo 8.10, mutta toivottu, että olisimme paikalla kymmenen minuuttia aikaisemmin. Olimme etuajassa varmaan reilut 15 minuuttia ja olipa hyvä, että olimme. Bussi nimittäin poimi vähän ennen kahdeksaa kaksi matkustajaa 50 metriä ennen meitä ja ihmettelin jo, miksi meitä ei oltu ohjeistettu menemään samaan paikkaan. Kun olimme kadun varressa sen näköisinä, että mekin haluamme kyytiin, bussi pysähtyi kohdallamme, ja opas kysyi olimmeko tulossa Apollo-matkojen kyytiin. Kun vakuutin, että kyllä, hän meni hyvin hämmentyneeksi ja pistäytyi takaisin bussiin. Hetki sitten kyytiin nousseet olivatkin Tuin turisteja ja olivat siis väärässä bussissa, Kävi vain mielessä, että kuinkahan meille olisi käynyt, jos olisimme saapuneet paikalle nipin napin ajoissa tai hetkisen myöhässä... Noinkohan olisimme edelleen Haniassa?

Lentoasemalla olimme oikein oivaan aikaan ja saimme kävellä suoraan tiskille tekemään lähtöselvityksen ja jättämään matkalaukut hihnalle. Ihan yhdessä hujauksessa olimme jo ohittaneet turvatarkastuksen ja siirtyneet kansainväliselle puolelle. Lentokin lähti aivan ajallaan, joten sujuvammin ei kotiinpaluu olisi voinut alkaa.

Tällä kertaa istuin ikkunapaikalla, joten napsin matkalta muutaman kuvan, vaikka maisemat olivatkin melko yksitoikkoiset, heh.




Näin on koko reissu saatu taputelluksi täpötäyteen blogimatkalaukkuun ja aurinkoisista viikoista muistuttaa vain kellonranteen alle jäänyt valkoinen rantu. Tuliaisina toimme mukanamme auringon ja lämmön. Olisihan ollut vallan epäreilua nauttia niistä kokonaiset kaksi viikkoa itse ja jättää muut suomalaiset osattomiksi tästä autuudesta.


Ei kun vain uudesta matkasta haaveilemaan...