...on onneni maailmalla. Oikeasti kai pitäisi sanoa, että murusina (on onneni maailmalla), mutta koska viime aikoina noita pisaroita on näkynyt enemmän kuin murusia (vaikka niitäkin näyttää ajelehtivan Kotosen pöydillä ja keittiön lattialla niin paljon, että heikkohermoisempi olisi jo raivon partaalla), olen ajautunut vesipisaramelankolian valtaan ja päähäni on iskostunut pyörimään ajatus onnen pisaroista.
Liekö syynä viime aikojen runsaat vesisateet vai yksinkertaisesti ihmismielen omituisuus, mutta olen ollut vähän alavireinen, vaikka kaikki asiat ovat periaatteessa hyvin ja kunnossa. Viikonloppukin oli yhtä viiletystä, vaikka en ollut itse edes älynnyt mitään ihmeempää äksöniä suunnitella. Äiti suunnitteli puolestani ja hyvin suunnittelikin! Hyppäsimme esikoisen kanssa isän ja äidin kyytiin anivarhan lauantaiaamuna ja eilen illalla kotiuduimme reissusta. Tosin eri koteihin. Esikoinen lensi jälleen maailman ääriin ja täti kotiutui Kotoselle. Isä ja äiti autoilivat vielä omaan kotiinsa kotvan päähän.
Mutta eipäs nyt mennä asioiden edelle.
Homma käynnistyi perjantaina sillä, että otin jälleen varaslähdön leipätyöstä. Kiiruhdin kotiin, jossa samoin tein pistin pystyyn Kotosen kotileipomon pullapaistamon. Yritin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehdä maailman parasta pullaa.
1litra kauramaitoa
3 dl sokeria
2 - 3 tl suolaa
2 palaa hiivaa
2 kananmunaa
ripaus kardemummaa
vehnäjauhoja sopivasti, niin että taikina on sopivan kimmoisaa, leivottavaa, mutta ei liian kovaa (missään nimessä ei koko kahden kilon pussillista!)
250 g sulatettua voita
Maito lämmitetään kädenlämpöiseksi. Lisätään hiiva (,joka liuotetaan nesteeseen), kananmunat, sokeri, suola ja kaardemumma. Sekoitetaan sekaan jauhoja ja vatkataan sitkoa sekaan. (Sitko ei ole ainesosa, vaan taikinaan tarvittava rakenne, joka syntyy aineita vatkatessa. Esim. piirakkataikinaa ei siksi vaivata, ettei siitä tule liian sitkeää, mutta pulliin sitko kuuluu) Jauhoja lisätään vähän kerrallaan ja taikinaa vaivataan kunnes se on sopivan kimmoisaa. Sulatettu voi alustetaan taikinaan. Jos tuntuu, että taikina on liian löysää, jauhoja voi vielä tässä vaihessa lisätä.
Taikinakulho peitetään leivinliinalla ja jätetään lepäämään lämpimään paikkaan puoleksi tunniksi.
Kohonneesta taikinasta otetaan kunnon kimpale, joka kaulitaan jauhotetulla leivinpöydällä levyksi. Levylle levitetään sulatettua voita ja ripotellaan päälle kidesokeria ja vaniljasokeria TAI kanelia. Levy pyöritellään rullalle ja leikataan siitä sopivia rinkuloita, joista voi paistaa pyöröjä pullavuoassa tai korvapuustimaisia viritelmiä. Tein sekä että.
Taas annetaan leivonnaisten kohota rauhassa, voidellaan kevyesti vatkatulla munalla ja ripotellaan raesokeria päälle. Paistetaan 225 astessa noin 12 minuuttia tai kun leivonnaiset ovat kypsät. Jokainen uuni on oma persoonallisuus, joten niiden kotkotukset on vain opittava tuntemaan. Liian kauan paistettu pulla on kuivaa ja raaka pulla taas taikinaista.
Tein tällä kertaa melko löysän taikinan ja olin sen kanssa helisemässä leivontavaiheessa. Kovin pieniä pulleroisia en taikinasta saanut väkerretyksi ja koska perjantaina oli HELLE, kohoaminen tapahtui hetkessä, sen kun selkänsä käänsi. Niin meille leipoutui jättikorvapuusteja ja vaniljäpyöröjä monta pellillistä
Yksi jättikorvapuusti ei jaksanut paistua ryhdikkäänä vaan heittäytyi pitkälleen. Siitä tuli ihan silmän näköinen...
Sillä aikaa kun leivoskelin, sää muuttui hetkessä rankkasateeksi. Keittiön ikkunan läpi oli hyvä katsella vedenpaisumusta. Vaikka satoi kaatamalla, yhtään ei ilma viilentynyt vaan helteen kourissa saimme paistatella koko illan.
Kesken kaiken vedenpaisumuksen silmäni osuivat terassilla janoissaan kituvaan orvokki-istutukseen. Orvokit lötköttivät reporankoina pitkin ruukun kylkiä. Hui! Pikainen pelastusoperaaatio oli totaalinen kasteleminen ja sen sain suoritettua siten, että nakkelin hukkumiskuolemaa uhmaavat yrtit pois veden vallassa olevasta yrttikottikärrystä ja telläsin orvokit ruukkuineen päivineen tekoaltaaseen. Eikä aikaakaan kun orvokkilapset terhakasti tormistautuivat entiseen loistoonsa.
Illan mittaan sain valmiiksi myös toisen juhannusruusu-maton. Hyvä niin, sillä kaikki tämä työpäivän jälkeinen puuhaaminen oli alkusoittoa seuraavan päivän reissulle. Olimme menossa kummitätini 70-vuotissyntymäpäivälle Etelä-Suomeen. Äiti paistoi piirakat ja minä pullat kahvipöytään. Matto oli lahja kummitytöltä. Kuvassa Kodin kuvalehti on antamassa vähän osviittaa mittasuhteista.
Ajoimme perille mutkan kautta suoraan. Ensimmäinen pysähdys oli Juvan ABC:llä niin varhain, etteivät putiikit vielä olleet avautuneet. Marimekon outlet myymälään katselimme kaipaavasti, sillä siellä oli monissa vaaterekeissä mahtavat alennukset. Mutta emme malttaneet jäädä odottamaan kaupan avautumista.
Heinolassa pysähdyimme tutkailemaan sitten sikäläisen Marimekko outletin valikoimaa. Ei ollut ollenkaan samaa kaliiperia kuin Juvalla. Harmitus.
Vielä kieppastiin Espoon Selloon ennen kuin saavuimme lopulliseen päätepisteeseen. Sellosta kävimme hakemassa esikoisen uuden kameran, jonka hän oli Rajala Pro Shopista varannut.
Kaksi navigaattoria ja kolme naista antoivat ohjeita ratin takana istuvalle isälle. Eihän siinä mitä, jos navigaattorit olisivat olleet samaa mieltä reitistä, mutta kun toinen käski kääntyä vasemmalle ja toinen oikealle, niin olisi siinä lyhytpinnaisempi kuljettaja varmaan jo repinyt pelihousunsa. Ihmeen kärsivällisesti isä jaksoi sompailla vilkkaan liikenteen seassa ristiriistaisten ohjeiden ristitulessa. Ja kuin ihmeen kaupalla lopulta olimme kummitädin pihassa!
Olipa kiva nähdä kummitätiä ja puolisoaan pitkästä aikaa! Saimme herkullisen juhlalounaan ja kakkukahvit Myrna-kupeista. En vain millään kehdannut kaivaa kameraa esiin... Kummipariskunnalla on upea puutarha! Sinne suunnistimme pienessä tihkusateessa paikkoja ihastelemaan.
Kun katselin ja kuuntelin esikoisen iloa uudesta kamerastaan, aloin haaveilla jälleen omaan Canoniini macro-objektiivia, että voisin ottaa kuvia myös oikein pienistä kohteista. Kävin katsomassa netistä moisten kapistusten hintoja ja gulp... en taidakaan haluta. Hirmuisia hintoja!
Aikamme kyläiltyämme hyvästelimme kummit ja jatkoimme matkaa lentokenttähotelli Pilottiin. Se oli meille uusi tuttavuus. Ylen määrin ystävällinen henkilökunta, tosi mainiot pedit ja hyvä aamupala. Huoneet olivat pikkuruiset, mutta hyvin niissä yhden yön mahtui majoittumaan. Se mikä oli kurjinta, niin vessa oli ahdas koppi ja sinne ahdettu suihku suorastaan klaustrofobiaa aiheuttava tila. Suihku oli, jos mahdollista, jopa pienempi kuin Tallinnan laivoilla! Laivan hytti tuli huoneesta mieleen muutenkin.
 |
| Esikoinen kuvaa vanhalla kalustolla uutta kameraansa |
Seuraavana aamuna kömmimme ylös ihanista sängyistä, joissa oli nukuttanut oikein mainiosi, jo aamulla kuuden aikaan. Olimme menossa aamupalalle seitsemältä, jotta esikoinen ehtisi kahdeksalta lähtevän lentokenttäkuljetuksen mukaan.
Valinnanvaraa piisasi taas yllin kyllin. Söimme niin, ettei ihan heti tarvitsisi huoltamolle pysähtyä nälän takia. Ensin yhdet sapuskat...
... ja vielä toiset ikään kuin jälkiruoaksi.
Kun esikoinen oli halausten kera saateltu matkaan, kuvasin vielä pikaisesti hotelliamme ulkopuolelta ja niin jatkui meilläkin reissu. Mutta mitä sitten tapahtui? Se onkin jo toinen tarina se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti