Pyörähtelyä

Viikonloppu oli ihana! 

Ensinnäkin esikoinen pyörähti perjantaina vanhaan kotikaupunkiinsa bussilla vähän ennen kuin minulla työpäivä päättyi. Pistin tietokoneen ja kirjan kannet kiinni liukuman turvin etuajassa ja tapasin lapseni läheisellä Kympintorilla. Yhteinen harrastuksemme on kirppareilla pyörähtäminen, joten pääsimme suoraan asian ytimeen.

Koluttuamme kirpputorin pöydät pintapuolisesti pääsimme sedän kyydissä kotiin. Siellä jo odottivatkin vanhempani, jotka pyörähtivät meille nähdäkseen lapsenlapsensa. Tuliaisina oli herkullisia karjalanpiirakoita ja hehkuvan punaisin kukin ilahduttava kaktus.

Ilta hurahti rattoisasti kahvitellen. Olin jo edellisenä iltana leiponut kolmen kaalin piirakkaa ja kotiin päästyäni pyöräytin pikaiset mustikka-valkosuklaamuffinssit. Kuvia ei ole, sillä ei siinä pyörityksessä ehtinyt keskittyä kuvaamiseen.

Illan edetessä vanhempani lähtivät ajelemaan kotiinsa, esikoinen pyörähti pistäytymään kaverillaan ja setä suunnisti yötyöhön. Vielä ennätimme esikoisen kanssa pyörähtää saunan löylyissä ennen kuin painuimme yöpuulle.

Yö pyörähti aamuksi ja kännykkä pirisi herätystään arkiaamua aikaisemmin. Olimme esikoisen kanssa lähdössä kuopuksen luo kylään. Esikoinen ei nimittäin ollut vielä nähnyt uusinta hauvavauvatulokasta. Yötyöstä tullut setä viskasi meidät linja-autoasemalle, josta matka jatkui varhaisella bussivuorolla kohti Mikkeliä.

Eipä aikaakaan kun jo laskeuduimme Mikkelin kamaralle. Kello ei ollut vielä yhdeksääkään, joten jouduimme odottelemaan putiikkien avautumista ja kuopuksen heräämistä. Kuopuksella oli huonouninen yö takana, joten lepoa oli viisasta jatkaa vähän pidempään.

Siinäpä olikin sopiva sauma pyörähtää aamukahvilla CafeStellassa. Siellä olikin jo muitakin aamuvirkkuja runsaasti liikkeellä, mutta onnistuin nappaamaan kuvan ilman yhtään elävää olentoa.

Kumpikin sai oman tonnikalarieskan, mutta valtavan kokoinen vaniljamunkki puolitettiin.

Kirpputori Wilma ja Wihtori oli pääasiallinen kohteemme, mutta se avautui vasta yhdeltätoista. Oli siinä odottamista! Ei auttanut muu kuin pyörähtää Stellan ja Akselin kaupoissa. Keltainen näyttää olevan kevään trendiväri. Tyttöjen silmää se tuntuu miellyttävän, mutta minua... huh - ei ollenkaan!

Tarpeeksi odoteltuamme kello vihdoin pyörähti yli maagisen yhdentoista ja pääsimme koluamaan kirpputorin tarjontaa. Äärimmäisen harmillista on, että Mikkelin parhaat kirppikset Ajaton ja Reaali ovat niin kaukana keskustasta, etteivät ne ole kävellen järjellisesti saavutettavissa. Wilma ja Wihtori on kyllä ihan siisti, mutta niin ahdas, että siellä tuskastuu aina. Kunnollisesta tarjonnan penkomisesta ei tule mitään, kun koko ajan joutuu väistelemään muita. Jotain löytöjä onnistuin kuitenkin tekemään. Niihin palaan myöhemmin.

Kuopusta odotellessa pyörähdimme vielä Fidassa. Kuopus tulla tupsahti sinne ja itselleni ei mitään löytynyt, mutta tytöille kyllä ja jopa koiralapsille löysimme tuliaisiksi pari pehmolelua ja pennulle uuden kaulapannan.

Keskustasta patikoimme jään yli Graanille. Täytimme kupumme Buffassa ja kylläisinä pyörähdimme niin Prismassa kuin Cittarillakin pikkuisen ostoksilla. Tyytyväisin mielin tallustimme lopulta kuopuksen luo, jossa koiralapset vallan villiintyivät, kun paikalle pelmahti kerralla useampia rapsuttajia.

Päivä pyörähti illaksi ihan huomaamatta kahvittelun, koiralenkityksen ja Putouksen merkeissä. Pian tuli aika painua pehkuihin. Nukkumisjärjestelyt tehtiin niin, että kuopus nukkui sohvalla ja me esikoisen kanssa kuopuksen 120 senttisessä sängyssä. Tai niin oli tarkoitus. Kuopuksen vieressä nukkumaan tottunut vanhempi  koira piti kiinni petipaikastaan ja se oli niin suloista, ettemme raaskineet sitä siitä häätää. Joten hyvin mahtui reilun metrin levyiseen sänkyyn kaksi ihmistä ja koira. Aika lämmin oli kyllä.

Aamun valjettua pujottauduin vaatteisiini ja yritin hissuksiin hipsiä pihalle koirakaksikon kanssa, että tyttäret saisivat nukkua pitempään. Pari tuntia ulkoilua meni sujuvasti, vaikka pentu oli muuttua tyystin lumipalloksi. Lumi paakkuntui sen untuvanpehmeään vauvaturkkiin häiritseviksi palleroiksi. Isompi koira odotti kärsivällisesti kun pikkuinen järsi pahimmat kulkua haittaavat möykyt pois tassuistaan.

Kukkuu!

Lumipalleroita pyllykarvoissa ja takatassuissa

Massun aluskin on täynnä lumipalloja.

Rintapuolellakin on paakkuja.

Onneksi pentu on notkea!

Päivällä, kun esikoisen piti joutua Helsinkiin menevään bussiiin, kuopuksen lakanapyykki oli siinä vaiheessa, ettei pyykkitupaa voinut jättää oman onnensa nojaan, vaan piti olla paikalla siirtämässä märät pyykit koneesta kuivuriin. Niinpä kuopus jäi hoitamaan pyykkäystä ja pentu sai jäädä lepäämään, kun minä ja isompi koira läksimme saattamaan esikoista matkakeskukselle.

Kuopus oli sanonut, että matka etenee koirien kanssa aina hitaammin kuin itsekseen. Mutta oikein meitä huvitti, kun koira piti yllä hirmuista vauhtia niin, että matkalaukun kanssa liikkeellä ollut esikoinen joutui tiukille. Koira pinkoi intoa puhkuen flexi soiden niin kaukana edellä kuin mahdollista. Kuka ulkoilutti ketä? Ihan piti ryhtyä toppuuttelemaan innokasta karvakorvaa. Matkalaukun kiskominen lumituppuraisilla kaduilla ei ole helppoa normivauhdissakaan, puolijuoksulla siitä tulee jo urheilua. Eikä meillä mikään kiire ollut, sillä olimme matkaa varten varanneet sen "koirien kanssa on aina hitaampaa" -ajan.

Bussiasemalla koira tajusi, että joku lähtee ja toiset jäävät. Se vinkui niin sydäntäsärkevästi, että paikalle sattuneet muutkin matkustavaiset sitä ihmettelivät, miten voi koira olla viisas. Jouduin sitä kovasti houkuttelemaan, että pääsimme lähtemään eteenpäin jatkamaan matkaa takaisin kotia kohti.

Palasimme takaisin lähtöpisteeseen mutkan kautta ja ulkoilureittiimme sattui jälleen jäällä liikkumista. Koiralenkitys on aavalla jäällä niin helppoa, kun ei tarvitse koko ajan olla silmä kovana muun liikenteen ja tielle tulevien puiden, puskien ja muiden esteiden varalta. Koira otti itsenäisestä (ilman pentua) ulkoilusta kaiken ilon irti. Välillä se vain istui tai makoili lumessa selvästi nauttien olemassa olemisen ihanuudesta.

Etsittiin muutenkin uusia polkuja. Koiralenkeillä löytää sellaisia maisemia, joita ei tavallisesti tule tutkineeksi. Esimerkiksi, kun koiralapset olivat meillä hiihtolomalla, löysin ihan kotimme läheltä pienen lampilämpäreen, jonka olemassaolosta en aiemmin ollut tiennyt mitään, vaikka olen tässä lähialueilla asunut yli kaksikymmentäviisi vuotta!

No, tule nyt jo! Lopeta se kuvaaminen!

Omaan kotiin Savonlinnaan palasin sunnuntaina illan tullen. Sain kyydin sedältä, joka pikaisesti pyörähti kävisemässä veljensä luona Mäntyharjulla. Olipa ihana viikonloppu kaikkine mukavine pyörähdyksineen!