Kun Kotosen nelihenkinen perhe reilut 16 vuotta sitten muutti tähän kotiin, tehtiin iso remontti. Talosta haluttiin meidän oloisemme ja näköisemme. Silti ei voi sanoa, että talo olisi remontoitu lattiasta kattoon, sillä vaikka makuuhuoneiden katot maalattiin, ison olohuoneen, ruokailutilan ja eteisen katto sai jäädä alkuperäiseen asuunsa. Sitä se on yhä. Myös väliovet odottavat edelleen jonkinlaista käsittelyä.
Vaikka vuosiin on mahtunut enemmän ja vähemmän uudistuksia joka vuosi, pieneen eteiseen mittatilauksena remontin yhteydessä teetetty valtavan kokoinen peilikaappi seisoi järkähtämättömänä aloillaan. Kun lapset lensivät pesästä ja jäimme sedän kanssa kaksin harhailemaan suureen taloomme, aloin katsella eteisen möhkälettä kriittisin silmin. Lapsiperheen arjessa se nieli sisäänsä kiitettävästi käsittämättömän määrän tavaraa, olinhan ihan itse sen sisätilat suunnitellut toimiviksi. Nyt kaappi oli liian hallitseva pikkuruisessa tilassa, vaikka isot peiliovet toisaalta hämäsivät tilan tunnussa.
Viime kesänä jo päätin, että kaappi on tehnyt tehtävänsä ja kaappi saa mennä. Autoilimme 200 kilometrin päähän Kuopion Ikeaan ostamaan uuden, siromman eteiskalusteen ja uuden parivuoteen. Mutta koska sänkyostos meni mönkään ja hyvässä uskossa ajelimme kotiin väärä vuode peräkärryssa kolisten, koko sisustusidea koki sellaisen kolauksen, että meni maku kaikista uudistamissuunnitelmista. (Jos tarina ei ole tuttu, kerrottakoon, että nappasimme oikealta hyllypaikalta, mutta väärältä korkeudelta ostoskärryymme sängynosalaatikot, joiden kanssa olimme ajaneet miltei kotiin saakka ennen kuin tulin ajatelleeksi, ettei ostoskuitin loppusumma voinut täsmätä ostoksiimme. Selitys oli siis väärä vuode, ei alkuunkaan meille sopiva, olihan se 20 senttiä liian kapeakin. Onneksi hutiostos kelpasi esikoisen opiskelijakotiin, joten raha ei mennyt kokonaan hukkaan.)
Harmitus oli sellainen, ettei kaappiasiakaan edennyt. Uuden komeron osat saivat odottaa uuden innostuksen heräämistä alakerran takkahuoneessa, joka muutenkin toimittaa aika lailla varaston virkaa enimmän osan ajasta.
Mutta kun uusi vuosi oli päässyt kunnolla käyntiin, tomeroiduin vihdoin ja kuvasin kaappivanhuksen ja laitoin sen Facebookin kirpputorille myyntiin. Hinnan päättäminen oli haastavaa. En halunnut antaa hyvää kaappia isoine peiliovineen ihan ilmaiseksi, mutta pelkäsin myös liian kallista hintaa, joka karkoittaisi potentiaaliset ostajat. Ilmeisesti ei mennyt ainakaan liian kalliilla, sillä hetkessä oli jono innokkaita kaapintarvitsijoita ilmoittautunut kuvan alle.
Alla myyntikuvat muistoksi. Esikoinen veisteli, että olen ihan panostanut tulppaanimaljakolla myyntikuviin... No, niin tein, mutta ei satsaus hukkaan mennyt, sillä jo toinen kiinnostunut kävi kaapin ostamassa. Ensimmäinenkin olisi kaupat lyönyt lukkoon ellei komeromme olisi ollut himppusen liian suuri heille.
Kun kaappi oli lähtenyt uuteen osoitteeseen, eteisen seinässä näkyi muisto aiemmasta tyylistä. Setä ahkeroi nurkkaukseen uudet valkoiset maalit.
Seinän saatua uutta maalipintaa, oli aika rakentaa paikalle uusi, sirompi kaappi. Eräänä iltana kun väsyneenä raahauduin töistä kotiin, eteisessä odotti iloinen yllätys. Vain ovet oli vielä asentamatta.
Aika pian ovetkin olivat paikallan ja tyhjä tila oli valmiina ottamaan vastaan takkeja, lakkeja, huiveja ja kenkiä.
Mutta.
Takit ripustetaan hengareihin, mutta kaikille muille asusteille tarvitaan järjestyksen ylläpitoa helpottavia laatikoita. Onneksi ostimme niitäkin kaapin rungon kanssa samalla kertaa. Koska setä rakensi kaapin, laatikiden kasaaminen oli minun hommani. Siispä tuumasta toimeen!
Rakennustyö on tehty, mutta vaikka olenkin eilen ja tänään maalipensselin varressa roikkunut, nämä laatikot ovat edelleen alkuperäisessä asussaan. Mutta eihän Roomaakaan rakennettu päivässä. Tulee uusia auringonnousuja ja jonakin päivänä näistä laatikoista on tullut valkoisia. Usko pois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti