Tontun touhua, kohti joulua

Edellisestä kampaamokäynnistäni oli ihan laittoman pitkä aika ja olin pikkuhiljaa muuttumassa peikoksi. Kuontalo ei suostunut asettumaan aloilleen lainkaan vaan käyttäytyi hyvin itsepäisesti ja sanalla sanoen - huonosti. Pelastus oli käsillä perjantaina, kun heti aamusta pääsin istahtamaan  kampaajan jakkaralle ja sain ylleni mustan kaavun ja päähäni erinäisen määrän foliotaitoksia ja vahvan marjapuuronpunaista väriä. Värin vaikuttaessa nautiskelin maitokahvia ja lueskelin Joulu 2017 -lehteä, joka oli pullollaan toinen toistaan mainiompia ideoita.

Siinä lehteä selatessani lamppu syttyi päässäni ja muutama joululahjaongelma ratkesi. Eikös olekin hauska pesukinnas hamppulangasta?

...minullahan olikin jemmoissani ne kirppislöytöhamppulangat... Idea oli siis toteuttamista vailla!

Lamppu loisti niin kirkkaana, että kampaajani taisi vallan häikäistyä eikä nähnyt toimia kunnolla. Edellisellä kerralla vaihdettiin vähän mallia, mutta nyt en ihan ollut tyytyväinen lopputulokseen. Raidoista ei tullut toiveeni mukaan tarpeeksi kirkkaita, vaan ne ovat enemmän kullanhohtoisia ja leikkaus näyttää siltä, kuin minulla olisi ollut pata päässä mallina. Eikä liene korrektia todeta, että hiukseni ovat liiankin hyvässä kunnossa... Lasimainen pinta luonnonsuorassa piikkilankatukassa ei helpota muotoilua, varsinkin kun haluaisin ettei kuontalo ole liian pliisu ja siloiteltu. Koska rönsyilen itse, se saisi näkyä ulospäinkin. Kotona ensimmäisen pesun jälkeen sain hämmentää hiukseni omaan sekaiseen järjestykseensä ja taidanpa tämän karvapehkoni kanssa oppia tulemaan toimeen.

Kampaajalle kahlasin kunnon kinoksissa ja kotiin päin tallustin tuiskussa. Olihan keli! Onneksi setätonttu oli jo aloitellut lumitöitä, joten ei tarvinnut lumimummona vyöryä ulko-ovesta sisään.

Sormet sauhuten valmistelin salaisuuksia pukinkonttiin, kunnes iltapäivällä hyppäsin sedän vierelle autoon istumaan. Puoliso ylen ystävällisesti kyyditsi minut vanhempien luo lauantain piirakkatalkoita varten valmiiksi.

Lauantaina kampeuduimme äidin kanssa hereille jo ennen aamukuutta. Riisipuuro tulille ja perunoita kuorimaan... Kun täytteet olivat valmiita, äiti kävi kaulimaan piirakankuoria ja minä rypytin, rypytin ja rypytin. 169 piirakkaa, joista pienempi osa perunaisia ja suurempi satsi riisisiä.

Isä haki pitkät halot leivinuuniin, lämmitti uunin ja alkoi paistaa naisväen tuotoksia.

Eikä aikaakaan kun oli jo valmista! Nam!

Kello ei siinä vaiheessa ollut vielä paljon mitään, joten piti sitten vielä tekaista pieni pullataikina, sillä perunamuusin tekemisestä oli sopivasti jäänyt soijamaitoa tähteeksi. Jotenkin olin taikinaa alustaessani muissa maailmoissa ja unohdin laittaa kananmunat mukaan. Ei muuten haitannut yhtään, tuli ihan hämmentävän hyvät pullat.

 Kun paistokset oli paistettu, setä kävi hakemassa minut ja joulupiirakat kotiin.

Sunnuntaina oli jälleen tiedossa reissu ja nousin ylös varhain. Matkustin bussilla kuopuksen luo Mikkeliin. Siellä meillä oli suunnitelmissa vähän joulushoppailua ja enemmän koiran lenkittämistä. Kuopus oli minua vastassa matkakeskuksella ja siitä suunnistimme suoraan Stellaan ja Akseliin. Muualla emme sitten ehtineet käydäkään, mutta oli sitä noissakin kauppakeskuksissa houkutus poikineen. Mikkelin reissulla en paljoa kuvannut, vähän vain Finlaysonilla.

Maanantain tonttu-urakkana oli joulukorttien kirjoitus. Olihan maratoni! Mutta tuli tehtyä ja sain korttimuistamiset postiin edullisemman hinnan aikaan.

Siinä ne nyt ovat ennen punaiseen kuoreen pujottamista, 40 korttia ystäville ja tuttaville. Joulukirjeet ja pienet paketit odottavat vielä vuoroaan.

Sain tiistaiaamuna valmiiksi yhden joulukäsityön, jonka esittelen myöhemmin, kunhan saan päättelyt pääteltyä. Mutta tuskin sain virkkuukoukun irti edellisestä väkerryksestä, kun jo loin silmukoita puikoille. Kirppislöytöhamppulankaa kirppislöytöpuikoilla. Tähänkin asiaan palaamme myöhemmin.

Tänään, Lucian päivänä, sain töissä nauttia Mertalan koulun perinteisestä ja hienosta Lucia-esityksestä. Se on aina yhtä sykähdyttävä. Sykähdyttävää oli myös kotona huomata, että pakkasia karkuun terassilta sisälle kiikuttamani ja lämpimän sisäilman kurimuksessa ränsistynyt kärsimyskukka oli vielä jaksanut kasvattaa nupun ja se tänä iltana avautui ihailtavaksi. Vau, elämä jaksaa yllättää!

Koska tonttuilu vie paljon aikaa, ehdin vähemmän seikkailla blogeissa. Mutta kunhan joulun kiireet on selätetty, minulla onkin paljon luettavaa tiedossa. Tonttuilemisiin!