Veneretkellä

Suloinen sunnuntai alkoi rauhalliseen ja leppoisaan tahtiin parvekkeen hortensiaa ihaillen.

Koko päivää ei tohdi hukata pelkkään oleiluun ja kirjan lukemiseen, joten otimme ohjelmaamme lasipohjaveneristeilyn. Sellaista meille oli jo pariinkin kertaan satamassa tyrkytetty. Mutta ensin piti käydä aamukahvilla ihanassa Bohèmessa. Herkuttelimme pannukakuilla, kuorrutettuna kermaisella juustolla ja hillolla.

Kylläisenä suunnistimme ostamaan lippuja ja hetken jouduimme odottelemaan seuraavaa lähtöä.

Siinä odotellessa huomasimme, että taivaalta alkoi tipahdella harvakseltaan isoja pisaroita vettä. Satamaanko se meinaa ruveta?

Kevyttä kesäsadetta ropotteli vielä kun istuimme jo veneessä, mutta sadepilvet kaikkosivat ennen kuin edes ehdimme satamasta lähteä. Siinä olikin kaikki se "huono keli", jota Kreeta tarjosi kahden viikon aikana.

Hania näytti hienolta myös mereltä katsellen.

Ohitimme majakan ja suunnistimme Nea Choran edustalla olevan Lazaretta-saaren äärelle. Samaa saarta saimme ihailla päivittäin hotellimme parvekkeelta.

Merellä seilasi muitakin aluksia.

Lazaretta tarkoittaa sairaalaa ja saaren nimi tulee siitä, että Hanian spitaaliset on aikoinaan karkoitettu tälle saarelle. Kun kuulin tämän, olin suorastaan järkyttynyt. Hislopin Saari-kirjassa Spinalongalle rakentui kokonainen kaupunki, jolla lepraa sairastavat elivät tavallista elämää työtä tehden, käyden kaupassa ja kampaajalla ja heillä oli jopa äänestämällä välittu demokraattinen hallinto. Spinalongalla oli kaupungintalo, sairaala, koulu ja kaikilla oma koti. Mutta tälle Hanian edustalla olevalle saarelle ei olisi mahtunut kuin muutama talo ja neki olisivat olleet suojattomia ja säiden armoilla. Myrskysäällä aallot voisivat vyöryä matalan saaren yli. Voiko oikeasti olla totta, että sairaat ihmiet joutuvat näihin surkeisiin oloihin?

Vesi saaren rannassa oli houkuttelevan turkoosia ja kirkasta.

Sukeltaja sonnustautui vermeisiinsä ja molskahti veteen.

Hän houkutteli kalaparvia lasipohjan alle leivästä ja juustosta tekemänsä tahnan avulla.

Esitys nyt ei kovin kummoinen ollut, mutta jos olisi uimaan halunnut, olisi itsekin saanut syöttää kaloja. Osa retkelle osallistuneista pulahtikin vilpoisaan veteen. Itse olisin mielummin jalkautunut saarelle, mutta sepä ei ollutkaan mahdollista.

Retken kesto oli noin tunnin, joten melko pian jätimme Lazarettan saaren taaksemme ja palasimme takaisin lähtöpisteeseen kohti majakkaa ja satamaa.

Satamasta suunnistimme hotellia kohti mutkan kautta suoraan ja ihan uusia, ennenkulkemattomia reittejä.

Ihan yllättäen pölähdimme paikalle, jossa oli suoritettu arkeologisia kaivauksia.

Päivälliseksi nappasimme tällä kertaa Take away -pizzan kreikkalaistyyppisillä täytteillä. Tämä oli edullinen, valtavan kokoinen ja makoisa ateria, jota emme kaksinkaan jaksaneet kokonaan syödä.

Aika herkullinen sunnuntai. Nam.