tiistai 8. toukokuuta 2018

Leppoisa lauantai

Viikon kuluttua loman alkamisesta ihmettelimme, kun ei vielä ollutkaan tarvinnut pakata kimpsuja kasaan ja sonnustautua lentoasemalle lähtöön. Aika luksusta oli kyllä, että nyt raaskimme lomailla kaksi pitkää helleviikkoa putkeen muissa maisemissa.

Heräilimme kaikessa rauhassa ja lopulta päätimme lähteä tutkimaan uusia kulmia Hanian kaupungissa. Keskustaan käveltyämme oli tietenkin jo kahvin aika. Ostin ensin kakut ja kävi ilmi, ettei siitä putiikista kahvia saanutkaan. Seuraavasta ovesta sisään ja jo löytyi kahviakin.


Hauskat mukit!



Hyvää kakkua, juuri sopiva kosteus ja makeus. Kyllä kelpasi herkutella.


Vettä ei tässäkään tapauksessa tarvinnut erikseen tilata vaan se tuotiin kahvin kanssa pöytään luonnollisena asiana. Lasi heijastui hauskoina raitoina kahvin pintaan.


Sitten eteenpäin!















Löytyipä oikea kissojen kuja!















Linnoituksen liepeillä kasvoi valtaisa mulperipuu täynnä marjoja.


Kävelyretken jälkeen hotellilla maistui raikas vesimelooni ja hömppäkirja.


Illalla vielä kävelimme kaupungille syömään. Olin nimittäin bongannut Banana Garden -ravintolan tarjouksen kahdelle hengelle, alkupalat, pääruoka ja juomat 25 €. Tämähän piti testata!

Kreikkalainen salaatti ja tsatsiki syötiin ennen kuin kerkesin niitä kuvata, mutta pääruoaksi tuotu suvlaki näytti tältä ja maistui hyvältä. Tämä oli ainoa Hanian ravintoista, jossa jälkiruoka ei tullut talon puolesta. Joimme palan painikkeeksi kahvit ja alkuun pöytään tuotu leipä laskutettiin erikseen, joten kyllä se laskun loppusumma kuitenkin oli aika lailla sama kuin muissakin tavernoissa.


Minulle jälkiruoaksi cappuccino ja sedälle espresso. Olikin ihan kunnon kokkare kermavaahtoa kahvini kruununa!






Hotellille päin kävellessä ihailimme jälleen kerran luonnon taidetta iltataivaalla.



Leppoisan laiska lauantai. Sellaista se on. Loma.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jos voisi tuoksut liittää postaukseen, olisi tullut herkkuja kaikille aisteille :D

      Poista