Yllätä minut

Lomareissulla pääsin lukemisen makuun, joten sama harrastus on jatkunut nyt arjessakin. Osin siksi, että käsityöt jäivät tauolle... Tykkäisin ihan hirveästi tehdä niitä, mutta kuulin selän takaa ikävää arvostelua asiasta, joten tuli sellainen turhautuminen ja luovutusmieliala. Tosin, jos olisin kypsä ja järkevä aikuinen, jättäisin arvostelut noteeraamatta ja iloitsisin harrastuksistani. Varsinkin, kun arvostelijaa tuntuu kaivelevan näpertelyyn käytetty aika ja itse hän käyttää enemmän tunteja silkkaan pelkkään television töllöttämiseen. Toisen arvosteleminen on aina niin paljon helpompaa kuin omien tapojen kyseenalaistaminen. Vaikka järjellä ajatellen pitäisi asia painaa villaisella, tunne ei tottele järkipuhetta.

No niin tai näin, kuluu se aika sujuvasti mielikuvitusmaailmassa samoillenkin. Ei vaan tule tehdyksi mitään näkyvää siinä samalla.

Lomalta takaisin töihin palattua kirjastossa odotti minua varattujen kirjojen hyllyssä Sophie Kinsellan uusin romaani Yllätä minut.

Publishers Weekly -lehti on kirjoittanut kirjasta näin:

Sydämellinen... Se, mikä ensin vaikuttaa kepeältä romaanilta ennenkin nähdyistä murheista, syvenee tarinaksi luottamuksesta, perheestä ja kyvystä nähdä pintaa syvemmälle.

Kirja oli kinsellamaiseen tapaan sujuvaa, helppoa, humoristista ja lämminhenkistä tarinankerrontaa. Pikkunokkelaa sanataiteilua, jonka suomentaja Kaisa Kattelus on ansiokkaasti kääntänyt englannista suomeksi.

Takakannen teksti kertoo aika oleellisesti kirjan idean tiiviissä muodossa:

Rakkaus on sitä, että pitää toista ihmistä loputtoman kiehtovana.

Sylvien ja Danin avioarki sujuu saumattomasti: on kaunis koti, ihanat kaksostytöt ja hyvät työpaikat. He ovat täydellinen pari, lukevat toistensa ajatukset ja uskovat ettei mikään voi järkyttää heidän onneaan. Sitten lääkäri ennustaa tervehenkiselle parille vielä ainakin 68 yhteistä elinvuotta ja kriisi on valmis. Miten he jaksavat pysyä kiinnostavina toisilleen aina satavuotiaksi asti? Nyt ei pelkät leffaillat enää riitä. Sylvie ja Dan alkavat järjestää toisilleen pirteitä pikku yllätyksiä. Ja jännityst siitä kyllä koituukin, kun aikeet menevät pieleen ja yllätys toisensa perään yllättää heidät molemmat. Sitten ilmoille ponnahtaa varsinainen jymy-yllätys ja skandaali menneisyydestä paljastuu. Ovatko he koskaan toisiaan oikein tunteneetkaan?

Vähän tuli jossain välissä lukiessa hömpömpömppö-olo ja allergiaa aavistuksellisesta yli-imelyydestä. Mutta onneksi Kinsella kuitenkin piti paketin kasassa ja vaikka edettiinkin kevyellä viihdevaihteella, ei ylitetty tahmean siirappista ällöromantiikan rajaa. Ei mitään maailmanparannuskirjallisuutta, mutta raikkaudessaan ja positiivisuudessaan kelpo kirja ajankuluksi.