torstai 31. toukokuuta 2018

Pitkästä aikaa kirppislöytöjä

Joko olen itse tullut vanhaksi ja hitaaksi tai sitten elämä on muuttunut ylettömän hektiseksi ja kiireiseksi, mutta millään en nykyään ehdi tekemään puoltakaan niistä asioista mistä ennen olen saanut paljon iloa. Edellisestä kirpparikäynnistäkin oli suorastaan ikuisuus, mutta onneksi sentään viime perjantaina pääsin pistäytymään Kympintorilla, kaupungin parhaalla kirpputorilla.

Sunnuntainakin sain samoilla myytävien vanhojen tavaroiden valtameressä, kun serkun ja kuopuksen kanssa teimme toivioretken Mikkelin torille suurkirppikselle ja samalla reissulla Rantakylän siistille ja pinta-alaltaan valtaisalle Ajaton-kirpparille. Toivioretken materiaonnellisuus jäi niukaksi, mutta koska seura oli parasta A-luokkaa, päivä oli oikein onnistunut.

Mitähän edelliselle omistajalle tarpeetonta sitten löysinkään?


Löytyi kaksi pokkaria 0,20 €/kpl. Outi Pakkasen Rakkaudesta kuolemaan ja Anne B. Ragden Aion tehdä sinut onnelliseksi kirjat pääsevät joskus hamassa tulevaisuudessa kanssani reissuun.


Löytyi punaraidallinen keittiöpyyhe eurolla ja uutukaiset farkut neljällä eurolla. Kotona on jo samanlainen pari tuolle pyyhkeelle ja koska tykkään siitä kovin, hankin yksinäiselle kaverin.


Pienet, mutta pirteät kukkakorvikset olivat ainoa ostokseni itselleni Mikkelin torin suurkirppikseltä. Myyjä oli varmaan itse nämä korut tehnyt, sillä samantapaisia oli myynnissä enemmänkin. Hintaa oli hyvinkin maltillisesti vain 1€.


Kympintorilta ostin hauskan ja hienon vanhan avaimen 0,50 €. Minulla on jo pidempään muhinut päässäni ajatus yhdestä näpertelyjutusta ja tämä avain sopisi suunnitelmaan mainiosti. Olihan se ostettava pois kuljeskelemasta.



Vihreästä pellavalangasta pulitin kaksi euroa ja se oli kipurajalla. Mutta jotenkin en vain voinut jättää lankaa ajelehtimaan kirpputorin pöydälle. Pieni lintuhäkki lähti mukaani eurolla ja Marimekon ihana muki maksoi paaaljon eli 8 €. Olen saanut samanlaisen joskus esikoiselta, joten oli mukava löytää entiselle mukille pari.



Ajaton-kirpparilta kotiutin vielä yhden kirjan eli Virkkaa uusvanhaa. Tänä kiehtova virkkausopas maksoi vain kaksi euroa ja löysin sieltä jo monta houkuttelevaa ohjetta tuleviin näpertelyihin.




Pieniä aarteita minulle nämä muutamat tavarat, jotka joku toinen on hyljännyt ja rahan toivossa kirpputorille kiikuttanut. Varsinkin kirjat olivat tarjolla naurettavan edullisesti, joten voin olla tyytyväinen viimeaikaisiin ostoksiini. Vai voinko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti