Vanhoja muistelemassa

Maailma on täynnä mielenkiintoisia matkakohteita, mutta silti Kotoset palaavat kerta toisensa jälkeen Kreetalle. Siellä vain on sitä jotain. Tosin nyt edellisestä kerrasta oli jo neljä vuotta ja silloin ei esikoinen ollut mukana lainkaan. Kutistettu porukkamme majaili Agii Apostolissa tuolloin, mutta kahdesti majapaikkamme on ollut Plataniaksessa. 

Nyt kun meillä oli yllin kyllin aikaa, päätimme yhden päivän käyttää retkeilemällä vanhoissa tutuissa maisemissa.Toisena maanantaina hyppäsimme Hanian linja-autoasemalla haitaribussin kyytiin ja ajelimme Plataniaksen keskusaukiolle. Hämmästyneinä töllistelimme muuttunutta katukuvaa. Koko perheen voimin olimme reissussa 2010 ja sedän kanssa kaksin lomailimme tuolla 2011. Hotelleja, tarvernoja ja putiikkeja oli siinnyt lisää kuin sieniä sateella näiden seitsemän vuoden aikana. Mutta aikamme hämmästeltyämme löysimme vielä tuttujakin näkymiä.

Vuonna 2010 olimme reissussa koko perheen voimin ja tukikohtamme oli hotelli Evropi. Samannäköisenä ja samalta paikalta sen löysimme nytkin. Kuvan nappasi setä Kotonen. Vasemmalla jäävässä uima-altaassa puljasimme useammankin kerran. Katu kulkee kuvasta oikealla.

Evropilta eteenpäin oli seuraavan vuoden majapaikkaamme. Matkan varrelle jäi lomafiiliksissä löhöilevä koira ja upeita kukkia.

Tämä kisu oli koko reissun murheellisin katti.

Maria Suites -hotellissa lomailimme yhden kesäisen viikon vuonna 2011 sedän kaksin. Muuten hyvä hotelli, mutta sen mokomän mäen päällä, jotta loma kului kiipeillessä ylämäkeen ja alamäkeen.

Maria Suitesin vastapäätä kukkivat krassit kuten edelliselläkin kerralla.

Helteessä ei jaksa, jos ei välillä tankkaa. Sedälle omenamehua ja minulle frappe jäätelöllä. Mmmm, maistui!

Joillakin hotelleilla oli asiakkailleen lainattavaksi puisia (!) polkupyöriä.

Ei se Platanias vieläkään pöllömmältä näyttänyt.

Kävelimme tienvartta takaisinpäin ja kun hyppäsimme lopulta bussiin, matka maksoi vielä vähemmän kuin mennessä. Tuolla ei julkisen liikenteen hinnat päätä huimaa.

Hotellilla aulan pöydälle oli ilmestynyt hauskat, upeat kukat.

Nälkähän se kaikesta reissuamisesta tuli taas ja päätimme mennä yhteen oman rannan tarvernoista. Paikan nimeä en enää muista, mutta ruoka oli hyvää. Palvelu oli verkkaista ja yksi ruokailu saatiin kestämään pari tuntia. Onneksi ei ollut kiire... Vesipullossa oli osuva teksti, ruokalista oli kuvitettu lastenkirjamaisesti ja laskeva aurinko loi muuttuvaa taidetta taivaanrantaan.

Auringon painuttua mailleen ei hiekkarannalla enää ollut tungosta.