Selvät suunnitelmat (vai onko?)

Viime vuonna en tehnyt sitä kertaakaan, tänä vuonna tein jo kerran ja toivottavasti teen vielä loppuvuodesta uudelleen. Siis mitä?

Kalentereissa on asioita, jotka pitää siirtää uudelle vuodelle. Esimerkiksi tärkeiden ihmisten syntymäpäivät. Yleensä olen päivittänyt uuden kalenterin ajan tasalle edellisen vuoden loppupuolella, mutta nyt en saanut aikaiseksi. Uuden taskullisen seinäkalenterin kyllä hankin jo hyvissä ajoin, mutta käsilaukkuun sujahtavan kalenterikirjan tarpeellisuudesta väänsin kovasti kättä itseni kanssa. Yleensä taltion tulevat menot omaan päähäni enkä niitä varten kalenteria tarvitse. Mutta menneiden muistelussa kalenteri auttaa oivasti. Lisäksi kalenteriin on kiva kirjoittaa muitakin asioita muistiin. Kuten vaikka runoja tai hyviä oivalluksia. Siis tammikuun ollessa jo pitkällä, ostin lopulta myös kalenterikirjan, ihanan Minna Immosen taideteoksen.

Tässä päivänä muutamana männä viikolla otin ja siirsin tärkeät päivämäärät viime vuoden kalenterista uuteen päivyriin. Tammikuun teemaan hyvin sopien sain Outilta mukavaa korttipostia.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun hanki on hohtava alla,

kun taivas kirkasna kaareutuu - 

mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,

tuul' ulvovi, polku on ummessa

ja tuisku on taivahalla.

- Eino Leino: Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

Matkageenin ja reissukärpäsen puremana on hauska suunnitella mukavia menoja arjen piristykseksi. Helmikuulle ja huhtikuulle tein jo varauksia. Huhtikuulle olisi kyllä muitakin reissusuunnitelmia, mutta niitä ei vielä ole lyöty lukkoon. Mietin tässä, että voinko olla huhtikuussa humputtelemassa kolmena viikonloppuna? 

Elokuulle ilmestyi yllättäen myös matkatarve, mutta töissä ei ole kesälomia vielä jaettu. Taitavat jäädä Portugali ja Pärnu edelleen haaveiden haaviin ja toteutumattomien toiveiden kaivoon tänä vuonna. 

Uuden kalenterin tyhjille lehdille kirjoittelin muutaman tavoitteen alkaneelle vuodelle. Ei ne mitään uudenvuodenlupauksia ole, mutta leikkimielisiä  suuntaviivoja kylläkin. Viime vuonna satsasin kulttuuriin ja samalla linjalla yritän jatkaa edelleen. Ensin ajattelin, että yrittäisin saada kulttuurikuurin jokaiselle alkavan vuoden viikolla, mutta totesin sen liian raskaaksi niin kukkarolle kuin ajankäytöllekin.

Sen sijaan tähtään 52 valmistuneeseen käsityöhön ja 52 luettuun kirjaan. Sekin on huima tavoite. Varsinkin jos yritän molempia... Ja jos tekeleeni ovat jotain muuta kuin kämäsiä patalappuja ja lukuelämykset muutakin kuin kuvakirjoja... Ainahan voi yrittää, mutta en aio ruoskia itseäni, jos lipsun tavoitteesta.

Polkupyöräily on kesäisin loistava tapa liikkua paikasta toiseen ja siksi ajattelin yrittää saada pyörän matkamittariin tulevana kesänä vähintään 1500 kilometriä. Se ei ole mahdoton tavoite ollenkaan.

Käsityölupauksen toteutuminen on jo hyvällä menolla. Vuoden kolmannen viikon sunnuntaina saldo on: yhdet valmiit Olavinlinna-lapaset, kahdet keskeneräiset Lapasesta lähtöö Savossa -kirjasen ohjeella tehdyt lapaset (vain peukalot puuttuvat! Ja tämä siksi, että lanka loppui kesken!) ja yhdet valmistumaisillaan olevat ohuet villasukat.

Vaikka en kalenteriin kirjoittanutkaan, liikuntaa lupaan aina lisätä. Toteutuu sitten tai ei.

Kotosen setä on vannoutunut retkiluistelija ja käy monta kertaa viikossa viilettämässä pitkin järvien selkiä. Tänään lähdin mukaan testaamaan tätä talviliikuntamuotoa. Vuokrasin monot, luistimen terät ja luistelusauvat ja maksoin ratamaksun, 22 euroa.

Luisteltuani 15 metriä sääriluut olivat kuin tulessa ja lähettivät hätäsignaalia aivoihin. Olen ilmeisti niin jalat maassa -ihminen, että jo luistimen terille nouseminen aiheuttaa kintuissa stressireaktion. Sinnillä luistelin puolen tunnin ajan ja aamulla takaraivoissa varoitellut päänsärky äityi kunnon jysäriksi. Niinpä en voinut kuvitellakaan herkuttelevani Lettutuvan letuilla, vaikka sitä olimme retkemme kohokohdaksi suunnitelleet.

Potutti ihan älyttömästi. Toisten luisteleminen näyttää niin helpolta ja keveältä ja luistimilla voi kiitää vapaana ja huolettomana ja nauttia kauniista kotimaan talviluonnosta. Ei vaan ole minun juttuni. Piti sitten iso raha tuhlata tähän kokeiluun. Pah!

Onneksi hiihtäminen ei käy kinttuihin yhtä kipeästi eikä ladulle päästäkseen tarvitse pulittaa pennosia. Jospa ensi viikonloppuna pääsisin sivakoimaan... Sitä odotellessa: Nauttikaa talvesta ystävät!