sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Varaslähtö vappuun

Vaikka kevät ei näytä pääsevän vauhtiin tänä vuonna ollenkaan, viikot ja kuukaudet kuluvat kumminkin. Huomenna on (May Day, mayday!!) vapun päivä ja toukokuun ensimmäinen. Ennen muinoin kotona ollessa vappu oli työn juhla sanan varsinaisessa merkityksessä eli kevättöitä tehtiin kiireellä, kun ei kerran kouluun tarvinnut mennä. Perinteisesti silloin nostettiin siemenperunat pois kuopasta itämään, jotta heti maan lämmettyä päästiin perunanistutukseen.

Nyt olisi ollut aikaa siivota huushollia, pestä ikkunoita ja rapsutella pihaa. Niin, ja käydä vappumyyjäisissä ja perinteisessä vappukonsertissa. 


Konserttilipun hankinta sujui tällä kertaa harvinaisen helposti, sillä konserrtiseuraksi lupautunut entinen koulukaveri lupasi hommata minullekin piletin. Konsertti oli jo lauantaina, joten siksi puhutaan varaslähdöstä.

Muuten lauantain siivouspuuhat kutistuivat alkuperäisestä suunnitelmasta, sillä kuopus heräsi opiskelupaikkakunnallaan huomaanmaan, että lakki puuttui. Se oli edelleen täällä kotona. Vimmatun WhatsApp-viestittelyn jälkeen totesimme, että järkevintä oli opiskelijan matkustaa bussilla edestakaisin pistäytymään täällä kuin minun hommata jostakin itselleni kyyti Mikkeliin. Toki koiralasta olisin mielelläni nähyt, mutta kaikkea ei voi saada.

Lapsi saapui ja ensin kävimme shoppailemassa Prisman asiakasomistajapäivillä paljon kaikenlaista tarpeellista. Siivous- ja hygieniatuotteita, vähän vaatteita, joku kipponen ja kevään ensimmäinen orvokkiamppeli. Helposti löytyy ostettavaa!

Setä oli menossa illaksi vielä töihin, joten jo piti suunnata syömään. Päädyimme Caperoon popsimaan pizzoja. Minulla ei mennessäkään vielä ollut nälkä ja alkupalat syötyäni olin jo täynnä. Vaikka tilasin vain pienen pizzan, en jaksanut sitäkään kokonaan. Onneksi tarjolla on foliota, johon lopun herkun voi kääriä ja ottaa mukaan.



Sinne se lapsikin sitten taas lähti, bussilla takaisin kohti nykyistä kotiaan. Minä kävelin kotiin lopen uupunein ja ankein askelin. Luonto oli masentavan harmaa, olin päivän mittaan kuullut kurjia kuulumisia, väsytti, turhautti, ahdisti, murehdutti. Ja sitten siellä tien penkalla paistoi pienien kevätaurinkojen rykelmä!





Kotiin päästyäni oikaisin väsyneen ruotoni sängylle selälleen, otin kirjan käteeni ja kiisin pois synkeistä ajatuksistani mielikuvituksen siivin Irlannin rannikolle Stoneybridgeen pieneen täysihoitolaan. Maeve Binchyn kirja Seitsemän talvista päivää koostuu lämminhenkisistä erillisistä ihmiskohtaloista, joiden tiet kohtaavat Chicky Starrin pitämässä Stone House -hotellissa.


Tarinat ovat lempeitä, inhimillisiä ja niin todentuntuisia, että voisivat perustua tositapahtumiin. Maeve Binchy on taitava ihmiskuvaaja, joka piirtää hellävaroen kuvaa posliininhauraista, mutta tarpeen tullen sitkeistä ja oikeudenmukaisista ihmisistä. Kirja on helpottavan armollinen. Ihmiset tekevät vääriä valintoja ja virheitä elämässään, mutta ketään ei tuomita eikä kenenkään ratkaisuja kyseenalaisteta. Tai jos joku on luisumassa väärille raiteille, kirjailija pelastaa tämän viisaasti.

Kirja oli niin sydämellinen ja mukaansatempaava, että onneksi pääsin lukusessiossani viimeiselle sivulle ja viimeiselle riville ihan viimeiseen sanaan saakka, ennen kuin oli liian myöhäistä... Kun lopulta ravistauduin irti tarinoiden lumosta, alkoikin jo olla kiire valmistautua lähtöön illan konserttiin.


Hörppäsin pikaiset kahvit, vaihdoin vaatteet ja hyppäsin kenkiin. Koulukaveri miehensä kanssa oli jo tulossa, joten kiirehdin kadun varteen odottamaan, vaikka taivas oli juuri alkanut mättää tänne maan päälle märkää räntää isoina rätteinä.


Olimme paikalla hyvissä ajoin ja onneksi olimme. Parkkipaikat alkoivat olla jo kortilla. Vielä löytyi paikka, mutta monella muulla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Shown alkua odotellessa oli aikaa pitää huolta nestetasapainosta ja vapun kunniaksi kippasin kitusiini lasillisen kuivaa omenasiideriä.




800-paikkainen Savonlinnasali oli ääriään myöten täynnä yleisöä. Olin siitä ylen hyvilläni, sillä esiintyjiä oli varmaan ainakin 70 henkeä, joten olisi ollut kovin kurjaa, jos lavalla olisi ollut enemmän populaa kuin katsomossa.

Entäs se show sitten? Vau!

Että tästä pienestä itäsavolaisesta kaupungista voikaan löytyä niin paljon hyviä esiintyjiä, lavasäteilyä ja energiaa! Mukana olivat Savonlinnan orkesteri, Savonlinnan Big Band, Savonlinna-kuoro, Savonlinnan teatterin näyttelijät, Timo Salmenkivi ja Sanna Pirttisalo. Lahjakasta ja taitavaa väkeä kaikki tyynni. Rempseää menoa alusta loppuun ja 70-luvun hittibiisien tykitystä teemaan sopivin asustein ryyditettynä. Musiikkinumeroista parhaiten mieleen jäivät Stayin' Alive, Rasputin, Celebration, Lady Marmalade, Daddy Cool ja Y,M.C.A. Yleisö olisi voinut lähteä paremmin mukaan, mutta konserttisali pitkine penkkiriveineen ei ole paras paikka irroittelulle. Itsekin olin liikkeellä jotenkin väsynein jäsenin, että ei paranisi muita moittia. Viimeisen biisin (Y.M.C.A) aikana tosin koko yleisö nousi seisomaan rytmikkäästi taputtaen eikä käsien läpytys loppunut ennen kuin esiintyjät palasivat lavalle esittämään vielä yhden musiikkinumeron.

Kyllä taas kannatti irrottautua kotisohvalta ja suunnata kulttuuririentojen pariin! Tosin konsertin jälkeen ulkona meitä odotti valkoinen yllätys. Räntäsade oli kuin olikin muuttanut maiseman jälleen talviseksi.






Tänään, vapun aattona, juhliminen on ollut hillittyä ja kutistui revittelyyn ruoka- ja kahvipöydässä. Surkea sää en innostanut sen enempää ikkunanpesuun kuin pihan haravointiinkaan. Ensin aamupäivällä kävimme vielä Prisman asiakasomistajapäivillä, sillä keksin aamulla, että nyt olisi oivaa oivempi tilaisuus hankkia talven yli selvinneelle kärsimyskukalle uusi kehikko, jota vasten kasvaa kesäisinä öinä ja päivinä. Hyvä kehikko löytyikin ja samalla sain hankittua kukalle uuden ulkoruukunkin. Vielä näyttää aika hentoiselta.



Vapun ruokavalioon pitäisi kai kuulua nakkeja ja perunasalaattia. Meillä nakit korvattiin kunnon grillimakkaralla ja perunasalaatin kylkeen kyhäsin fetasaalaattia. Grilliä ei vielä hilattu pihalle talviteloiltaan vaan setä hoiti makkaroiden paiston takassa.

(Tätä herkkua syödessä kaipasin esikoista. Olisi varmaan kelvannut hänellekin...)


Se  ruokapöytärevittely ei varsinaisesti ollut tuo ruoka vaan ruokajuoma. Vesi on paras ruokajuoma ja sitä yleensä juon. Nyt kuitenkin itsellenikin yllätykseksi korkkasin Pärnusta ostamani pihlajanmarjasiiderin, joka näytti aivan simalta lasissa. Happamia, sanoi kettu... Mutta minä sanoisin, että pihlajanmarjoista arominsa saanut siideri oli oiva palanpainike murkinan oheen.


Iltapäiväkahvilla revittelimme sitten niinkin perinteisesti kuin munkkirinkeleillä. Semmoinen merkillisyys näihin leivonnaisiin liittyy, etten tänä vuonna leiponut vappuherkkuja itse vaan kävin rinkelit ostamassa läheiseltä huoltoasemalta. Kahdelle hengelle ei kannata munkkeja paistella, niitä kun tulee väkisin koko keko.



Tulipas tästä todellinen sillisalattipostaus! Mutta ehkä se sopii vapun teemaan...

Hauskaa vappua ja aurinkoista toukokuuta kaikille blogin lukijoille!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Viisauksia viisikymppiselle


Vuorossa lupaamani postikorttipostaus. Aloitetaan kuitenkin runolla, joka ensimmäisenä avautui silmieni luettavaksi, kun uutukaisen runokirjani olin paperikääreistä esille kaivanut ja kirjaa selailemaan ryhtynyt:

PALJAIN JALOIN

Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat 
kantapäissä:

rystysihin
joka kiven
jäänyt niist' on
verta hiven.

- Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
- Näin on hyvin.

-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.

-Uuno Kailas

Kirjan mukana seuranneessa kortissa oli viisaita sanoja etu- ja takapuolella:

Keski-ikä on ihanaa,
koska siinä yhdistyvät...
- viisikymppisen viisaus
- nelikymppisen osaaminen
-kolmekymppisen energia
-kaksikymppisen innostus
-kymmenvuotiaan itsevarmuus

-Roope Lipasti

-

Älä päästä itseäsi
tietyn ikäiseksi,
älä tietyssä asemassa
olevaksi,
niin olet vapaa aurinkoisena kesäpäivänä
istumaan tavaratalon rappuselle
syömään tötteröjäätelöä.

-Helena Anhava

 
Äiti ja isä olivat askarreet jättikokoisen kortin, johon oli koottu kuvia minusta eri ikäisenä ja saksittu lehdistä osuvia sanapareja.



Kortin sisältä löytyi myös kaunis runo:

Uuden vuosikymmenen alkaessa paljon iloa ja hyvää mieltä.
Aamukastetta, linnunlaulua, syreenin tuoksua,
perhosten tanssia kukkien yllä,
mansikanmakua, auringonlämpöä.
Astu ulos kotilosta, liidä perhona kukkien yllä
voit valita seinät tai siivet.
Arkipäivän pienet ilot tekevät elämästä aina JUHLAN!

Kortin mukana tuli myös palanen historiaa, kortti viidenkymmenen vuoden takaa. Tämän kortin vanhempani saivat kun synnyin:


Ystäväni Heli, Sari ja Sirpa olivat taituroineet myöskin suuren ja suurenmoisen kortin. Kortin sisälle olivat koonneet minulle sopivia kortteja ja jokaisen  mielikuvan minusta.



Ystäväni Jenni ja Lissu olivat edellisten tavoin jaksaneet askarrella omatekoisen kortin, joka olikin kuin pieni kirja:





Yksi runo nostettakoon esille tuolta useamman joukosta:

Pysähdy
odota
kuuntele.
Se on tässä lähellä:
perhosen lento
pääskysen kaari.
Ilo.
Ja laulu. Lähellä.
Ihan lähellä.

-Maaria Leinonen


Äidin nuorin sisko perheineen onnitteli kortilla, jossa sanottiin:

Olisipa polku,
jota kuljet
täynnä unelmia.
Paistakoon
aurinko
metsässäsi
luoden varjoja
polullesi.
Kun kohtaat vuoria
matkallasi,
toivon sinulle voimia
niiden ylitämiseen.
Lentäköön onnenlintu
edelläsi ja näyttäköön
sinulle tien
virkistävien vesien äärelle.


Lapsuuden aikasen parhaan ystäväni vanhemmat muistivat myös merkkipäiväni ja kortin mietelauseessa sanottiin:

Elämässä ei vuosilla
ole merkitystä.
Tärkeintä on
nauttia hetkistä.


Etelä-Suomen kummitäti perheineen lähetti kauniin Minna Immosen kortin ja viisaus kortin sisällä sanoi:

Ruusut kuihtuvat.
Muistot sydämessä
säilyvät ikuisesti.


Työkamunen oli kirjoittanut korttiinsa näin:

Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan kokemusta.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan viisautta.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan lempeyttä.
Jokainen vuosi elämänvirrassa
tuo mukanaan pitkämielisyyttä.
Miksi siis surra taakse jääneitä vuosia?
Nehän ovat parasta tässä elämässä!


Seuraavaksi kuvasin näköjään pankin onnittelukortin. Jättikokoinen onnittelukortti tuli myös S-kaupalta, mutta koska näillä persoonattomilla tervehdyksillä ei niin suurta merkitystä ole, en katsonut aiheelliseksi kuvata kaikkia...


Oman kaupungin kummitädiltä sain iloisia kissoja ja kauniita sanoja:

Mitä elämä tuo,
on ilo ja suru,
toisinaan pieni onnenmuru.
Se mitä tahdon toivoa tässä:
Sinulle onnea elämässä.
Olkoon jokainen päiväsi pieniä
iloja ja ihmeitä täynnä!


Korttiystäväni Raili muisti minua värikkäällä, veikeällä kissajoukolla.


Rakas sisareni toivotti hyvää syntymäpäivää jykevästä kartongista tehdyllä kortilla.


Työkaverit yllättivät kauniilla kortilla ja hauskalla runolla:

Puolen vuosisadan iän saavutit
ja meidät kaikki sillä yllätit -
Intoa riittää moneenkin menoon,
jalka se nousee jos johonkin kenoon.
Elo nyt maistuu tosi hyvälle,
kun olet päässyt siitä jyvälle.
Kun juhlapäivänäs' otit hatkat
niin pidentyi nämä halausmatkat.


Tähän asti kortit ovat olleet aivan satunnaisessa järjestyksessä, mutta ihan viimeiseksi säästin tämän päivän postissa saapuneen suuren yllätyksen. Minullahan on kuusi kummilasta, joista vanhin on poika ja muut viisi tyttöjä. Kummipojalta tuli postia! Kortti tosin on kiertänyt jossain maailmalla, sillä siihen on eri kynällä ja käsialalla kirjoitettu SF-Finland. Osaisipa se kertoa, mistä kaukaa sen piti käydä vauhtia ottamassa.

Kortti on yhden suosikkikorttitaiteilijani, Anna-Mari Westin, iloinen ilmapallokortti ja kääntöpuolelle kummipoika oli kirjoittanut niin kauniita sanoja, että ihan herkistyin. Valmiiksi painetussa tekstissä sanotaan:

Ei ole väliä
montako vuotta elämässäsi on
- tärkeintä on miten paljon
vuosissasi on elämää

-Abraham Lincoln



Kiitos kaikille mukavista muistamisista! Outin kortti jäi pois yhteiskuvasta, se kun unohtui kirjanmerkiksi runokirjan väliin... Näin se vanhuuden mukanaan tuoma hajamielisyys jo alkaa!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Yllätyksiä

Aikamoista lahjailotulitusta on viime ajat olleet. Syynä taitaa olla puolen vuosisadan rajapyykin ylittyminen. Vaikka pakenin varsinaisena merkkipäivänä muille maille vierahille, se ei estänyt ystäviä, kummeja ja muuta sukua muistamasta. Olen saanut matkoja, elämyksiä ja mahdollisuuksia ja lisäksi konkreettisia paketteja. Monenlaista mukavaa, joista näkee, että lahjanantajalla on ollut päässään ihan oikea, hyvä ajatus.

Pitkäaikaiselta työkaverilta ja työparilta sain vihreään, valkopilkulliseen paperiin käärityn, salaperäisen paketin.


Sisältä löytyi aivan mahdottoman suloinen Virkkukoukkusen kissapyyhe ja peltirasiallinen nameja.


Blogisiskon lähetyksen kävin postista ja kun avasin sen... aika monta pakettia! Ja joka ikinen käärittynä Marimekon puketti-kuosin paperiin.





Mitäs kaikkea mukavaa papereista kuoriutuikaan? Yllättäviä ja suloisia, vähän höpösiäkin kotoilujuttuja.






Puikkomittari tuli niin tarpeeseen!

Taustalla näkyy vähän huonosti silikoninen suklaan sulatusastia, sitten pari piparimuottia ja savolainen lusikka =)

Kyökki-värityskirja, sydänpastilleja ja reissutuliaisena uusi silmälasiliina



Äidillä on kolme siskoa, joista nuorin ei ole kummini. Mutta häneltäkin tuli lahjapostia.


Jo aiemmin olin saanut häneltä lahjaksi hienon valokuvakirjan isovanhempieni tarinasta. Suuri yllätys olikin, kun vielä sain tyhjän kirjan, Oman elämäni tarina ja kortin, jonka sisällä oli vielä kukkarahaakin. Aika yltäkylläistä.


Korttiystäväni Outi työllisti myös postia pääsiäisen jälkeen, Marimekon unikkoa kääreenä, Anna-Mari Westin osuva kortti ja paperin sisältä ilmestyi...



... upouusi ja upea Jenni Haukion toimittama runokokoelma Katso pohjoista taivasta.



Reissu- ja kulttuurikaveriserkku oli löytänyt netissä seikkaillessaan aivan loistavan lahjan Kotosen tädille. Eikös vain:




Töihin palasin loman jälkeen eilen. Pahaa aavistamatta avasin työhuoneeni oven...


Työtuolilleni oli istahtanut sijainen! Muhkeavartaloinen ja eläinkasvoinen kaveri, jolla oli tädille viesti muutamalta kekseliäältä kamulta.




Tämän olion nimi on Jopas Kolahti, omaa sukuaan Kumahti. Sukupuoli ei oikein selvinnyt, sillä Jopaksen jutut olivat kovin miehisiä, mutta ulkomuoto ja harrastukset aika naisellisia...





Jopaksella oli niin paljon elopainoa, että olion "äiti" varoitti minua nostelemasta hahmoa kipeällä peukalollani (peukalo on muuten tänään röntgenkuvattu ja huomenna kuulen, voinko huokaista helpotuksesta vai onko sormessa vikaa, joka ei ehkä itsestään paranekaan). Joten sain ohjeen, että olisi parasta kutsua Kotosen setä noutamaan täti seuralaisineen pois töistä. Näin teinkin.

Jopaksen mukana oli viesti, jossa kerrottiin, että Jopas Kolautinia voi laihduttaa jonkinlaisen puuhapaketin toivossa. Siispä kotona kävin tutkimaan, mitä herrarouvaneiti oli syönyt...

Ja voi hyvänen aika! Ilmankos paketti painoi!


Ensin säkin sisuksista ilmoille pullahti koko kasa pehmoleluja. Ja sementtisäkki! Eli näistä voi kesän tullen tehdä lisää betonivaluelukoita. Loppukesästä meidän pihalla voi olla aika pelottavaa...



Seuraavaksi otuksen uumenista löytyi koko kasa leivontatarvikkeita ja leivontakirjoja.



Lankaholisti sai myös iiison pussillisen uusia neulelahkoja. Ei kun lankoja. Vaikka kai käsityöhurahtaneet periaatteessa ovat ihan oma lahkonsa.

Kaiken kaikkiaan ihan liian iso lahja! Ei tällaista voi ollakaan. Näenköhän minä unta, josta kohta herään...?


 Iki-ihanat ja maailman parhaat työkaverini olivat salavihkaa keränneet kokoon mukavan potin, jonka sain lahjakortin muodossa lahjaksi ja vielä kukkiakin! Kaunis kimppu!







Korttipostia on lahjojen lisäksi tullut postilaatikon täydeltä. Niistä tulee oma postauksensa myöhemmin.

Kiitos kaikille minua muistaneille! Olen ollut aivan hämmentynyt ja pökertynyt kaikesta tästä ylenpalttisesta huomiosta. Kuinka paljon ihania ihmisiä tähän maailmaan mahtuukaan!