Jos olet lukenut juttujani aiemmin, tiedät varmaankin, että Kotosen väen pitäisi olla nyt nauttimassa Välimeren lämmöstä ja kreikkalaisesta ruoasta. Mutta luonnollisesti emme ole... Lomalla kyllä ollaan.
Rantaloman kariuduttua olin ehtinyt miettiä loma-aktiviteetiksi alakerran (takkahuone, pesuhuone, sauna, iso varasto, pieni varasto ja eteinen) perustellisen siivouksen ja puunauksen. Nyt kun olemme asuneet samassa omakotitalossa miltei 20 vuotta ja siinä sivussa kasvattaneet aikuisiksi kaksi tytärtä, on tavaramäärä alakerran varastoissa jatkuvasti vain lisääntynyt. Luultavasti ihan itsestään...
Jo pidemmän aikaa sotku ja roinan määrä on ahdistanut. Mutta koska kaikkien säilöjen läpikäyminen ei ole läpihuutojuttu, olen odottanut aikaa parempaa. Nykyistä aikaa parempaa ei olekaan, kun koronan vuoksi pitäisi vaan pysyä kotona. Kovasti suunnittelin mistä päästä olisi viisainta aloittaa, kun tulikin muutos suunnitelmaan.
Vanhempien talon ulkovuorauksen laudat ovat yli 60 vuotta palvelleet. Nyt niitä ollaan uusimassa ja uusia, pohjamaalattuja lautoja olisi maalattava. Olin heti tassu pystyssä, että minä haluan... Siispä isä ja äiti tulivat käymään kaupungissa, minä kävin heille kaupassa ja sitten ajelimme yhdessä Luotojärvelle ja nappasimme vielä matkan varrelta kummitytön mukaan.
Kun ajoimme pihaan, lähipellolla asteli kurkipariskunta. Siinä vaiheessa kun sain kameran esiin, toinen linnuista oli jo käppäillyt näkymättömiin, mutta toisesta sain äkkiä napsaistua pari kuvaa.
Siinä kurkia katsellessa alkoi kuulua joutsenten huutelua. Olin jo ehtinyt laittaa kameran pois, joten en ehtinyt saada kunnon kuvaa, vaan puska hyppäsi eteen.
Pitkään emme vetkutelleet ja lintuja bongailleet vaan kävimme tuumasta toimeen. Kummitytön kanssa ahkeroimme maalauspuuhissa pitkin iltapäivää. Kummitytön takana kuvassa näkyy nerokas maalattujen lautojen kuivatusteline. Maalasimme kaksi telinettä täyteen lautoja ja vielä maalaustelineiden päälle viisi viimeistä. Sitten piti jäädä odottamaan, että nämä kuivuvat ennen kuin voi lisää sivellä väriä laudan pintaan.
Maali oli Tikkurilan Ultraa, joka leviää nätisti ja helposti laudan pintaan. Samalla maalilla on maalattu myös Kotosten talo. Maali on pysynyt siistinä ja hyvänä jo vuosia.
Vaikka blogini kuvat yleensä ovat minun ottamiani, tässä postauksessa kuvat, joissa itse olen, on kummityttöni kuvaamia. Kiitos hänelle!
Illalla lähdimme kummitytön kanssa päämäärättömälle metsäretkeilylle ja löysimme ihania luontoaarteita.
Löytyi maasta sinnikkäästi ponnistava, taivaita kohti kurottava kasvi, lienee joku lieko.
Löytyi metsän keskeltä aukko, jolla valo henki ja hönki kevään väriä.
Samaisella aukolla sain kameraani aivan ihmeellisen kuvan...
Löytyi iloisesti soliseva ja pulppuileva puro.
Löytyi ihania sammalmättäitä ja kelottunutta puuta.
Löytyi toinenkin metsäaukeama ja siellä oli toisenlainen taivaallinen valonäytelmä.
Silläkin aukolla valo kertoi keväästä, vaikkei vielä varsinaista vihertymistä ollutkaan näkyvissä.
Järven rannalta löytyi mainioita maisemia ja valon leikkiä.
Niin oli hienoa, että luontokin hymyili. Tällaiset hymyhuulet bongasin.
Taivaallisten ikkunoiden takana on valot!
Jäimme laiturille istuskelemaan ja kuuntelemaan lintujen konserttia. Kuikat huutelivat toisilleen, kyyhkyt kujersivat, kaulushaikara töräytteli ja pikkulinnut liversivät. Sykähdyttävää korvakarkkia!
Hai-saappaat ja taivaan pilvet heijastuksena järven pinnalla.
Lopulta luovutimme. Näytti siltä, että aurinko lopulta painuisi mailleen pilvien takana, joten värikästä auringonlaskua ei lopulta olisi saatavissa ollenkaan tänä iltana.
Nukuimme mummolan yläkerrassa ja aamu alkoi hyvin kissaherran rapsuttelulla.
Rakas tassuterapeuttimme!
Aamukahvien jälkeen oli jälleen vuorossa lautojen maalausta. Kummityttö keksi, että työssä alkaa pikku hiljaa nähdä punaista. Allekirjoitin näkemyksen heti. Maalasimme jälleen telineet täyteen ja sitten pääsimme herkuttelemaan äidin ruokapatojen äärelle.
Ruokailun jälkeen veljeni kysyi, haluaisimmeko lähteä halkohommiin. Tietenkin halusimme! Ensin kävimme hakemassa pilkkeitä metsäautotien varrelta monesta kohtaa. Niitä kertyi traktorin peräkärryn täydeltä.
Veljen piti kiirehtiä töihin, mutta me jäimme kummitytön kanssa pinoamaan halot. Toppatakki alkoi olla liikaa...
Halkohommissa juttu luisti ja oli pilkettä silmäkulmassa. Tuumimme, että työn ohessa maistuisi Klapin kulta täällä Klapin läänissä.
Siinä ne ovat, pinot valmiina ja parijonossa.
Nyt olikin jo kahvitauon vuoro. Sen jälkeen kummityttö meni vähän huilailemaan ja minä jatkoin maalauspuuhia äidin kanssa.
Kun päivän työt oli tehty, oli aika vapaan. Suunnistimme Käpälämäkeen, jossa isä ja äiti lämmittivät saunaa ja me kummitytön kanssa pinkaisimme jälleen luontoretkelle.
Muita kukkia ei löytynyt kuin näitä pikkuaurinkoja.
Ruskean maan pinnalla tosin alkoi näkyä jo vähän viherrystä.
Oho, mikäs tämä on? Heinäseiväsvarasto?
Tämä näky ei ilahduttanut.
Kiven päällä kiviä.
Ja ruskettuneen heinän valtaama metsäaukea.
Sieltä löytyi aivan valtava kanto...
...ja pieni kivi.
Koivumetsässä on kevään tuntu, vaikka paikka paikoin maassa oli vielä lunta.
Ala-Luotojärven rannassa kellui höyhen...
... ja vedestä pilkisti paikallinen norppa.
Luontokävelyn päätteeksi pääsimme saunaan lämmittelemään kylmästä kangistuneita lihaksiamme vain hypätäksemme lopuksi raikkaaseen järviveteen... Kävimme pulahtamassa, mutta ei sinne tehnyt mieli jäädä oleskelemaan. Kummitytön mottona oli, että järveen pitää kiirehtiä sen kummempia miettimättä ja lopputuloksena oli haljennut ukkovarvas! Onneksi onnettomuus näytti pahemmalta kuin loppujen lopuksi olikaan, mutta verinen varvas kyllä hätkähdytti. Onneksi selvisimme siitä haaverista lähinnä säikähdyksellä.
Sinne jäi talviturkki aaltoihin. Kreikan meressä olisi varmaan ollut lämpimämpi pulikoida, mutta kyllä oli hauskat päivät nämäkin. Saunomisen jälkeen kotiuduimme molemmat, mutta maalaushommia olisi vielä, kunhan maalia on hankittu lisää. Nähtäväksi siis jää, kuinka loma etenee.
