Joulun ja uuden vuoden välisiin päiviin on mahtunut monenmoista. Tiistaina kävin tekemässä töissä iltavuoron, muuten olen saanut nauttia melko lailla kiireettömästi läheisten seurasta. Luulisi, että olisin saanut aikaiseksi vaikka mitä, mutta kissanviikset! Niin siinä vain kävi, että hauvavauva tuli kylään, sulatti sydämen ja pienen koiran kanssa aika meni ihan huomaamatta. Enemmän kuin mielelläni otin osan hoito- ja ulkoilutusvastuusta, että koiran oma isäntäväki sai aamuisin nukkua pitempään. Päivälläkin piti koiraa silitellä ja sen kanssa leikitellä jokaisen sopivan hetken tullen.
Joulun sää oli surkea, vettä satoi ja kadut muuttuivat jääradoiksi. Nastapohjakengät olivat koiranulkoilutuksessa ihan ehdottomat. Valokuvaaminenkin jäi ihan minimiin, kun ei kameraa viitsinyt viedä ulos kastumaan eikä luonnossakaan ollut mitään erityisen upeaa ikuistettavaksi.
Seuraavat ulkoilukuvat ovatkin jo joulupäivältä.
Joulun jälkeen vasta valmistuivat vävykokelaalle joululahjaksi aikomani Olavinlinna-lapaset. Tähän aiheeseen palaan vielä ensi vuoden puolella paremmalla ajalla. Siis en vävyn lapasiin vaan Taito Itä-Suomen lanseeraamiin hauskoihin lapasmalleihin.
Vävykokelas sai vielä toisetkin villasukat kotiinviemisiksi. Yhdet hän sai joulupaketista ja nämä nyt, kun oli kokeillut jalkaansa ja todennut, etteivät sukat olleetkaan valtavan suurta kokoa, vaan menettelivät.
Näihin sukkiin sain neulottua yhden jämälankakerän Novitan Nallea. Tuo raitalanka oli pätkävärjättyä ja siitä olen neulonut reilu vuosi sitten yhdet sukat. Jämän jaoin tasan puoliksi ja sain siitä näin sopivasti raitaa yksivärisen langan kaverina.
Torstaina kuopus ja vävykokelas koiralapsensa kanssa matkustivat takaisin Mikkeliin. Ja minulla oli jo heti seuraavana aamuna ihan hirmuinen koiraikävä, kun ei ollutkaan ketään lenkitettäväksi ja ihan yksikseni piti hissutella hereillä.
Torstain ohjelmaan otimme esikoisen kanssa kirpparikierroksen ja elokuvaelämyksen. Kirpparilta löytyi jälleen jotain ostettavaa. Ei niin tarpeellista, mutta kuitenkin ihanaa ja ehkä, jos päässäni muhiva suunnitelma ikinä toteutuu, jopa täydellisen tarpeellistakin.
Pentikin ihana, tömäkän froteinen käsipyyhe irtosi eurolla. Meillä on saman sarjan vihreitä pyyhkeitä ollut käytössä jo vuosikausia, ja ne vain kestävät ja kestävät. Musta pieni pata maksoi peräti viisi euroa, mutta kuitenkin sen halusin. Annukka-serkun tuoma kukkanen asettui pataan kuin se olisi siihen tehty. Iso paketillinen kultapunosta maksoi kaksi euroa ja olihan se ostettava, sillä siinä on pitkäksi aikaa koristetta kirjoista taiteltuihin joulukuusiin sekä enkeleille sädekehiksi.
Kolmikerroksinen tarjoiluvati mitä lie tummunutta metallia, 4 €. Kotona otin esille ihmekiven ja aikani tarjotinta jynssättyäni sain sen hohtelemaan huomattavasti kirkkaampana kuin näissä kuvissa.
Kirppiskierroksen jälkeen pistäydyimme paikallisessa Marimekon myymälässä ihastelemassa tarjolla olleita houkutuksia. Suomi 100 -sarjan tuotteet ja kuosit miellyttivät silmää. Sohvatyynyn päälliset turkoosilla siirtolapuutarha-kankaalla taidan ostaa itselleni keväällä tietyn merkkipaalun saavutettuani. Ellen siihen mennessä ole ehtinyt muuttaa mieltäni...
Myymälässä oli myös hauska näyttely loppuun kulutetuista Marimekko-kukkaroista. Pussukat ovat olleet käyttäjilleen todella rakkaita, kun ne on käytetty ihan hitaleiksi.. Silti vuorikankaat ja mekanismit olivat edelleen ehjät!
Kun kävin syksyllä elokuvissaTatua ja Patua katsomassa työkaverini ja esikoisen kummitädin (yksi ja sama henkilö siis) kanssa, trailerissa mainostettiin Viirun ja Pesosen kaikkien aikojen joulua. Sekä työkaveri että minä olimme heti menossa katsomaan tätäkin leffaa, vaikka emme parasta kohderyhmää olekaan.
Kaiken kiireen keskellä elokuviin emme koskaan ennättäneetkään. Onneksi esikoinen innostui ideasta heti, kun sitä hänelle esittelin. Niinpä suunnistimme elokuvateatteri Olavin penkkiin torstaina iltapäivällä.
Viiru-kissa ja ukko Pesonen ovat tuttuja lastenkirjoista, joita meillä luettiin paljon lasten ollessa pieniä. Tarinoiden lempeys ja hyväntahtoisuus ovat hauskan piirroskuvituksen ohella houkuttelevia ja innostivat tarttumaan kirjoihin. Elokuva noudattelee kirjojen esimerkkiä ja Viirun ja Pesosen keskinäinen kiintymys on hellyttävää.
Elokuva on suunnattu lapsille ja se näkyy. Huono se ei ollut, mutta silti huomasin taistelevani nukahtamista vastaan elokuvateatterin pehmeällä tuolilla ja sopivan hämyisessä tunnelmassa. Ihan unten maille ei passannut siirtyä, olihan vuorotellen kiipelissä niin kissa kuin ukkokin ja olisi ollut sääli, jos tapahtumat olisivat jääneet näkemättä.
Jos joulu uhkasikin mennä ihan poskelleen Pesosen loukattua pahasti jalkansa, naapuriapu osoittautuu kullanarvoiseksi, jos vain jääräpää-Pesonen suostuu autettavaksi. Viiru on suloinen, muklat hassuja ja elokuva päättyi saksalaistyyppiseen vauhdikkaaseen tanssiin. Ei niin kovin perinteistä suomalaiskatsojien kannalta, mutta onhan onnellinen loppu aina hyvä asia.
Viirulle ja Pesoselle tuli paras joulu ikinä, kun naapurit tulivat sankoin joukoin ja herkkuineen viettämään joulua Pesosen kotiin. Meillä ei enää perjantaina jaksettu jouluherkkuja nautiskella vaan suunnistimme pitsalle Caperoon. Siellä oli lounasaikaan täyttä, mutta onneksi pitkän pöydän päästä löytyi istumapaikat meille kolmelle, siis esikoiselle, sedälle ja minulle itselleni. Caperon salaatit ovat aina tosi hyvät ja niitä lastasimme alkupaloiksi kunnon keot.
Järki päässä tilasimme vain pienet pitsat. Minulle Gorgonzola, sedälle Reiska ja esikoiselle Fantasia kanalla, fetalla ja persikalla. Näistäkin tuli vatsat kovin kylläisiksi, esikoisella jopa jäi palanen myöhempää herkuttelua varten.
Vatsat kylläisinä suunnistimme maakuntamuseoon esikoisen kanssa. Lapsi ei ollut käynyt siellä aikoihin, minua kiinnosti Kaisa Turtiaisen Nukkumaanmenoaika -tekstiilitaidenäyttely. Muutaman kuvan nappasin vielä Linnan poliisi -näyttelystäkin, josta olen kertonut jo keväällä enemmän.
Hieman hätkähdin, kun selkäni takana kuulin ensin oven narahtavan ja sitten kuului pieni ääni: "Äitiii... mie oon putkassa!"
Vihdoin löytyi se mitä etsimme. Kaisan pikkuruiset ja taidokkaat työt!
Kotona olemme keskittyneet oleiluun, joulukukkien ihailuun ja Trivial Pursuitin -pelailuun.
Tänään elämme jo vuoden 2016 viimeistä päivää. Minulla on takataskussa vielä kolme postausaihetta, jotka oli tarkoitus julkaista kuluvan vuoden aikana. Saapas nähdä, kuinka käy...
