Kun aikaa sitten keskustelimme kuopuksen kanssa ammattiin valmistumisesta ja sen juhlistamisesta, ehdotin pienen piirin pientä kahvittelua jossakin kahvilassa. Yllättävä ehdotus ihmiseltä, joka tykkää kokeilla erilaisia leipomusjuttuja? Varmaan, mutta kahdet rippijuhlat ja kahdet yo-juhlat järjestäneenä hirvitti se tekemisen määrä, joka kotijuhlien järjestämisessä on. Kuopus oli suostuvainen ehdotukseen.
No, niinhän siinä sitten kävi, että kuopuksen valmistumisjuhlallisuudet (verkossa) olivat perjantaina. Kutsumattomana vieraana koko yhteiskunnassa jyllää tuo korona. Ei tullut kahvilakestejä. Tuli kotikestit. Vieraslista oli ennennäkemättömän lyhyt. Vain kummit ja mummit puolisoineen ja perheineen. Kahdet kummit eivät edes päässeet paikalle. Silti vähän jouduimme venyttämään koronaohjeistuksen turvarajoja, mutta porrastamalla vieraiden paikallaoloa ei ehkä ihan suurrikollisia oltu...
Lomaa sain yhden päivän torstaina ja perjantai oli viikkovapaapäivä. Parin viikon ajan kaikki vapaa-ajat pakerrettiin puutarhassa. Näinä parina viimeisenä päivänä kiillotin kotia ikkunoista alkaen ja leivoin ja paistoin. Perjantain riehuin koko päivän jalkeilla aamuvarhaisesta puoliyöhön. Ruoto kitisi ja vinkui, pysähtyä ei passannut.
Lauantaiaamuna heräsin viideltä vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen. Ensin tein koiralasten kanssa leppoisan aamukävelyn ja kotiin tultua alustin pullataikinan. Nuoret olivat toivoneet pullaa, vaikka luulin, ettei sitä kukaan söisi kakkubuffetin äärellä. Nuoret olivat oikeassa ja minä väärässä. Hyvin tekivät voisilmäpullat kauppansa.
Jännitystä taikinan tekemiseen toi vehnäjauhojen vähäinen määrä. Puolikarkeita oli aivan liian vähän, mutta onneksi erikoisvehnäjauhopussissa oli pohjat jäljellä. Silti hirvitti, että riittävätkö jauhot yhdessäkään, mutta onneksi riitti! Olisin kokeillut ohrajauhoja lisukkeena, jos taikina olisi jäänyt liian löysäksi.
Taikina kohosi nätisti.
Siitä oli helppo pyöritellä pullapallerot.
Painelin kohonneisiin pulliin voita syvennyksiin ja sokeria päälle.
Uunissa pullerot saivat mukavasti väriä ja voin ja sokerin liitto levisi pitkin pullia ja osittain pellillekin.
Kun pullat oli paistettu oli aika siirtyä koristelemaan jo edellisenä päivänä täyttämiäni kakkuja. Kaikki kakut kostutin gluteenittomalla kauramaidolla.
Voileipäkakkujen koristelu oli tällainen hyvin simppeli. Lämminsavulohitäytteellä mentiin, toisessa täytteessä oli muussattuja keitettyjä kananmunia. Miksi kaksi samanlaista kakkua? Toinen on gluteenittomasta leivästä. (Joka oli muuten tosi hupaa, siitä piti leikata paljon pois reunoja, että sai kunnolliset viipaleet kakkuun.)
Täytekakkuun meni taas täytteeksi mustikka- ja mansikkamousset. Sellaisesta kun itse niin kovasti tykkään. Onneksi nykyään saa noita tuoreita marjoja (ulkolaisia) kaupasta jo näin varhaisessa vaiheessa. Niistä tulee kauniit ja makoisat koristeet.
Olen jo vaikka kuinka kauan halunnut tehdä suklaisen överikakun. Kerran jo luulin pääseväni sitä tekemään yllätykseksi ystävälle... hän kun antoi ymmärtää, että olisi asiallista hänelle lahjaksi kakku tehdä. Ennen kuin kerkesin toteuttaa aatteen, kävi ilmi, ettei ystävä tykkääkään suklaakakusta. Huh, onneksi en turhaan nähnyt kakun tekemisen vaivaa... Se kakku on muuten edelleen tekemättä. Hääkakkukatastrofin jälkeen en mielelläni tee kakkuja tilauksesta tai toiveesta... koska en itsekään koskaan tiedä millainen tekele lopulta syntyy. Hääkakkujutussa maksoin sen verran kalliit oppirahat, että opin kerrasta. Itselle kun tekee, ei niin haittaa jos menee mönkään.
Näiden juhlien alla näin tilaisuuteni tulleen. Nyt jos koskaan kokeilisin överikakkua!
Paistoin suklaisen gluteenittoman kakkupohjan, joka oli himppusen liian kauan uunissa, mutta onnistui muuten ihan nappiin. Väliin tuli muussattua banaania, jossa oli pikkuisen sitruunamehua ja banaanin päälle suklaamoussea, johon upotin vielä vadelmia.
Kuorrutteeksi aina toimiva ja törkeän hyvä suklaakuorrutus. Paitsi että nyt meni jokin pieleen - kuorrute oli liian löysää ja juoksevaa. Ensin olin hyvilläni, että tämäpä on helppo levittää... Mutta helposti leviävä kuorrute valui reunoja pitkin lautaselle sitä mukaa kun sain sitä takaisin nosteltua kakun päälle. Loputa luovutin ja jätin päällysteen röpelöiseksi ja kuorrutteen osittain lautaselle. Osan kuorrutteesta jouduin pyyhkimään pois jääkaapin hyllyltä, se keljutti.
Mutta vaikka kuorrutteen kanssa meni taisteluksi, olin lopulta kakkusta lapsellisen innoissani. Koristelusta tuli mielestäni ihan älyttömän kiva kaikessa ylenpalttisuudessaan.
Suklaakakku oli kivan näköinen, mutta niin imelä, että vieläkin hampaita hirvittää. Onneksi vieraat auttoivat syömisessä.
Tässä ensimmäinen kattaus. Uskaltauduimme istumaan saman pöydän ääreen. Toinen kattaus oli sitten seisova pöytä niin että vieraat saattoivat istua turvavälien päässä toisistaan.
Onnea siis kuopukselle valmistumisesta! Iso urakka ammattikorkeakoulussa on takana ja huomenna alkaa työ uudessa työpaikassa vakituisessa pestissä. Elämä on ihanasti järjestyksessä.
Onnea myös esikoiselle, joka ei ollut juhlimassa kanssamme, mutta joka on nyt suorittanut yliopistossa kandiopinnot tavoiteaikataulussa ja syksyllä jatkuu opiskelu maisteriksi. Kesätyötkin alkavat tuossa tuokiossa, kun koronarajoituksia puretaan. Siis sielläkin kaikki kunnossa.
Äiti täällä on onnellinen.
