keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Navat killallaan (Kulturelli-Elli 18)


Eilen aamulla töihin pyöräillessä ei meinannut matka joutua, kun kaikkialla oli niin äärimmäisen kaunista ja piti koettaa nähdä kaikkialle ja koko ajan. Työmaata lähestyessä vihdoin iskin pyörän hetkeksi parkkiin ja kaivoin kännykän repun taskusta ja yritin saada kuvat talteen myös muistikortille. Silmän verkkokalvolla kun ne eivät säily kuin hetken...


Työpäivän jälkeen kotona odotti ihana korttiyllätys. Kiitos Rita!


Hiukkasen aikaa ennätin kotona himmailla, kun jo tuli serkulta viestiä, että hän on tulossa. Sitten tulikin minulle kiire, kun tietokone piti saada suljetuksi kaikkine avoinna olleine ohjelmineen ja vessassakin piti pistäytyä ennen kuin olin valmis lähtöön.

Illanvieton aloitimme taas Alusta. Siis Alku-kahvilasta. Siitä taitaa kovaa vauhtia olla tulossa kantapaikkani, sen verran usein olen viime aikoina siellä käynyt vaivalla tienaamiani senttejä tuhlaamassa. Mutta kun kaupunkiin vihdoin on saatu kunnon kahvila, jolla on kunnolliset aukioloajat, sitä on kannatettava!

Nytkin valitsimme sekä suolaista että makeaa maisteltavaa kahville kaveriksi. Paitsi serkku kyllä valitsi juomakseen limpparia. Se tarjoiltiin niin suuresta ja koristeellisesta lasista, että se oli kuin kukkamaljakko!


Minttusuklaakakku. Nam!
 Vatsat täysinä eli navat pinkeinä eli kuvut killallaan siirryimme seuraavalle etapille eli elokuvateatteri Killalle.



Kumpi?
 No niin, siis pääsisimme seuraamaan Bridget Jonesin raskausaikaa ja odotuksen kiemuroita.



Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten sali suorastaan kumisi tyhjyyttään siinä vaiheessa kun me jo istuimme penkeissämme. Ennen elokuvan käynnistymistä paikka täyttyi kuitenkin melkein täydeksi.

Elokuva oli... hulvaton hyvänmielen pläjäys. Komedian juonenkäänteet saivat jotkut salissa huutonauramaan enkä itsekään voinut olla vakavana. Mutta jossain välissä kävi mielessäni, että ollakseen romanttinen komedia, käsikirjoituksessa oli hämmentävän paljon vastoinkäymisiä ja riipaisevaa epätoivoa. Nauravan pinnan alta löytyi vakavampikin pohjavire. Ihmissuhteet eivät ole ollenkaan yksioikoisia. Ei pitäisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä eikä pitäisi uskoa kaikkea mitä kuulee.

Ikisinkku Bridget viettää 43-vuotissyntymäpäivänsä iltaa ypöyksin kaikenlaisten sattumusten seurauksena. Äitikin ahdistelee onnittelupuhelulla ja painostaa Bridgetiä lapsentekoon, eihän siihen varsinaisesti edes miestä tarvittaisi, kun kaikkea on saatavissa netistä... Erinäisten juonenkäänteiden jälkeen Bridget päätyy viikon välein kahden eri miehen sänkyyn ja lopputuloksena on pulla uunissa ja päähenkilönkin vatsa venyi elokuvan edetessä pullean pinkeäksi eli ihan killalleen.

Kumpi miehistä sitten on vauvan isä? Onko sillä edes väliä? Mutta kumpi saa Bridgetin? Vai olisiko parempi kysyä, kumman Bridget saa?

Elokuvan loistavat musiikkivalinnat Gangnam Stylestä We are Family-biisiin osuivat ja upposivat. Musiikki tuki vahvasti juonenkulkua.

Tämä genre ei ole se arvostetuin taiteenlaji. Mutta mitä sillä on väliä, jos elokuvateatterin takaovesta poistuu leffan loputtua salillinen hymyileviä ja hyväntuulisia ihmisiä? Ei niin mitään!

Sitä paitsi elokuvassa oli onnellinen loppu. Vaikka toisinkin se olisi voinut loppua, eikä vaihtoehto olisi ollut sen onnettomampi. Tai sitten lopun olisi voinut jättää avoimeksi ja jokainen katsoja olisi itse saanut päättää lopputuloksen omassa päässään. Mutta kyllä minä tykkään, kun käsikirjoituksessa on selkeä päämäärä ja siihen päästään.


tiistai 27. syyskuuta 2016

Ostin puun

Ostin puun.

Ostin pyörän.

Ostin kipposen.

Ostin kupposen.

Ostin pussukan.

Ostin lankaa.

Ostin lisää lankaa.

Ostin vieläkin lankaa.

Ostin... ei, ei , ei! Ei sen näin pitänyt mennä! Pikemminkin päinvastoin!

Aletaanpa alusta.

Neljä viikkoa on ihan mahdottoman pitkä aika ja toisaalta se on ihan hirmuisen lyhyt aika. Kuopus muutti kotoa opiskelupaikkakunnalle viisi viikkoa ja kaksi päivää sitten. Mitä? Eikö siitä sen kauemmin ole? Tuntuu nimittäin ikuisuudelta!

Esikoinen oli neljä viikkoa sitten vielä kotosalla Kotosella ja ikäänkuin "huomenna" lähdössä pois palatakseen loppuviikosta takaisin maailman ääriin. Eikö siitäkään sen kauemmin ole? Tuntuu ihan yhtä ikuisuudelta kuin kuopuksen muutto.

Täällä me sedän kanssa kuunnellaan, kun talo naristi nurkkiaan ja voi kuinka me lapsia kaivataan... Ollaan kuin kaksi vanhaa varista ja katsellaan kuinka puista syksyn lehdetkin alkavat varista...

Höpsis pöpsis, ei elämästä tullut ankeaa, vaikka jälkikasvu onkin lentänyt pesästä. Ikävä tosin on usein, mutta onneksi nykytekniikalla yhteydenpito on helppoa. Toisin olisi ollut ennen. Eikä tässä synkkyyteen ole ollut aikaa vaipua, sillä töiden ja kotihommien lisäksi on ollut huollettavana kirpparipöytä Kympintorilla. Senhän neljä viikkoa sitten pykäsimme pystyyn esikoisen kanssa ihan päähänpistosta ja suitsait.

Kun väki kotoa vähenee, pitäisi tavaran määrän huushollissa vähentyä myös. Kuopus veikin mukanaan leijonanosan omaisuudestaan, mutta kyllä tänne jäi vielä melkoinen määrä tarpeetonta tavaraa. Myös esikoinen perkasi tavaroitaan ja päätti luopua yhdestä jos toisesta tarpeettomasta esineestä tai vaatekappaleesta.

Neljän viikon ajan olen oheistyönäni käynyt läpi huushollin sopukoita, lajitellut, karsinut, hinnoitellut ja kuskannut meille joutavaa rompetta myyntipöydälle. Neljässä viikossa on 28 päivää. Kahtena päivänä jäi kirpparilla käymättä, kun yhtenä päivänä olin leipätyössä ja toisena juoksentelin veljeni kanssa pitkin korpea. Mutta 26 päivänä astuin kirpparin ovesta sisään ja joka kerran kiikutin pöydälle uutta myytävää. Kauppa kävi hyvin.

Ahkeran kirpparilla ravaamisen kääntöpuoli on tietenkin se, etten voinut silmälaput silmillä sinne oman myyntipaikkani pakeille päästä. Joten harjaantunut kirppissilmäni näki ja tarkka aarrevainuinen nenäni haistoi jo pitkän matkan päästä loistolöytöjä.

Joten saanko esitellä... Kotosen tädin kuukauden kirppissaalis:


Fillari 2.50 €, puu 4.50 €. Puu oli kyllä kallis ja ostaminen pitkän harkinnan tulos. Pupujussi löytyi kuopuksen tavaroista enkä millään sitä raaskinut kiikuttaa myyntiin.


Napakkaa puuvillaa ja vaikka kuinka kaunis ruusupussilakana oli yhtenä päivänä nakattu saa ottaa -kärryyn. Enhän minä sitä tarvitse, mutta otin silti. Kankaan elämä pussilakanana on ohi, mutta näen jo sieluni silmin, kuinka siitä jalostuu talven mittaan ihan uusia juttuja... Marimekon Appelsiini-kuosin kaksi kunnollisen kokoista kangaspalaa maksoivat yhteensä 5 euroa. Tältä istumalta en osaa sanoa, mihin kankaat käytän, mutta ei niitä voinut jättää kirppikselle kuljeskelemaankaan.



Rullarihmapussin bongasin ensimmäisen kerran niin, että sillä oli hintaa 4 euroa. Pyörittelin pussia käsissäni, mutta oli se kallis... Kun hinta oli tiputettu yhteen (1) euroon, ostopäätöstä ei tarvinnut edes harkita. Kotona sitten havaitsin, että kolme rullista on sitä vahvempaa lankaa, jota ei sormin kiskomalla poikki saa ja jota karhurihmaksi tai karhulangaksikin kutsutaan ja joka maksaa oikeasti mansikoita.


Isommilla puolilla olleet virkkauslangat sai muistaakseni myös eurolla kaikki kolme ja sukkalankakerä maksoi samaisen euron. Ihan varmaan tarvitsin nämä kaikki...


Marimekkoa löytyi kankaan lisäksi muutakin. Pussukkainen maksoi 3 euroa. Sisäpuoli kaipaa kuurausta, mutta onneksi on vettä ja pesuainetta. Lautasista olen iloinen, vaikka kirppistavaraksi pulitin niistä ison hinnan eli 15 € noista neljästä yhteensä. Mutta jos kuka on ikinä käynyt Marimekon myymälässä, tietää, että astiat ja muutkin tuotteet ovat aika hinnakkaita. Mutta laadusta kannattaa maksaa.




Ruskea kuuppa/kattila/potta kiinnitti huomioni jo myyntipöydällä. Olisipa oiva kipponen kukkapurkiksi... mutta en ostanut, kun ei ollut välitöntä tarvetta. Kun sama kuuppa sitten oli yhtenä päivänä tarjolla siellä saa ottaa -osastolla, olihan se korjattava sieltä talteen.



Tänään oli pakko purkaa meidän tavarat pois myyntipöydältä ja huomenna siinä on jo uusi kauppias. Olisin vielä jatkanut pöydän vuokrausta, mutta kun olin höpsöyksissäni ilmoittanut, että neljä viikkoa meille riittäisi, niin pöytä oli jo luvattu seuraavalle halukkaalle. Muutenkin kirpparilla eletään nyt sesonkiaikaa. Kaikilla pöydillä on vuokraaja ja uusia innokkaita kauppiaita on ihan jonoksi asti.

Otin töistä varaslähdön, että ehdimme raivata myymättömät tuotteet pois pöydältä määräajassa. Siinä pakkaillessa katseeni harhautui lähipöytään ja voi hyvänen aika! Siellä nakotti vierekkäin kaksi Pentikin Eden-sarjan kahvikuppia sulassa sovussa ja hintaa niille oli mätkäisty 13 euroa yhteensä. Kesken pakkaamisen säntäsin hakemaan kupposet itselleni jemmaan, ettei vain kukaan muu kerkeäisi kynsiään niihin iskemään. Pentikillä yhden kahvikupin ja lautasen kokonaisuus maksaa 28,40, joten sain nämä kaksi todella huokeaan hintaan.





Tässä esiteltyjen löytöjen lisäksi olen ostanut itselleni ihanan pinkin neuleen neljällä eurolla ja maailman mukavimman kukkahupparin kolmella eurolla ja napannut saa ottaa - kärrystä hehkuvan sähkönsinisen pitsillä somistetun topin. Vaatteet ovat pyykkikorissa, josta en viitsinyt käydä niitä kuvattavaksi kaivamassa.

Paljon löytöjä. Mutta jos ajattelee, että kävin sentään 26 kertaa kirpparilla ja tässä kaikki ostokseni. Ehkä osasin kuitenkin olla kohtuullinen...?

lauantai 24. syyskuuta 2016

Sun syys, mun syys

Se on kuulkaas ihmiset sillä lailla, että nyt on syksy! Ihanan värikäs ja kirpeän raikas syksy. Luonto hemmottelee meitä leiskuvalla väriloistolla, että jaksamme läpi mustan marraskuun ja vitivalkoisten hankien talvisen valtakauden. Syksyllä ilma on täynnä happea ja hengittäminen on helppoa. Kesän kiireistä voi jo laskea irti. Neulomukset saa kaivaa esille. Villasukkien aikakausi on täällä taas. Sateen rummuttaessa kattoa ja syystuulen ujeltaessa ulkona, saa luvan kanssa käpertyä viltin sisään nauttimaan hyvästä kirjasta ja matkustaa mielikuvituksen voimin muille maille tai aikamatkailla menneistyyteen tai vaikka tulevaisuuteen. Syksy - mikä ihana tekosyy!

Hehkutuksen keskellä on kuitenkin muistettava, että kyllä se syksykin teettää työtä omakotiasujalle. Kesäkukat olisi kuskattava kompostiin ennen pakkasia, mutta miten sen raaskii tehdä, kun eivät lakkaa kukkimasta! Tänään vähän aloittelin  syyssiivousta pihalla, mutta rankkasade lopulta pisti pisteen päivän puutarhatöille. 




Ennen kuin aloitin työt kotipihassa, pyörähdin jälleen kaupungilla, sillä kirppispöytä on järjesteltävä päivittäin, jos meinaa saada sieltä jotain kaupaksi. Meillä on sitten kaunis kaupunki!







Tämä on kylläkin ihan kotipihan vaahtera.







Kirpparilla naapuripöydässä olisi ollut myynnissä jättikokoinen Nalle Puh neljällä eurolla. Houkutteleva näky, mutta sinne jäi nallukka odottelemaan muita ostajia. Ei minulla olisi sille käyttöä eikä paikkaakaan.


Syystyöt aloitin nostamalla loput perunat pois kasvimaasta, Saalis ei ollut suurensuuri, mutta kyllä me sedän kanssa näistä monta kertaa saamme murkinaa ruoaksi.



Hämmentävimmän näyn kohtasin tänään kävellessäni vadelmapuskien ohi. Siellähän killui marja poikineen poimijaa odottamassa! Syyskuun lopulla!?




Pieni oli vadelmasaalis, mutta niiiin hyvän makuinen! Pieni oli sato korjattavaksi myös leikkimökkikasvihuoneesani. Pari kertaa aiemmin olin sieltä saanut käydä muutaman kirsikkatomaatin maistiaisiksi, mutta tässä pääsato:


Eipähän työllistä liikaa noiden säilöminen! Missä lie vika, etteivät kasvini jaksaneet satoa tuottaa? Mun syy varmaan...

Illemmalla, kun sade oli tädin sisälle häätänyt, tein ruokaa uunissa ja ajattelin hyödyntää valmiiksi lämmitetyn uunin leipomalla kesäkurptisakakkua. Tähän tulee pekaanipähkinöitä ja ne ovat niin tyyriitä, etten millään raaskisi niitä ostaa. Mutta on tätä herkkukakkua kerran syksyssä leivottava!



Sydämellisen kakun myötä toivotan teille hyvää yötä!