keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Löytöjä muista maisemista

Helsingin reissun shoppailut suoritettiin kirpputoreilla. Uutta ostin vain ruokakaupassa. 

Kirppistarjontaa katsellessani en voinut olla jälleen huokailematta ja ihmettelemättä sitä roinan määrää, joka maailmassa etsii paikkaansa. Tarjosin uuden sijoituskodin aika monelle tavaralle, joiden tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä.



Kevään lomaa silmällä pitäen ostin Viirin kirppikseltä farkkucaprit, 4 €. Turkoosit helmet (2€) hankin myös Välimeren kimmellys silmissäni häikäisten. Harmaaraidallinen, lähes käyttämätön Mexxin villatakki irtosi viidellä eurolla Korjaamon kirpparilta, kuten helmetkin.



Sydämellinen korttiteline löytyi Korjaamolta ja maksoi euron. Paljon enemmän piti maksaa muinaisesta taskulaskimesta, siis helmitaulusta Viirin kirppiksellä. Olin jo jonkin aikaa haaveillut helmitaulusta, mutta en ollut sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ennen kuin nyt. Köyhdyin helmitaulun ostamalla kymmenen euroa, joka oli mielestäni kohtuullinen hinta. Vasta esikoisen luona huomasin, että taulusta taitaa puuttua helmiä... No, koristeeksi tämän ostin enkä kalkulaattoriksi, joten pienet puutteet eivät hetkauta.


Korjaamon kirppikseltä löytyi kuopuksen karvalapselle uusi lelu, 5 €.


Globe Hopen nahkainen pikkulaukku odotti uutta omistajaansa Korjaamolla 4 euron hintaan. Globe Hope ei ole halpa merkki vaikka kierrätysmateriaaleista tuotteet tehdäänkin, joten olin hyvin tyytyväinen tähän löytööni. Töissä olen jo reilut neljä vuotta kuluttanut edellistä Globe Hopeani ja se on osoittautunut kestäväksi ja käytännölliseksi, mutta on nyt vähän jäänyt pieneksi, sillä uusi työpuhelimeni on entistä kookkaampi. Tässä uudessa laukussa on sekin hyvä puoli, että vetoketjullisia lokeroita on kaksi. Järjestyksen ylläpito on näppärämpää näin.




Kaksi metallista koristeroikotinta ostin Korjaamolla nuorelta naiselta muutamalla eurolla. Mitä minä niillä teen? En mitään, mutta ostin silti. Ne tuottavat iloa pelkällä olemassaolollaan ja lähestyvä ystävänpäivä saa niistä oivasti rekvisiittaa. Kissapurkki odotti minua Klaukkalan Kellarikirppiksellä 1,5 eurolla.


Mutta hei! Mitäs meillä täällä on?

Heti uuden purkin nähtyäni tiesin, että sille on kotona pari. Aikaisempi kirppislöytö on samaa Fazerin Kiss-Kiss -karkkipurkkisarjaa. Ja joulukarkkejakin oli vielä rekvisiitaksi.


Lopuksi on jäljellä rikottu uudenvuodenlupaus. Eipä siihen kauaa mennyt!

Viisi täyttä ja yksi vajaa kerällinen Seitsemän veljestä -lankaa oli Viirin kirppiksellä myynnissä kympillä. Kymmenen euroa! Vain hullu jättäisi ostamatta. Ja minähän en ole hullu... vähän lankahullu vain, joten korjasin kerät parempaan talteen pois kuljeskelemasta.


Lopuksi vielä tammikuun viimeisen illan kahvittelukuva. Koska edessä on pyrkimys herkuttomaan helmikuuhun, Runebergin torttu piti pistellä poskeen jo nyt. Hyvältä maistui!



tiistai 30. tammikuuta 2018

Viikonloppu muissa maisemissa

Eilen oli esikoisen 23. syntymäpäivä. Tai kahdeskymmenesneljäs, jos se ihan ensimmäinenkin päivä lasketaan. Siksipä otin pienen varaslähdön ja matkustin jo perjantaina esikoiselle kylään. Mukanani oli pari lahjapakettia.




Täpötäydessä bussissa kyhjötin penkilläni koko pitkän matkan Savonlinnasta Helsinkiin Oopperan pysäkille. Neulomus edistyi, mutta eväät jäivät syömättä. Ei sitä siinä uppo-outojen matkakavereiden puristuksessa kehdannut eväspalasia kassista kaivella. Perillä oltiin hieman myöhässä, kello oli jo yli kuuden.

Hetken aikaa odottelin esikoista, joka saapui paikalle ratikalla. Esikoisen kotiin ei ollut pitkä matka, joten viskasimme reissukamppeeni asunnolle ja miltei samoin tein pyrähdimme takaisin Oopperan tienoille nepalilaiseen ravintolaan. Ravintolan nimi oli Lukla, mutta nimi kääntyi koko ajan mielessäni Muklaksi. Nehän ovat Viiru ja Pesonen -kirjojen hupaisia pikkuolioita.


Kaupungissa oli menossa Syö Helsinki -kampanja. 77 ravintolaa tarjosi ruoka-annoksia kohtuulliseen kymmenen euron hintaan kampanjan aikana ja mehän innoissamme ja iloisina otimme osaa tähän tempaukseen. Lukla oli yksi kampanjan ravintoloista.


Ruuhkaa ei ollut. Ravintola oli hyvin siisti, palvelu oli hyvää ja mikä parasta: ruoka oli loistavaa!




Minä söin kanaa ja esikoisella oli kasvisruoka-annos. Molemmat olivat tyytyväisiä valintaansa. Naan-leipä oli taivaallista!


Riisin seassa oli sympaattinen porkkanasydän.


Annos oli niin valtava, etti kupu vetänyt kaikkea. Harmi jättää ruokaa lautaselle, muttei tointanut mahaansa halkaista näin viikonlopun alkajaisiksi.


Syötyämme vyöryimme jälleen esikoisen asunnolle. Päivä oli ollut pitkä, joten pötkähdimme yöpuulle kohtuullisen aikaisin.

Lauantaiaamuna heräilimme hyvissä ajoin. Meillä oli the suunnitelma! Jo ennen yhdeksää seisoimme tihkusateisessa stadissa odottamassa bussia, jolla matkustimme jouhevasti Klaukkalaan. Matka ei kestänyt kuin hetkisen, joten olimme perillä aiemmin kuin olimme suunnitelleet. Siis Hugon kahvilaan!



Vitriinit pullistelivat herkkuja. Silmät ahnehtivat kaikkea tarjolla olevaa makeaa ja suolaista.


Koska jo esikoisella olimme syöneet leipää ja hörppineet teetä, nyt oli makean kahvileivän vuoro. Mielessäni heitin arpaa Runebergin tortun ja laskiaispullan välillä. Pulla voitti!


Minulle musta kahvi ja esikoiselle kauramaidolla.


Hyvältä maistui!


Kahviteltuamme olimme valmiit jatkamaan matkaa kohti Viirin kirppistä, joka on valtavan kokoinen ja hyvin hoidettu kirpputori. Siellä kulutimme aikaa monta tuntia ja jotain aarteita löytyikin. Niihin palaan myöhemmin.


Kirppiksen yhdessä nurkassa olisi ollut tarjolla paikallisten kädentaitajien tuotteita. Ei nyt löytynyt täältä mitään ostettavaa.


Perusteellisen kirppiskierroksen jälkeen oli taas tyhjä kohta suolen mutkassa. Kävelimme kirppikseltä kohti kylän keskustaa ja taivas mätti nenäliinan kokoisia räntärättejä niin, että kastuimme pahan kerran. Onneksi emme ole sokerista!

Matkamme varrelle sattui sympaattinen Kukka-Mökki, jossa kävimme tuliaiskukkaostoksilla. Ruokaa etsiessämme bongasimme vielä Kellarikirppiksen keskustassa. Pyörähdimme sielläkin, mutta onneksi löydöt olivat hyvin pikkuiset.

Kellarikirppiksen kanssa samassa pihapiirissä oli Subway, johon marssimme nälkäämme taltuttamaan, sillä minulla sattui olemaan sinne alennuskuponkeja. Klaukkalan Subissa oli paljon leppoisampi tunnelma kuin omassa paikallisessa pikaruokalassamme.



Lopulta olimme vihdoin menossa varsinaiseen määränpäähämme Klaukkalassa eli kummitädin ja kumppanien luo kylään. Vietimme hauskan iltapäivän ja alkuillan jutustellen ja kahvitellen kummitädin ja miehensä kanssa. Koirakin sai paljon rapsutuksia. Olipa mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa!

Takaisin stadiin palasimme jälleen bussilla. Tädin mies ystävällisesti kyyditsi meidät linja-autoasemalle, ettei meidän tarvinnut kostuneine kimpsuinemme kylmettyä räntäsateisessa talvisäässä.

Villasukkiin ja -huopiin kääriytyneinä hörpimme teetä ja naureskelimme Putouksen sketseille illan päätteeksi. Samalla viimeistelin reissukäsityökämmekkäät. Lanka jäi tähteeksi esikoisen pitkistä villasukista, jotka mummo puolestani neuloi lapselle ennen joulua. Jämät riittivät mukavasti näihin pieniin ranteenlämmittimiin. Malli oli sama kuin aiemmin tekemissäni harmaissa kämmekkäissä, mutta nyt oli silmukoita enemmän. Esikoisen pitkäsormisiin käsiin olisi voinut tehdä pikkuisen enemmän mallikertoja. Peukaloihin neuloinkin pidemmän varren.






Sunnuntaiaamu alkoi leppoisasti ja kiireettä. Ohjelmaa oli vasta yhdestätoista alkaen ja kohteemme ihan nurkan takana. Korjaamolla on mm. ratikkamuseo, jonne kyllä joskus vielä haluan käymään. Nyt suunnistimme viereiseen rakennukseen kirpputorille.



Tila oli aika pieni ja myyjiä ehkä... olisiko ollut noin kolmekymmentä. Mutta meitä katselijoita/ostajia oli ahtaaksi tungokseksi asti. Kylläpä siellä yleisömeri velloi ja melkein myrskysi, hiki virtasi toppatakkien alla ja kyynärpäätaktiikka oli yleisin etenemiskeino. Aluksi luulin, ettei moisessa hullunmyllyssä voisi yhtään kauppaa tehdä. Väärässäpä olin. Mutta näihinkin löytöihin palaan myöhemmin.

Aikamme tungoksessa kamppailtuamme pullahdimme takaisin raikkaaseen ulkoilmaan. Oli aika hakea matkalaukkuni ja suunnistaa kohti keskustaa ja bussiasemaa. Onneksi oli vielä aikaa ruokailuun. Testasimme vielä yhden Syö Helsinki -tempauksen ravintolan Fredrikinkadulla. Tämä Thai-ruokaa tarjoava Tamarin-ravintola valikoitui ruokapaikaksmme, koska sieltä sai kaikki tofu- ja kana-annokset kympillä.



Ruoka-annos oli kauniisti aseteltu kauniille lautaselle. Mutta...




Tabletin virkaa toimittaneet ruokalistat olivat pöydässämme likaiset ja pöyristyttävintä oli, että kasvissyöjän annoksesta löytyi lihaa. Ruoka oli maukasta ja hyvää, mutta jos on ruokarajoitteita, niitä tulisi kunnioittaa.

Annokset olivat niin kohtuullisen kokoiset, että olisimme jaksaneet vielä herkutella jälkiruoalla. Mutta ennen kuin kerkesimme tilausta tehdä, ravintolassa laukesi moikumaan hälytin, ilmeisesti palohälytin. Me ja muut asiakkaat aikamme katseltiin, jotta pitäisikö sitä tästä turvaan lähteä. Missään ei näkynyt savua eikä tulta eikä kukaan tullut meitä ohjaamaan ulos. Korvia särkevä meteli vain jatkui ja jatkui, mutta kukaan ei tullut kertomaan, mistä oli kyse, eikä kukaan näyttänyt tekevän asialle yhtään mitään. Meteli kävi korviin, joten päätimme siirtyä muualle jälkiruokaa etsimään. Kävin jonottamassa tarjoilutiskillä maksamista ja pääsimme pakenemaan luihin jä ytimiin menevää meteliä.

Esikoinen johdatti minut Kamppiin Kaakaopuu-kahvilaan. Valitsin vitriinistä viimeisen palan kinuski-suklaakakkua. Virhe. Pala oli kuiva ja melkein mauton, vaikka koko palan nieleskeltyäni jäi viimeisimmäksi fiilikseksi hampaita puistattanut makeus. Kahvi oli hyvää!




Sitten olikin jo aika astua kotimatkabussiin. Matkustajia oli jälleen niin että seinät pullistelivat. Mikkelissä eivät kaikki halukkaat matkaajat edes mahtuneet samaan autoon, joten matkaan lähti toinenkin bussi. Kohtuullistetut matkahinnat ovat saaneet Suomen kansan innostumaan joukkoliikenteellä matkustamisesta.

Tästä höpötyksestäni tuli viisikkomaiseen tapaan mässäyspostaus. Sää oli reissun ajan niin surkea, ettei ulkokuvia tehnyt mieli ottaa ollenkaan ja olisi kamerakin kastunut. Siis jäi kuvattavaksi vain ruoka ja juoma. Eikä se hullumpi kuvausaihe olekaan.

Olipa ihanaa viettää aikaa esikoisen kanssa ja kyläillä kummitädillä. Aktiivinen viikonloppu latasi akkuja mutta myös vei virtaa niin, että maanantaiaamuna mietin kuuden aikaan peiton alla, että onko ihan pakko nousta ja aloittaa jälleen arki. Kysymys oli ihan tyhmä, eihän siihen ole kuin yksi vastausta. Kohti arjen seikkailuja siis!