Minä näen sinut

Vuosi sitten luin Clare Mackintoshin esikoisromaanin Annoin sinun mennä ja lumouduin. Aihe oli puistattava, mutta kirjoittajalla oli maaginen kyky pitää lukija otteessaan ja kuljettaa tarinaa eteenpäin yllätyksellisesti. 

Heti kun kuulin kirjailijan uudesta suomennoksesta Minä näen sinut, kiirehdin tekemään varauksen kirjaston kirjaan. Ihan kiemurtelin malttamattomuudesta,sillä en olisi jaksanut odottaa kirjaa hyppysiini. Hetken jo harkitsin opuksen omaksi ostamista, mutta onneksi järki voitti.

Pari viikkoa sitten kirja vihdoin oli kirjaston varaushyllyssä nimelläni. Lainasin sen ja... en millään olisikaan halunnut aloittaa lukemista. Jospa lukukokemus olisikin pettymys? Tai jos kirja imaisisi niin mukaansa, että pitäisi koko yön otteessaan? Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut hyvältä. 

Kun lopulta rohkaistuin avaamaan etukannen ja aloittamaan lukemisen, hotkaisin ensimmäisen kolmanneksen yhtenä valtavana kimpaleena. Ei ollut ainakaan tylsä tarina! Kaiken maailman toisarvoiset puuhat ja askareet (kuten nukkuminen) estivät yhtäjaksoisen tarinaan uppoutumisen, joten seuraavina iltoina lukeminen edistyi kohtuullisempina suupaloina. Toissailtana sitten tarina oli edennyt siihen pisteeseen, ettei romaania voinut laskea kädestään. Ahmimista jatkui kotvan yli puolenyön kunnes pahis oli paljastunut.

Kirjan tapahtumapaikoilla olen käynyt itsekin Lontoossa ja esikoinen siellä pyöri kolmen vuoden ajan enemmänkin. Mielikuvitus laukkaa aidossa ympäristössä.

Tiivistetysti juoni lähtee liikkeelle siitä, että joku seuraa ja tarkkailee naisia julkisessa liikenteessä ja listaa heitä Internetiin salaiselle sivustolle "uhreiksi". Arjessa naiset toimivat rutiiniomaisesti istumalla metrossa saman junan samassa vaunussa samalla istuinpenkillä samanlaisessa takissa päivästä toiseen. He kulkevat samoja katuja ja käyvät samassa pikkukaupassa ostamassa samanlaisen pikakahvin eilen, tänään, huomenna ja ensi viikolla. Jokainen liike on ennalta-arvattavissa ja siten myös seurattavissa.

Internetsívuston toiminta lähtee liikkeelle ajatuksesta, ettei kiireisten miesten tarvitse käyttää aikaa turhanpäiväiseen etsimiseen ja tutustumiseen, vaan he voivat sivustolta ostaa kiinnostavaksi kokemiensa naisten profiilit ja lähestyä naisia kesken heidän arkipäiväisten työmatkojensa. Listalle voi joutua kuka vain, nuori tai vanhempi, tumma- tai vaaleaihoinen, sinkku tai aviovaimo. Valikoiman johtoajatuksena on tarjota jokaiselle jotakin. Ensimmäisen murhan jälkeen sivuston perustaja tajuaa, että tavallisen treffipalvelun ohella hän voi tienata enemmänkin rahaa...

Zoe Walker on nelikymppinen, ylipainoinen, eronnut ja uudessa suhteessa, kahden melkein aikuisen nuoren äiti. Eräänä päivänä työmatkallaan Zoe törmää ilmaisjakelulehden senssipalstalla omaan kuvaansa ja pian Zoelle selviää, että aiemmin samankaltaisessa kuvassa ollut nainen on joutunut rikoksen uhriksi.

Ihan hirveästi enempää ei voi juonta avata pilaamatta jännitystä. Ihan yhtä yllättävä juoni ei ole kuin esikoisessa, mutta hyvin kirjailija jallittaa lukijaa ja päähenkilöään. Kehen tässä maailmassa oikeastaan voi luottaa? Onneksi en itse kulje työmatkoja julkisilla eikä käyttäytymiseni muutenkaan ole päivästä toiseen ennalta-arvattavaa. Hieman hyytävän epäluulon kanssaihmisiin kirjailija silti onnistuu sielun syövereihin istuttamaan.

Kuvausrekvisiitaksi kaivelin kirjoituspöydän laatikosta vuosia vanhan bussikortin. Parasta olisi ollut, jos Lontoon matkoilla käytössä olleet Oyster-matkakortit olisivat vielä olleet tallessa. Niillä olisi saanut kuvitukseen autenttista fiilistä.

Lopuksi lukijalle kerrotaan vielä jotain, jota kirjan henkilöt eivät tiedä. Hermoheikompi voisi siitä vaikka yöunensa menettää...

Seuraava Clare Mackintoshin kirja ilmestyy jo syksyllä. Vielä ei ole voinut kirjastoon varausta jättää, mutta aion olla jonossa heti kun se vain on mahdollista!

Kangasniemen kansallispuku -lapaset

Siitä on jo reilusti yli vuosi, kun Taito Shopiin tuli myyntiin hyvin houkuttelevia lankapaketteja ja Lapasesta lähtöö Savossa -vihkonen. Kunnianhimoinen tavoitteeni oli neuloa kaikki ohjevihkon lapaset läpi, mutta niin ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan. On tässä maailmassa vaan niin paljon kaikkea houkuttelevaa tekemistä ja aivan liian vähän aikaa tähän kaikkeen harrasteluun.

Alkuajan innostuksessa ostin useamman lankapaketinkin, ihan kuin olisin pelännyt niiden heti loppuvan. Vähitellen olen lankanyytit kilkutellut käsineiksi. Itseäni varten ostin kauniiden Kangasniemen kansallispuku -lapasten materiaalit. Kun viime keväänä olisi ollut vuorossa omien lapasteni aloittaminen, kehitin itselleni ongelman tuosta kierreraidasta. Luulin, etten osaisi sitä tehdä...

Katinkontit miten tyhmä luulo! Tämän talven neulomuksissa kierreraita tulikin vastaan toisissa lapasissa eikä hienon kohoraidan tekeminen ollut ollenkaan vaikeaa, kun ohjeet olivat hyvät. Näyttävän raidan tekeminen oli todellisuudessa helppo nakki.

Niinpä siis nyt vihdoin otin nämä lapaset työn alle. Harmittelin vain sitä, että olin työhön ryhtymistä viivyttänyt näin kauan. Tänä keväänä  olisi nimittäin saanut samat tarvikkeet 40 prosentin alennuksella. Vaan eipä auttanut harmittelu, ostettu mikä ostettu.

Vaan olipa onni, että lankapaketin sai nyt huokeammalla hinnalla. Piti nimittäin ostaa uusi paketti.

Vaikka ohjeessa sanotaan koon sopivan naiselle, meikäläisen leipälapio tarvitsee paljon isomman takin. Jo neuloessa ensimmäisiä vanttuita, huomasin niistä tulevan yllättävän lyhyet. Lisäsin tummansinisiin raitoihin kerroksia, mutta silti ei lapaseen tullut riittävästi pituutta. 

Kun olin neulonut valmiiksi kahdet lapaset päättelemättä vielä yhtään langanpäätä, päättelyurakka tuntui masentavalta.

Kakkoslapasiin neuloin pidemmälti vartta ja jokaiseen siniseen raitaan ylimääräisiä kerroksia. Muita värejä oli niin vähän, ettei väriraitoja voinut mitenkään neuloa muhkeammiksi. Kun kahdet lapaset oli valmiiksi neulottu kahdesta lankapaketista, tähdelankoja oli tosi vähän. Onneksi langat sentään riittivät!

Päättelyurakkaa suoritin peruna... siis lanka kerrallaan enkä edes yrittänyt saada Roomaa rakennettua päivässä. Tänä aamuna oli lopulta viimeinenkin langanpää ujutettu ruotuun . Huh!

Ensin kiskaisin räpylääni sellaisen liian lyhyen lapasen. Leveys riittää minunkin lumilapiokädelleni, mutta kärjessä ei ollut riittävästi tilaa sormille ja varsi loppui siihen mistä ranne alkoi.

Ruhtinaallisemman mittainen varsi takaa paremman lämmön alati paleleville käsilleni. Mutta peukalon jälkeen olisin voinut ihan hyvin neuloa pidemmän putken ennen kärkikavennuksia. Hyvä, että nytkään sormet mahtuvat suoraksi!

Olen hyvin tyytyväinen, kun tämä urakka on nyt valmiiksi taputeltu. Omiin lapasiini mahtuu hyvin nahkahanskat alle, joten sormet pysyvät sulina kovemmassakin kylmyydessä.

Pienemmät lapaset saa kuopus, jos ne hänellekään mahtuvat. Erikoisen pienet naisen lapasiksi!

Lapaset valmistuivat ihan kevään korvalla, mutta eivät suotta. Talvi jatkuu aina vain  ja aamuisin töihin kävellessä on raikas, poskia nipistelevä pakkassää. Eilenkin oli hytisityttävän kylmää, mutta ylettömän kaunista. Kännykameralla nappasin pari kuvaa muistoksi, vaikka näpit olivat jäätyä. Mutta eihän tätä näkymää voinut jättää kuvaamatta. Eihän?

Kesäaika

Vallan surkuhupaisalta tuntuu, että viime yönä Suomessa siirryttiin kesäaikaan. Kelloja kierrettiin tunti eteenpäin, siis kesää kohti. Joku taisi unohtaa kertoa asiasta talvelle. Nimittäin toissa aamuna lehdenhakureissulla kotipihassamme näytti tältä:

Kurrekin oli käynyt ulko-oven takana rappusilla tepastelemassa. Liekö pyrkinyt sisälle lämmittelemään?

Tänään, kesäajan ensimmäisenä aamuna, ei sentään ihan yhtä lumista ollut herätyksen aikaan. Pakkanen oli hellittänyt otettaan ja sää oli lauhtunut. Eiliselle jäälyhdylle oli käynyt melkein kalpaten... Osasyynä voi olla tosin oma tyhmyyteni: laittaa nyt kynttilä lämmittämään hauraan ohutta jäätaideteosta sisältäpäin! Ei tolkun hiventä!

Renkaanvaihtoaikaan on vielä matkaa, mutta kukkamultia on voinut uusia jo kotvasen. Kotosella puuhaan ryhdyttiin, kun kesäaika koitti näin palmusunnuntain aamuna. Pajunkissapopulaatiot ovat tänä keväänä kokeneet kadon, eikä soman kissaisia oksia ole juuri missään näkynyt. Siksi oli oivaa sijaispuuhaa istutella huonekasveja väljemmille kasvualustoille.

Suurin huoli minulla oli huonekuusen selviämisestä. Menin sen ostaa paukauttamaan ennen joulua, kun ajatus sisällä kasvavasta kuusesta kiehtoi kovin. Olen pelännyt puun puolesta ja yrittänyt olla noheva kastelija. Onneksi muutamasta laiminlyönnistä huolimatta olemme kuusen kanssa edelleen asiallisissa väleissä.

Ruukunvaihtoa on viivästyttänyt muutamakin seikka. Ensinnäkään meillä ei ollut kuuselle sopivaa suurempaa ruukkua kotona. Kaupasta niitä saa ja ostinkin sellaisen, mutta halusin maalata ruukun kalkkimaaleilla tavanomaista erikoisemmaksi. Hommaa hidasti milloin mikäkin tekosyy... Kun ruukku vihdoin oli valmis, meillä ei sitten ollut yhtään kukkamultaa! Nyt tuli hätä käteen, sillä pääsiäisruohokin olisi jo pitänyt kylvää!

Multapulaan tuli helpotusta toissapäiväisellä kauppareissulla ja nyt on siemenet pääsiäisruohoa varten kylvetty... tällälailla hirmuisen hyvissä ajoin... Saa nähdä ehtiikö kasvusto edes itää ennen pitkäperjantaita. Pidetään kaikki yhdessä peukkuja ja ukkovarpaita!

Mullanvaihtopuuhaan ryhdyttyäni en sitten malttanut lopettaa yhteen ruukunvaihtoon ja yksien siemenien kylvämiseen. Myös vanhemmilta saamani kaktus pääsi väljempään ja multaisempaan asuntoon. Vanha santtuni on tehnyt juurelleen pari poikasta, jotka nyt intopäissäni emokasvista irrottelin ja uuteen multaan asettelin. Kasvakoon niistä terhakoita uusia saintpaulioita eli paavalinkukkia!

Vasta retusoitu ruukku kukkineen pääsi paikalleen aikaisemmin tuunatulle tuolille. Tuliko jo yltiöimelää?

Aamupäivän puuhailtuani hissun kissun kotona, heräsi vihdoin setäkin nukuttuaan lyhyet unet yötyön jälkeen. Meillä oli ilo ajella kummitytön ja sisarensa syntymäpäiville Saarelle iltapäivän ratoksi.

Olimme iltapäivän ainoat vieraat, joten ennätimme hyvin jututtaa kyläpaikan väkeä. Nuorten naisten kesäsuunnitelmat on nyt tarkasti kyselty ja muutkin kuulumiset vaihdettu kutkulleen. Kummitytöllä on kesällä konfirmaatio ja hän kyseli, voisiko tämä kummitäti tehdä juhliin täytekakun. Oih, mikä ihana luottamuksenosoitus! Ilahduin ikihyviksi ja tietysti lupasin. Rima on korkealla, sillä kakkumestareita löytyy heiltä omastakin takaa. Tämänpäiväinenkin juhlaluomus oli vallan veikeä ja herkullinen!

Aika riensi rupatellessa ja jossain vaiheessa huomasin, että taivaalta oli alkanut sataa valtaisan kokoisia lumilämpäreitä. Kotimatkalle sonnustauduimme vallan talvisissa tunnelmissa ja maisema oli sankan lumimyräkän puskiessa päälle hämyisä ja hämmentävän valkoinen.

Mitä lähemmäs kotia pääsimme, sen sankemmaksi sade muuttui.

Terassin jäädytetyt tulppaanit olivat jälleen erinäköiset.

Jotta täältä talven keskeltä hyvää kesäaikaa vain teille uskolliset lukijani!