maanantai 31. joulukuuta 2018

Yllätyksiä joulukalenterista


Jo alkukuusta hehkutin serkulta saamaani joulukalenteria, joka oli samalla myös joululahjani. Ensin kalenteri oli täynnä salaperäisiä pussukoita...

...ja jouluun päästyä kehikossa oli jäljellä enää naulat, narut ja päivämäärää osoittavat pyykkipojat. Pussit olivat tyhjentyneet...


Pussukoista löytyi kaikki tämä:


Luukun nro 21 avasivat koiralapset omin lupineen, repivät pussukan rikki ja söivät sisällön eli tikkuun valetun suklaakimpaleen, jonka voi liuottaa maitoon kaakaoksi. Suklaa on koirille myrkkyä ja taisi niillä vähän vatsat mennä sekaisin...

Mutta mitäs muuta sieltä kalenterin yllätyspusseista paljastuikaan?

Muffinitaulu luukusta 24 ja muista leivontatarvikkeita...


Poksuvia ja tavallisia koristerakeita


Puuhelmiä...


Nauhaa ja merkkejä (paljon enemmän kuin tässä) käsintehtyihin tuotteisiin.



Tarroja.


Enkelin eväspussin veikeää teippiä, koristenauhoja ja nappivalosarja.



Magneettisia pyykkipoikia pitämään muistilaput järjestyksessä.


Sotkujen siivoamiseen Virkkukoukkusen pöytäpyyhin.


Suklaatikku minullekin, ei haittaa että koirat söivät toisen :), vaseliinia huuliin ja tähtisadetikkuja.


Ja vielä kerran kaikki joulukalenteriaarteet. Paljon kivaa ja hyödyllistä, Kiitos serkku!



Ite sain


Lienee täti ollut aika kilttinä kuluneen vuoden aikana, sillä joulupukki kantoi lahjoja selkä vääränä. Ihan ylenpalttista, kuten kuvista näkyy.


Kirjastokuningatar äitinsä kanssa kiikutti tädille töihin hurjan kokoisen puketin, jonka uumenista paljastui tämä upea joulukukka-asetelma. Onneksi se oli sellainen päivä, että setä oli tulossa minua autolla hakemaan. Neljä kilometriä pakkasessa kävelyä olisi voinut olla kukille liikaa, vaikka ne olikin huolella kääritty hallaharsoon ja sanomalehtiin. Samalla reissulla kuopuksen koiralapsille tuli kummallekin omat joululahjapaketit, mutta niistä paljastuneita pureskeltavia ja kiskottavia köysiä en ole tullut kuvanneeksi...


Muutamaa päivää myöhemmin sama kaksikko oli jälleen tuomisten kanssa liikenteessä. Tällä kertaa sain ison peltirasiallisen mureita ja maanmainioita pikkuleipiä. Älyttömän hyviä!


Aattona käärin lahjapapereista vielä monenlaista mukavaa ja tarpeellista. Työkaverilta sain kaksi kaunista kynttilää ja käsirasvaa pumppupullossa.


Toinen työkaveri ja esikoisen kummitäti oli leiponut maukkaita ja mureita pipareita ruisjauhosta. Niitä saimme maistiaisiksi lasipurkissa ja purkin kaverina lahjakassissa oli kaunis Pentikin kynttilä.


Kummitädin lahjapaketti oli painava! Sieltä löytyi kauniit lasiset sydänkoristeet, sydämellinen servettiteline servetteineen ja iso lasipurkillinen eri värisiä karkkeja. Vasta kuvaamisen ja kameran pois laittamisen jälkeen huomasin, että purkissa olisi toisella puolella ollut koristeetkin, hups!


Korttikaveri Outsa Kouvolasta lähetti herkkuja, Papulaarin tummapaahtoista ja pehmeäaromista joulukahvia sekä Papulaarin kauniita ja herkullisia konvehteja. Njam!




Vanhemmilta sain joulukirjan ja äidin neulomat lämpimät ja kauniit kaupunkivillasukat. Näitä sukkia ihailin aiemmin yhdestä sukkakirjasta, mutta enpä arvannut joulupukin kuuntelevan.



Sinänsä hassua, mutta nyt kun katselen noita sukkia, jotkut taloista näyttävät ihan hämmästyneiltä torneilta tai jopa kummituksilta, heh.


Kun kiskoin sukat jalkoihini aikomuksenani kuvata niitä, kuopuksen koiralapset olivat heti haukkana paikalla. Niidenkin mielestä sukat ovat tosi hienot!












Kälyn lahja oli hänen omien sanojensa mukaan interaktiivinen. Aivan ihanan väristä alpakkalankaa pari kerää. Mitähän näistä tekisi...? Lapaset, kynsikkäät vai pienen huivin?


Esikoiselta sain uudet kännykän kuoret ja veitikkaiset korvakorut.





Tyttöjen yhteinen lahja oli iso ja enemmän kuin mieleinen yllätys. Kuopus oli taiteillut tekstit  lahjakorttiin. Niin hienosti kirjoitettu ja niin hieno idea! On ne kyllä kekseliäitä, minun rakkaat lapseni.


Setäkin oli keksinyt hyvät lahjat. Olin jo tuskaillut, kun entinen cd-soitin temppuili ja takkuili eikä toiminut kunnolla. Sain siis uuden! Ja tämä onkin niin moderni vekotin, että sillä voi kuunnella myös mp3-formaatin levyjä tai vaikka muistitikulle tallennettuja äänitteitä.

Toinen lahja oli isohko lahjakortti Taito Shopiin. Vau... mitähän sitä oikein ostaisi? Valtavasti valinnanvaraa!


Sitten kävin pohtimaan olinko ehkä unohtanut jotain. Olin! Klaukkalan kummeilta tuli joulukortin mukana S-ryhmän lahjakortti.


Myöhemmin muistin vielä, ettei uusi hieno avaimenperänikään ollut lahjakatsauksen valokuvaustuokiossa mukana, se kun killuu edelleen joulukortin kulmassa. Kunhan saan aikaiseksi joulukorttipostauksen, esittelen myös hienon avaimenperäni.

Ja ihan juuri tuli mieleeni, että postauksesta puuttuu myös sedän veljen vaimon neulomat pipot! Ihan sai itse valita mieleiset päähineet korillisesta ja valitsin yhden ruskeasävyisen ja toisen turkoosiin vivahtavan. Hiihtoreissulla jo ruskean pipon testasin ja hyväksi havaitsin.

Kiitos kaikille minua/meitä muistaneille! On kovin hemmoteltu olo.

Yhtä joululahjaa availin pitkin joulukuuta eli serkun tekemän joulukalenterin luukuista löytyi joka päivä hienoja yllätyuksiä. Mutta sepä onkin oma juttunsa se!

lauantai 29. joulukuuta 2018

Ite tein!

Muistelen kertoilleeni jo joskus aikaisemminkin, että olen haaveillut joulusta, jolloin kaikki antamani lahjat olisivat omatekoisia. No eipä tule tapahtumaan! Kun en osaa aloittaa jouluvalmisteluja ajoissa, niin eihän sitä lopulta juuri mitään ehdi.

Tänä vuonna olin ajatellut tekeväni molemmille tytöille joulupakettiin kivat villasukat, mutta ajatuksen asteelle se tuuma jäi. Tuli niin paljon muuta kiirellisempää ja kun eivät nuo tytöt mitenkään erityisen suuressa sukkatarpeessa ole. 

Vanhemmille halusin tehdä lahjaksi valokuvakirjan, se alkaa olla jo perinne. Ja olimmehan me käyneet vuoden aikana yhteisillä reissuillakin, joilta oli yllin kyllin hyvää kuvamateriaalia jemmassa. Samasta syystä päädyin tekemään kuvakirjat myös kuopuselle kuopuksen koiralapsista ja kummitytölle kesän yhteisistä hetkistä. Ei ehkä ollut ihan loppuun asti mietitty idea. Varsinkin kuopuksen kuvakirjan kanssa tuli ihan hirmuisen kiire, kun katsoin Ifolorin tiedotteesta vihoviimeisen tilauspäivän väärin. Eli pykäsin kirjan valmiiksi yhdessä illassa ja lopputulos ei tosiaan ole niin viimeistelty kuin olisin toivonut. Ja jos olisin ollut tarkempi deadlinen kanssa, minulla olisi ollut neljä iltaa enemmän kirjatehtailuun.


Muutenkin noita kuvakirjoja värkätessä  on koko ajan sellainen tunne, että "tuhlaan" aikaa ja pitäisi tehdä silläkin ajalla jotain hyödyllisempää. Pikkuisen helpotti, kun käänsin ajattelunappulan siihen asentoon, että myös kuvakirjojen tekeminen on lahjojen tekemistä itse, vaikken varsinaista kirjanpainantaa teekään omin käsin.

Kummitädille innostuin neulomaan huivin, kun työpaikalla järjestetyn käsitöiden teemaviikon pop up -tarvikemyyntipöydällä herkullisen oloinen lankavyyhti huuteli: "Osta minut, osta minut". Minähän ostin. Kokeilin sitten vänkää kolmiohuivin neulomistapaa eli loin ensin kolme silmukkaa ja sen jälkee neuloin toisessa reunassa aina tavallisesti ja toisessa reunassa neuloin yhden silmukan oikein ja seuraavasta silmukasta ensin etureunasta ja sitten takareunasta, jolloin yhdestä silmukasta tuli kaksi ja neulomus levisi ihan huomaamatta.


Lanka oli ihanan pehmoinen Katian Infinity Shawl, 100% Virgin Wool eli täyttä merinovillaa ja käsin pestävää. Onneksi tuota ei tarvitse joka viikko olla pyykkäämässä! Langassa väri vaihtui liukuen liilasta mustan kautta kirkkaaseen punaiseen.

Puikkosuositus oli 3,5 - 4, mutta kun ei jemmoissani ollut juuri tuon kokoisia pyöröpuikkoja, otin puikot kokoa 4,5 ja hyvä tuli. Käsialani on napakka ja paksummilla puikoilla sain huiviin paremmin ilmavuutta ja pehmeyttä.

Kuvat otin lumisatessa kotipihalla, joten tuli tuollaiset sumuisen epätarkat...


Käsityön merkiksi ompelin vielä huivin yhteen kulmaan pienen metallisen käden. Näitä ostin Napin ja nauhan pop up -myynnistä ja yllätys - lisää samanlaisia löytyi myös joulukalenteristani.


Huivin voisi sitoa kaulaan eri tavoin ja saada sen näyttämään aina erilaiselta. Mutta enhän minä enää muistanut, miten ne eri tavat menivätkään. Kuopus kuvasi huivin kaulassani näin solmittuna.


Lahjapakettiin huivi pujahti myssyn malliin taiteltuna ja joulusella nauhalla solmittuna.


Pari viikkoa ennen joulua sain esikoiselta viestin. Ystävänsä ja kämppiksensä oli haaveillut sateenkaarisukista, mutta esikoinen arveli, ettei hän saisi sukkia salassa tehtyä. Voisiko äiti...? No tietenkin! Ensin kipaisin Taito Shopista lankaa, jossa piti olla sateenkaaren sävyt.


Mutta tämä ei ollutkaan kuulemma oikean näköistä. Kunnon punainenkin väristä puuttui kokonaan. Mutta kai se kelpaisi, vaikkei ihan toiveiden mukaista olisikaan. Asiaa hauduteltuani päädyin lopulta ostamaan värit omina kerinään, vain sininen löytyi kotoa entisistä jemmoista. Vain Seitsemän veljestä -langasta löytyi sopivat sävyt, mutta nyt oli se kelpuutettava.

Niin pitkä aika on siitä, kun olen seiskaveikkaa viimeiksi neulonut, etten enää muistanut silmukkamääriä ja niinpä ensimmäisestä sukasta tuli liian pieni. Mutta ei hätää, langat kyllä riittävät useampaankin sukkapariin, joten jätin pienen sukan odottamaan ja huitaisin valmiiksi toiset sukat vähän reilummalla silmukkamäärällä. Muuten olen kutakuinkin tyytyväinen väreihin, mutta tuo violetti on kyllä kamalan tumma. Tällaiset niistä tuli:


Kamalasti pääteltävää!


Pitäisi kai opetella se neuloessa päätteleminen. Mutta katselin sitä Internetistä ja päähäni jäi vain kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Jos joku fiksu neuvoisi kädestä pitäen, oppisin varmasti


Sinnikäs päättelytyö valmistui aikanaan ja pääsin kokeilemaan sukkia omiin jalkoihini ja vähän steppailemaan... Kameran takana hääri kuopus, kiitos hänelle!