Ääni auki adventtina

Että oli ikävä esikoista tänään! Savonlinnan seurakunnan ja paikallisen sanomalehti Itä-Savon jo perinteinen Adventin äänenavaus -tapahtuma oli jälleen linja-autoasemalla. Halusin sinne, mutta en saanut ketään innostumaan ajatuksesta. Jos esikoinen olisi ollut paikalla, hän olisi varmasti liittynyt seuraani.

Niinpä tallustelin itsekseni halki lumettoman kaupungin kohti tapahtumapaikkaa. Aurinko yritti lähettää valonsäteitä läpi paksun pilviverhon valaisemaan mustaa marraskuuta. Ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan väittää, että aurinko olisi paistanut... mutta ehkä taivas ei ollut ihan yhtä synkkä kuin muuten viime aikoina. Pilvillä oli hopeareunukset.

Väkeä olikin saapunut runsaasti laulamaan yhteislauluja ja kuulemaan puheita. Puhallinorkesteri Saimaa ja kirkkokuoro musisoivat, pastori Jaana Paju juonsi tapahtuman ja puhui itsekin. Myös sanomalehden edustajalla oli oma puheenvuoronsa. Seurakunnan uudet työntekijät Mikko ja Minna (kuin lastenkirjasta...) olivat haastateltavina ja sytyttivät ensimmäisen ja toisen adventtikynttilän.

Olipa juhlallista laulaa täysin palkein Hoosiannaa ja muita joulunodotuksen lauluja. Lopuksi Itä-Savo tarjosi joulupuuroa nälkäisille. En rynnännyt puurojonoon ensimmäisenä vaan pistäydyin kirpparilla, joka sattui olemaan sopivasti hollilla. Ostin kirjan ja patsaan, mutta niistä ei ole nyt kuvia. Palataan aiheeseen myöhemmin.

Ennen kuin edes ennätin puurolle, äiti soitti. Olivat isän kanssa linja-autoasemalla ja kyselivät, että missäs minä olen... pikaisesti kävin puurolautaseni herkuteltavaksi.

Vanhempien kanssa tulimme meille Kotoselle kahville. Nyt sain pöytään eiliset leipomukset. Kahvin jälkeen lähdettiin taas.

Linnalassa oli Linnan lausujien runomatinea Runopiiri tarinoi ja sinne suunnistimme seuraavaksi.

Taitavat, lahjakkaat lausujat viihdyttivät meitä noin tunnin ajan. Tunnelmat vaihtelivat ilosta suruun, naurusta ahdistukseen. Esitys oli hienosti koottu ja se oli ehjä kokonaisuus. Jostakin runosta ajattelin, että teksti oli niin raakaa ja julmaa, etten olisi halunnut kuulla. Joku tarina taas oli sellainen, että olisi sitä kuunnellut enemmänkin, Muutama sana voi olla kokonainen maailma. Rivien välistä pullisteli uusia merkityksiä. Mutta kaltaiseni yksinkertainen ihminen ymmärtää parhaiten, jos asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Runomatineasta löytyi kummitäti, jonka sain houkutelluksi meille kahville. Vielä soitettiin serkulle, että tulisi puolisonsa kanssa auttamaan leivonnaisten tuhoamisessa. Olipa kulturelli päivä ja ihanan sosiaalinen myös!

Loppuillasta juttelin vielä esikoisen kanssa pitkän Facetime-puhelun kuopuksen kännykällä. Lapsi on kamalan flunssan kourissa maailman äärissä eikä voi äiti auttaa. On niin turhauttavaa olla niin lähellä, mutta silti liian kaukana. Onneksi joulu lähestyy ja saadaan esikoinen hetkeksi luoksemme!

Hirmuisesti herkkuja

Torstai-iltana pää oli täynnä suunnitelmia vapaapäivien varalle. Ajatus oli aloittaa jouluvalmistelut kunnon rytinällä ja saada aikaiseksi paljon asioita. Vaan kuten olen todennut jo ennenkin, suunnitelmat on tehty muutettavaksi. Ei sitä ihminen kuitenkaan saa hirveästi aikaiseksi, vaikka kuinka olisii hyvät suunnitelmat. Tai jos meinaisi, pitäisi pistää puhelin kiinni ja olla avaamatta tietokonetta ja kotiväki pitäisi lähettää lomailemaan jonnekin vähän etemmäs.

Mutta eipä harmita, ettei puuhailu ole edennyt suunniteltuun tahtiin. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Joulu tulee joka tapauksessa, ehtii sitä valmistella tai ei. Paljon parempi on olla läsnä läheisten arjessa ja vapaapäivän kunniaksi pitää vähän vapaatakin...

Tämä pitkä alustus antaa tosin ihan väärän kuvan... olen minä puuhannutkin. Kaupassa olen käynyt monta kertaa, pyykkiä pessyt useita koneellisia ja vaikka en aio jouluani kaapissa viettääkään, vitriinien siivoukseen sentään olen ehtinyt. Käsittämätön määrä sitä mahtuu tavaraa yhteen pieneen kaappiin! Meillä on yhdistetyssä olo- ja ruokailuhuoneessa kolme erilaista vitriinikaappia. Kaksi niistä on ruokapöydän välittömässä läheisyydessä. Eilisen aherruksen jälkeen ne hohtavat ihan eri malliin kuin vielä pari päivää sitten.

Juuri siinä vaiheessa, kun suuremman kaapin kaikki tavarat oli purettu pöydälle, serkku miehensä kanssa pyrähti meille kahville. No, joutuivat hiukkasen odottelemaan, että saatiin pöytätilaa tyhjäksi...

Eilen kävin kaupungilla setä Kotosen kanssa ja jäin sinne vielä yksikseni vetelehtimään kirpparille, kun sedän jo piti kiirehtiä iltavuoroon töihin. Kirpparilta ostin vain vähän lisää hengareita kahdeksallakymmenellä sentillä omaan vaatekaappiini, kun satuin löytämään samanlaisia kuin minulla oli ennestään. A-Killan hyväntekeväisyyskirpparilta löysin upouudet joulutabletit. Niitä ei tosin ollut kuin neljä, joten voin käyttää niitä vain kun ei ole vieraita. Neljä tablettia maksoi 2 euroa.

Kotiin päin kävellessä pistäydyin Leivintuvan joulunavajaisissa osallistumassa joulukakkuarvontaan ja samalla ostin iltapalaherkuksi glögisuklaakakkua. Olipa namia!

Tänään jatkui pyykkäys ja pyykkien jälkikäsittely. Tarkoitus oli myös siivoilla ahkerasti. Homma käynnistyi  olohuoneen lampunvarjostimen alasottamisella ja sen putsauksella. Että olikin taas pölyä ja kuolleita hyönteisiä siihen kertynyt!

Samea ja pölyinen

Puhdas!

Olen oikein hyvä keksimään "pakollisia" sijaistoimintoja ahkeralla puunaukselle. Kun siis kuulin, että saisimme päiväkahvivieraita huomenissa, luuttu lensi nurkkaan ja Kotosen kotileipomon koneet käynnistyivät nikottelematta.

Ensin tein puolen litran pullataikinan ja kaupasta ostetun piparitaikinan kanssa sain siitä makoisia piparipullia kahvipöytään. Onhan huomenna jo ensimmäinen adventti, joten pikkujoululeivonnaisia voi hyvällä omallatunnolla tarjoilla.

Piparipullat syntyvät helposti. Kaulitaan pullataikinasta levy ja toinen levy piparitaikinasta. Piparilevy nostetaan pullalevyn päälle ja taikinat rullataan tiukaksi pötköksi. Pötköstä leikataan siivuja terävällä veitsellä ja siivut asetellaan paperivuokiin leikkauspinta ylöspäin. Kohonneet pullat voidellaan kananmunalla ja päälle ripotellaan mantelirouhetta ja raesokeria. Sitten vain pullat uuniin ja hetken kuluttua ovat herkut valmiina nautittaviksi!

Kuopuksen (ja koko perheen) herkkua on salami-kinkkuboston. Halusin tehdä tätä makoisaa syötävää suolaiseksi palaksi huomiseen kahvipöytään. Teen aina kerralla kaksi annosta, että saan pakastaa osan. Boston-palaset ovat mainiota eväitä töihin. Ex-työkaveri oli keksinyt tehdä samoista tarpeista korvapuusteja ja vähän mietin, olisinko kokeillut niitä itsekin. Mutta oli niin helppoa vain latoa viipaleet vuokaan ja paistaa leipämäinen paistos, että jätin suosiolla kinkkukorvapuustien testaamisen toiseen kertaan.

Kun piparipullat olivat sopivasti jäähtyneet, keitin kahvit ja vein tarjottimella herkkuja kuopukselle ja kaverillleen kuopuksen huoneeseen. Ja huom! Meillä on otettu käyttöön muumimukien jouluiset versiot!

Itse nautiskelin kahvini pöydän ääressä Kodin kuvalehden kera.

Tässä vaiheessa käänsin jo virrat pois sähköuunista. Mutta liian aikaisin! Olin kysynyt kuopukselta, haluaisiko hän kaverinsa kanssa leipoa meille joulutorttuja ja saanut siihen myöntävän vastauksen. Kun väistyin keittiöstä, nuoret pääsivät lehtitaikinalevyjen ja luumuhillon  kimppuun. Lopputulos oli vallan maistuva!

Tätä menoa ei taida täti mahtua vaatteisiinsa....

Lisää lapasia

Kipin kapin kevein kengin kiidättivät kintut tänään Kotosen tätiä töistä kotiin. Harvoin olen lomaa näin kieli pitkällä odottanut. Aamulla tuntui, etten olisi enää päivääkään enempää jaksanut töissä ahertaa ja tämän päivän jaksoi vain sen tiedon voimin, että kokonainen viikko on edessä niin, ettei tarvitse ottaa kantaa mihinkään eikä selvittää epäselvyyksiä tai korjata koneita ja laitteita tai olla yhteyksissä yhtään kehenkään laite- tai ohjelmistotoimittajaan. Eikä tarvitse selittää asioita parhain päin eikä ottaa vastaan tuohtunutta asiakaspalautetta.

Sitten meillä olikin äärimmäisen mukava päivä. Pahimmat ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää, työkaverit jaksoivat olla hyväntuulisia ja iloisia, kaikilla oli jotain kivaa kerrottavaa, asiakkaat olivat ylettömän ymmärtäväisiä ja leppoisia. Loma on hyvä.... mutta voi ei. Nyt olen kokonaisen viikon paitsi kaikesta kivasta, mitä työpaikalla tapahtuu. En ala.

Tai alan sittenkin. Kotona on kaikki ihanasti rempallaan ja joulu lähestyy. Minulla on jokavuotinen viharakkaussuhde tähän kutkuttavan ihanaan keskitalven juhlaan. Tärkeä juhlapäivä, johon latautuu paljon odotuksia ja kaikilla on omat toiveensa, joista osa toteutuu ja osa ei. On vanhoja perinteitä, joista haluaa pitää kiinni, mutta myös uusia ulottuvuuksia on avoimin silmin ja sydämin kohdattava.

Joulustressi alkaa pikkuhiljaa herätä. Siivousta, siivousta ja siivousta olisi edessä. Koko syksy on mennyt tahmeassa matalaliidossa, työ on syönyt kaiken mahdollisen energian ja kotihommat ovat joutuneet odottamaan aikaa parempaa. Leipominen ja lahjustelu ovat joulupuuhista mieleisimmät. Minusta on maailman mukavinta keksiä lahjoja läheisille ihmisille. Mutta tietenkin rajalliset rahavarat asettavat ikäviä raameja osteluun ja myös se, ettei kenellekään halua hankkia lahjaksi tavaraa, joka jää ikäväksi vastukkeeksi ja turhaksi roinaksi.

Neulominen on meditaatiota ja mainiota stressinpurkua. Siksipä puikot ovat taas kilisseet ja kolisseet. Kuopuksen lapaset ja kaulaliina tulivat esitellyksi jo aiemmin, mutta samaa lankaa jäi vielä. Siksi kilkuttelin vielä yhdet lapaset kuopukselle, tällä kertaa neuloin palmikon kämmenselkään.

Nämä lapaset näyttävät hassuilta puikuloilta, jos käsi ei ole käsineen sisällä. Silittäminen tai oikeastaan höyrytys olisi varmaankin parantanut tilannetta, mutta se jäi nyt kaiken hösellyksen keskellä tekemättä.

Valkoiset lapaset ovat Helsingin kummitytölle syntymäpäivälahjaksi. Toivottavasti kelpaavat... Niihin neuloin joustimen uudella tavalla, eli kierrejoustinta. Se olikin hauskaa ja näytti veikeältä. Siksi jatkoin pari kierrejoustinraitaa lapasen kärkeen saakka.

Vein lapaset postiin tänään, mutta eivät taida ehtiä perille kummitytön syntymäpäiväksi. Kun ei Kusti polje niin ei posti kulje. Postin lakko jatkuu vain eikä loppua taida olla näköpiirissä kohtakaan. Postitoimistossa tosin kertoivat, että Helsingin päässä lakko on jo loppunut, mutta nyt on vuorostaan lakossa Kuopion lajittelukeskus ja sinnehän meiltä täältä posti ensin menee lajiteltavaksi.

Myötätuntoni on tosin aivan postin työntekijöiden puolella. Olen niin kyllästynyt siihen, että suoritusportaan väkeä laitetaan kilometritehtaalle, vaikka ovat pienipalkkaisinta väkeä ja isopalkkaisten rahapussit vain lihovat. Kun ihmisten annettaisiin tehdä työtä, niin kaikki olisivat tyytyväisiä. Nyt ne, joilla on työtä, nääntyvät taakkansa alle ja työttömäksi joutuneet turhautuvat toimettomuudestaan. En usko, että rakas kotimaa tällä menolla lähtee nousuun.

Kun noissa lapasissa pääsin kierrejoustimen neulomisen makuun, piti samaa tekniikkaa kokeilla vielä tuubihuiviinkin. Olihan minulla kirpparilöytöinä kaksi kerää lempeän pehmeää ja suloista Novitan Teddy-lankaa. Siispä silmukat puikoille ja työhön käsiksi. Kyllä oli taas niin onnellinen olo, kun lanka soljui sormien välissä ja kädet työskentelivät kuin itsestään. Varmaan verenpaine laski ja stressihormonit hävisivät olemattomiin...

Sitruunaa, sinihomejuustoa ja Sillanpäätä

Edellisessä postauksessa jo vilahti salaperäinen kuori. Kuori kulkeutui kotiimme jo kesällä, kun olin kipaissut kaupassa. Tai oikeastaan ensin kävin kylässä ystävän kodissa ja siellä rupatellessamme päädyimme ennakoimaan mustan syksyn ankeutta ja hoitamaan pikkuisen piristystä pimeyden keskelle. Yhteisellä päätöksellä päädyimme harrastamaan lippuostoksia päästäksemme osalliseksi syksyn ykköskonsertista. Lipunmyynti oli alkanut pari päivää aikaisemmin, kun suunnistin Sokoksen palvelupisteeseen. Hämmennys oli käsinkosketeltava, kun kuulin, että vain kahden takimmaisen rivin paikkoja oli enää tarjolla... Olipa käynyt lippukauppa kuumana!

Liput kourassa palasin työpäivän jälkeen kotiin ja nakkasin paketin piiloon työpöydän kulmalle. Asia melkein unohtui arjen harmaudessa. Tuntuihan h-hetkeen olevan loputtoman pitkä aika.

Mutta kuluu se pitkäkin aika loppuun ja yhtäkkiä huomaa, että se on nyt. Hui, viime viikolla heräsimme todellisuuteen, että konsertti oli jo oven takana. Mietimme ystävän kanssa, mitä tekisimme ennen konserttia. Menisimmekö syömään tai kahville vai vain suoraan Savonlinnasalille?

Päädyimme lopulta kahvittelemaan Kotosella. Tädin jauhopeukalo alkoi välittömästi syyhytä holtittomasti. Ei voi olla parempaa, kuin saada pahaa pelkäämätön uhri kahvipöytään. Useampi syöjä tarkoittaa, että voi leipoa enemmän!

Lauantai oli työpäivä ja aikaa ei oikeastaan ollut suurisuuntaisiin kokkailuihin. Eikä ollut tilaisuutta etsiä uusia, hienoja reseptejäkään. Kaivoinpa siis kirjahyllystä vanhan ystävän, Kaarina Roinisen leivontakeittokirjan TV-leipurin helpot kotileivonnaiset. Kirjassa on pari luottoreseptiä, joita ajattelin nytkin soveltaa.

Suolaiseksi tarjottavaksi ajattelin leipoa syntisen hyvää ananas-juustotorttua. Leivoinkin.

Olin unohtanut ostaa kaupasta basilikaa tai persiljaa. Vaan eipä mennyt sormi suuhun, kun terassilta löytyi lumen keskeltä sinnikäs persiljapuska. Siitä sai hyvin saksittua tarvittavan määrän tuoretta yrttiä piirakan piristeeksi.

Makeaksi piiraaksi meinasin paistaa vaniljaisen marjapiirakan. Mutta kuinka ollakaan, erehdyin selailemaan kirjaa ja silmäni osuivat hyvältä näyttävään ja helpolta kuulostavaan sitruunatorttuun. Ainekset olivat äärimmäisen yksinkertaiset: vehnäjauhoa, leivinjauhetta, sokeria, margariinia, vettä ja sitruuna.

Taikinan tekeminen oli helppoa. Sen kauliminen oli helppoa. Mutta kaulitun levyn kikkaileminen vuokaan ei ollut liian helppoa. Kaulimen avulla se kyllä onnistui, mutta pohja olisi saanut olla paksumpikin.

Sitruunakiisseli keitettiin kattilassa. Ikinä en tiedä, koska se on saennut tarpeeksi. Kiisseli kipattiin esipaistetun pohjan päälle. Kiisselin päälle pursotin kovaksi vatkatun marengin. Koko komeus uuniin... ja tällainen tuli.

Kun kakku jäähtyi, marenkipilvien väliin aukeni auringonkeltainen sitruunakraateri.

Päällystemarenkia jäi yli. Hätäpäissäni pursotin sitä leivinpaperin päälle pellille ja nakkasin pikkukikkareet uuniin. Eipä ollut uuni ehtinyt jäähtyä tarpeeksi, joten lumenvalkeista marengeista tuli kinuskisen makuisia ja ruskeaksi paahtuneita. Mutta ei pahaa...

Leivottuani hengähdin hetken, siivosin keittiön ja kävin muuntamaan peikkomaisesta tädista simpsakkaa bilehilettä. Föönaus, geeliä tukkaan, meikkivoidetta, luomiväriä ja... verta alkoi vuotaa nenästä solkenaan! Onneksi olin valmiiksi vessassa. Paperituppo nenään ja valmistautuminen jatkui. Uudet voiteet nenän seutuville ja ripsien maskeeraus. Valmista tuli... sitten paljettipaita ylle ja tadaa - pikainen muodonmuutos oli tapahtunut.

Nenäkin asettui eikä tarvinnut tuppoa ottaa illan asusteeksi.
Paidan viereltä kaivoin vielä liput esiin kuorestaan...

Kun pöytä oli katettu ja kahvinkeitin valmiina latingissaan, konserttikaverini saapui kahvittelemaan.

Ananaspiirakka oli järjettömän hyvää, kuten aina. Mutta sitruunapiirakkaa ei tarvitse toiste tehdä.

Kuvut kahvia killallaan kipaisimme kohti konserttisalia. Paitsi ettei se ihan noin mennyt... setä Kotonen ystävällisesti heitti meidät salille, sillä parkkipaikkaongelma on todella todellinen Savonlinnasalin seutuvilla.

Saliin mahtuu 800 kuulijaa ja konsertti oli loppuunmyyty. Siksi olikin hupaisa sattuma, että istuin työkaverini vieressä! Toisistamme tietämättä olimme ostaneet lippumme emmekä edes olleet tulleet etukäteen keskustelleeksi koko konsertista!

Aikataulumme meni niin nappiin, että ennätimme istua paikoillamme noin viisi minuuttia ennen kuin show alkoi. Siltsu oli flunssassa, mutta pisti silti parastaan. Mies on armoitettu esiintyjä ja lavalla kuin kotonaan. Mahtoi olla masentavaa esiintyä salilliselle paikallaan istuvaa porukkaa, josta ei juuri ääntäkään lähtenyt. Artisti yritti laulattaa yleisöäkin, mutta huonolla menestyksellä. Onneksi edes jotkut lauloivat...  itse en osannut edes sanoja, joten osallistuminen ei onnistunut. Olisi kai pitänyt tehdä läksyt ennen kuin meni konserttia kuuntelemaan... mutta enpä tajunnut, että kyseessä oli vastavuoroinen esitys.

Istuimme tosiaan toiseksi viimeisellä rivillä, mutta kamera lauloi. Kuvien laatu ei ole parasta A-luokkaa, mutta tervetuloa tunnelmaan!