torstai 30. lokakuuta 2014

Kurpitsan kesytys


Kesäkurpitsa on tuttu juttu ja siitä on tullut tehtyä yhtä ja toista. Perinteisempään talvikurpitsaan ei ole tullut tutustuttua aiemmin. Useampana vuonna olen jo haaveillut, että kokeilisin kaivertaa Halloween-lyhdyn kurpitsasta. Nyt sitten tartuin härkää sarvista... ei kun kurpitsaa kannasta ja raahasin sellaisen Lidlistä kotiin.

Pihi kun olen, niin en raaskinut käyttää kurpitsaa vain lyhdyksi vaan sisuksesta piti keittää soppaa. En löytänyt mieleista reseptiä ja yhdistelin kahta ja sovelsin vielä niitäkin sen mukaan mitä kotona oli ja mitä Lidlistä löytyi.






Tiesin, että kurpitsasta piti irroittaa ensin hattu. Olipa jännää leikata veitsellä napakkaa, suorastaan tiukkaa, maltoa ja toivoa, että kaikki menee hyvin... Ainakin ihan valtavasti löytyi sisuksista siemeniä!

Sitten tuli vastaan ongelma. Koverra kurpitsasta sisus. Selvää suomenkieltä, mutta silti hepreaa. Koverra? Millä? Onko tähänkin puuhaa olemassa joku työkalu? Yritin veitsellä, yritin lusikalla. Ei antautunut kurpitsan liha. Tai kyllä siitä pieniä siivuja irtosi, mutta jotenkin tuntui toistaitoiselta ja kömpelöltä. Sitten kun keksin kraapia kurpitsan sisäpintaa lusikan reunalla, homma alkoi sujua. Sitähän se kovertaminen tietysti olikin!




Keittoon sujahti kurpitsan lisäksi kasvisliemikuutio, perunaa, bataattia (josta en ennen ole ruokaa laittanut), porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja jääkaapissa nahistuneet pari chilipaprikaa.




Kun keitto oli kiehunut kypsäksi ja soseutettu sauvasekoittimella, lorautin sekaan appelsiinin mehua, kermaa, makeaa chilikastiketta, sokeria, suolaa ja pippurista tuorejuustoa. Yritin paahtaa keiton pinnalle herkuksi noita siemeniä. Mutta en osannut. Niistä tuli nahkeita ja mauttomia, epämiellyttävä suutuntuma. Onneksi kaapista löytyi kaupasta ostettuja siemeniä valmiin keiton pinnalle.






Miltäs se keitto sitten maistui? Ensimmäinen ajatus oli, että tämähän on makeaa. Siis sananmukaisesti! Mutta heti kohta maistui oikein hyvältä ja lopuksi maussa oli tymäkkä chilinen takapotku. Olisipa oivaa kylmän pakkaspäivän ruoka, sillä lämmin tuli tätä lusikoidessa!



Kurpitsan kuoreen piirtelin mustalla tussilla viivoja ja niitä viivoja pitkin sitten viiltelin veitsellä. Ihan niin hienoa en osannut tehdä kuin olin ajatellut, mutta näin harjoituskappaleeksi kelvollinen. Omasta mielestäni ainakin.





sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Siitä yli mistä aita matalin


Esikoinen on taas kotona polttamassa kynttilöitä! Vain hetken, mutta kuitenkin. Elämä (hostperhe) ei ole kohdellut lasta oikeudenmukaisesti ja uuden au pair -perheen etsintä on käynnissä. Ilman tätäkin episodia lapsi olisi tällä viikolla kotona, koska hän on EYP:n  istunnon pääjärjestäjä ja oli sopinut tämän vapaan jo ennen lähtöään Suomesta. Kumma kohtalo järjesti senkin, että tähän lomaan sisältyy myös papan saattaminen haudan lepoon.

Viime yönä siirryttiin talviaikaan. Kelloja on tänään rukattu uuteen aikaan. Ja takuulla joku unohtuu ja aiheuttaa sitten joskus myöhemmin hassuja tilanteita. Niin on käynyt ennenkin... setä Kotonen myöhästyi kerran töistä ja minun rannekelloni näytti kesäaikaa vielä keskellä kylmintä talvea.




Eilen kirjoittelin, että blogin syntymäpäivän kunniaksi olin aikonut leipoa kuppikakkuja, mutta en vain eilen saanut aikaiseksi. Tänään korjasin tuon epäkohdan, mutta otsikon sanoin menin aidasta yli helpoimman kautta. Ostin kaupasta muffinssiainekset. Sunnuntaita tottakai, koska nyt on sunnuntai. Pussin sisältö kuppiin, sekaan vettä ja öljyä. Sekoitus ja taikina muffinssivuokiin ja uuniin paistumaan.


Ihana tuoksu tulvi kotiin. Molemmat lapset kävivät kyselemässä maistiaisia. Kielsin koskemasta leivonnaisiin ennen kuin ne oli kuorrutettu. Kuorrutteen tein Mascarponesta, tomusokerista, kaakaojauheesta ja maidosta. Särmää leivonnaisiin tuli turkinpippurirouheesta. Nam! Yllättävän hvyää noin puolivalmisteesta.









Muuttorevohka, siis tyttöjen huoneiden vaihtaminen keskenään, on hyvällä loppusuoralla. Esikoisen vanha rautasänky on hetkisen olohuoneessa ennen kuin se saadaan myydyksi. Yllättävän hyvin se kuitenkin istuu tuohon väliaikaiseen paikkaansa.



Kamalasti on ihmisten huushollissa tarpeetonta tavaraa. Sehän on ollut ilmiselvää jo kauan. Mikähän olisi helpoin tapa vähentää sitä järkevästi? Sitä tässä taas pähkäillään. Että pääsisi siitäkin aidasta yli matalimmalta kohdalta...

lauantai 25. lokakuuta 2014

Pastapäivä

Tämä blogi täyttää tänään kokonaisen vuoden! Tasan vuosi sitten olen höpötellyt ensimmäiset höpöttelyt. Vuoden kierto toistuu vuosittain melko samanlaisena, joten jatkossa saatan joutua kysymään kuten Jaakko Saariluoma viime vuoden Putous-ohjelmassa Ymmi Hinaajaa haastellessaan, että miksi toistan toistan asioita asioita.

Etukäteen ajattelin, että yksivuotispäivää juhlistaisin vaikka kuppikakuilla tai muulla herkkuleivonnaisella. Muut kiireet ja vielä tämän päivän työvuoro romuttivat suunnitelman. Melkein jo skipasin koko juhlapäivityksen. Tässä kuussa on tullut skippailtua kirjoittamista ihan liian usein.

Voisin syksysin siilien ja karhujen lailla vetäytyä talvihorrokseen tai -unille. Kesän aikana on tullut kerättyä vararavintoa ja pimeyden lisääntyminen lisää myös uupumuksen ja saamattomuuden tunteita.

Töissäkin tuntui olevan käsijarru päällä. Kuitenkin kalenteria katsellessa oli hoksottimet kohdillaan. Tänään on Maailman pastapäivä! (Kaikenmaailman päiviä niitä nykyään vietetäänkin!) Päädyinkin kotimatkalla ostoksille ainoaan matkan varrelle sattuvaan kauppaan (jaa, olisihan siinä Siwakin ollut...) ja hommasin pastakastiketarvikkeet ja ihan oikeaa italialaista makaronia.



Melkein suurimman kattilan kaivelin kaapista ja laitoin veden lämpenemään. Toiselle levylle lätkäisin paistinpannun ja siihen jauhelihan (400 g) ruskistumaan. Jauhelihan seassa paiston myös sipulin (1 kpl) ja valkosipulin (2 kynttä).






Ruskistetun jauhelihan sekaan ripottelin reilun ruokalusikallisen vehnäjauhoja ja annoin sen vielä vähän ruskistua. Sitten pannulle kippasin tomaattimurskapurkin sisuksen ja vettä. Mausteita maun mukaan ja kastike sai jäädä hautumaan hiljaisella tulella siksi aikaa, että pasta kypsyi.


Tällainen ruoka valmistuu nopeasti ja maistuu yleensä kaikille, Salaatin kun olisi vielä jaksanut ja ehtinyt tuohon rinnalle räpeltää, niin olisi ollut oiva lauantai-iltapäivän muona paikallaan.



Edellisessä postauksessa esittelin klipsuvirkkauskurssilla opettelemaani uutta mallia. Aikani sen kanssa tuherrettuani, käynnistin purkukoneen ja vaihdoin ohjetta. Mutta taas on tulossa tekele omasta päästä. Eli purkamista voi olla taas tiedossa!




Onkohan tuosta kassista tulossa kuitenkin kori?

lauantai 18. lokakuuta 2014

Talvi yllätti puutarhurin


Hupsista keikkaa, viime yönä olikin kunnon pakkasyö! Räystään alla edelleen nököttävä sadevesiastia oli jämähtänyt ankkajäähän. Kesäkukat paleltuivat ja mullat jäätyivät möykyiksi ruukkujen sisään. Kun ei täti millään uskonut, että talvi on oikeasti tulossa pakkasineen... Tuokin yläkuvan betoniruukku on nyt kuorrutettu jäällä ja syyslehdillä.

Klipsuvirkkauskurssille järjestettiin jatkokurssi ja sen aika oli tänään. Sain autokyydin kurssipaikalle, mutta lähtö ei sujunutkaan kuin palmun alta. Ikkunoiden reipas skrapaus oli merkki siitä, että kesän lämpö on muisto vain.


Kurssilla olin ensin vähän hukassa, että mitä sitä oikein alkaisi seuraavaksi tehdä. Muiden virkkaajien kanssa ihailimme toistemme kättentöitä ja neuvoimme toisiamme toteuttamaan samankaltaisia luomuksia. Kokeilin rannekorun tekemistä, sillä kuopus toivoi että tekisin sellaisen hänelle sinisenä. Mutta eipä sattunut sininen lanka mukaan, joten opettelin tekniikkaa pinkillä puuvillalangalla. Sitten kokeilin pyöreän kukkamaisen laukun tekemistä. Alku oli aikamoista säätämistä, mutta kun homman sain hyvin alkuun, niin sitähän olisi virkannut vaikka kuinka. Valmista ei tosin vielä tullut, mutta onhan se päivä vielä huomennakin!




Kävelin kotiin kurssilta ja ihailin taas upeaa syyspäivää. Onneksi olin napannut kaapista jo talvitakin ylleni, joten hyvin tarkeni kameran kanssa keikistellä pitkin katuja.








Kotipihassa tyhjentelin astioita, joihin oli jäänyt vettä jäätymään. Mutta syöksytorven alla olevaa astiaa ei saanut pois paikaltaan edes. Siinä se nyt nököttää umpijäässä!




Kosmoskukkien kesähehkua suitsutin vielä hetki sitten. Nyt oli pakkanen tehnyt tehtävänsä eikä kasvi enää ole ilo silmälle. Sen ja muut kesäkukat kiikutin kompostiin, jos vain sain pois purkista. Se ei ollut erityisen helppo tehtävä... Verenpisara, pasuunakukka ja jättimuratti pääsivät autotalliin yrittämään talvehtimista sisätiloissa.


Kovin hyytävältä näytti pihassa kaiken kaikkiaan.




Vaan ihmekös tuo. Eletään sentään jo lokakuun loppupuolta. Noinkohan sitä pitäisi lopettaa pyöräilykausikin tältä vuodelta? Ihan mukavasti tuli matkamittariin kilometrejä, Ostin pyörän juhannuksen jälkeen ja sen kummemmin panostamatta olen sitkuttanut pyörän mittariin reilut 1180 kilometriä. Hiihtokilometrejä tuskin tulee läheskään tuota... jos edes sen verran, että nolla putoaisi pois luvun lopusta... Saapa nähdä kuinka tädin käy!