1. adventti

Nukuin tänä aamuna puoli yhdeksään ja olin harmissani. Luultavasti tarvitsin uneni, mutta menetin monta tuntia puuhailuaikaa. Tälle päivälle oli kaksi houkuttelevaa menoa tiedossa ja muutama pakollinen hoidettava asia. Koska hukkasin tunteja nukkumalla, päätin jättää Linnan lausujien toiverunomatinean väliin ja käydä vain linja-autoasemalla avaamassa ääntäni adventin kunniaksi.

Tuon perinteisen joulunalustapahtuman parasta antia ovat yhteislauluna lauletut joululaulut sekä tietenkin tilaisuuden lopuksi paikallisen päivälehden eli Itä-Savon tarjoama joulupuuro.

Maisema muuttui eilisen päivän ja viime yön aikana jälleen dramaattisesti mutta onneksi oikeaan suuntaan. Lunta on satanut kunnon kinokset.

Lumi muistuttaa joulun lähestymisestä huimaa vauhtia ja saa minut laskemaan päiviä huolestuneena. Keskeneräiset joululahjat eivät ehkä valmistukaan täksi jouluksi... Pienen huolipaniikin vallassa olen tänäänkin sormet liimassa tuskaillut tekeleideni kimpussa. Saa nähdä, tuleeko viritelmistä yleensä mitään kuvallista vai nakkaanko kaikki suoraan roskiin.

Niin tai näin, välipalakahvit piti adventin kunniaksi nautiskella kynttilänvalossa ja kaupasta ostetun taatelimuffinin kera. Kahdelle hengelle ei parane koko ajan leipoa itse, varsinkin kun pakastimet jo muutenkin narisevat liitoksistaan.

Uusi viikko on jälleen alkamassa. Levollista adventin aikaa! Joulu tulee, vaikkei kaikkea ehtisikään tehdä!

Joulupuun päivä

Joskus kannattaa avata suunsa. Tai oikeastaan huhuilla somessa.

Jo monen monta vuotta olen haaveillut pääseväni metsämuseo Luston (Punkaharjulla) Joulupuun päivään, mutta usein on ollut työesteitä tai muuta menoa. Tänä vuonna sattui työtyöstä vapaa lauantai, joten haave saattaisi vaikka toteutua... Mutta puoliskolla oli työpäivä, joten yhteinen reissu ja autokyyti sitä myöten ei onnistuisi. Kiskobussi kulkee kyllä, mutta sen aikatauluhin sopeutuminen ei napannut. Tosin siihen olisi ollut tyytyminen, ellei olisi muuten onnistanut. Eli torstaina nakkasin naamakirjan seinälle tiedon suunnitelmistani ja kyselin, olisko muita Punkaharjun suuntaan menijöitä. Ja kas, tuosta viereiseltä kadulta vanha tuttu heitti iloisella viestillä. Heiltä oli paikalle menossa pari innokasta askartelijaa ja täti pääsisi samaan kyytiin. Kylläpä lykästi!

Ilmojen haltija muisti meitä kunnon lumimyräkällä aamupäivällä, mutta sehän ei meitä naisia lannistanut. Lumisiakin teitä pitkin voi ajaa. Yhdeltätoista lähdettiin ja ennen puolta päivää oltiin perillä. En tullut katsoneeksi kellosta tarkkaa aikaa, mutta olisiko tuolla mitään väliäkään.

Ensin kiertelimme myyntipöytien välissä ihmettelemässä monenmoista tarjontaa. Houkutuksia oli! Aluksi päätin vain katsella, etten heti ensimmäisiin houkutuksiin pennosiani törsäisi.

Aikamme katselimme ja hupsis - päädyimme askartelupajojen ääreen. Kaverini napsahtivat tekemään kransseja. Sen puuhan päätin jättää väliin, joten napsin muutamia kuvia työn alkuvaiheista ja jatkoin museon kokoelmiin ja myyntipöytiin tutustumista omin nokkineni.

Käsin värjättyjä lankoja ja niistä virkattuja nalleja.

Hiljaisuuden huone oli mahtava paikka. Lattiakin oli pehmeä, kuin olisi sammalmatolla kävellyt, hämärässä valaistuksessa seinälle heijastui rauhallinen järvimaisema, jossa vilahteli kaloja, lintuja ja perhosia, äänimaisemassa kuului pulahduksia, puiden narinaa, lintujen ääntelyä ja hiljaisuutta. Siellä penkillä olisi voinut viettää päivän! Vaikka nyt ympärillä vellovan myyjäistapahtuman humu ja kumu kaikuivat tilan ympärillä ja tunkeutuivat myös hiljaiseen huoneeseen, tilassa oli kuitenkin äärimmäisen levollinen tunnelma. Täydellinen lavastus kesän parhaaseen hetkeen!

Hiljaisen huoneen jälkeen tuntui kuin suurin ryysis olisi ollut ohi markkinakäytäviltäkin. Vaikka vielä väkeä riitti.

Älä puhu potaskaa, sanotaan. Mutta mitäs se potaska onkaan?

Kun palasin reissukavereiden luo, heillä oli jo kranssit valmiina ja he olivat siirtyneet seuraavaan askartelupisteeseen. Sitä halusin minäkin!

Me aikuiset väkersimme enkeleitä ja porukan nuorin askarteli kuusipuun. Tässä kuvassa enkelini on keskeneräinen. Valmiista ei kuvaa olekaan...

Vielä oli yksi askartelupiste käymättä. Siirryimme siis rullaamaan mehiläisvahalevyistä kynttilöitä.

Alkuun pääseminen oli vähän hankalaa, mutta kun sen sai tehtyä. loppu suijui kuin itsestään.

Lopuksi herkuttelimme riisipuurolla ja rusinasopalla. Olipa herkullinen päivä!

Erilainen työpäivä

Tänään en palvellut yhtään asiakasta, mutta kokoustin ja opin uutta työkavereiden kanssa. Oli koko henkilökunnan yhteinen kokouspäivä ja aamu alkoi kahvilla ja pullalla.

Ajatus kulkee vetreämmin, jos sormilla on puuhaa. Siksi kiikutin kotoa sukankutimen mukaani kokouspäivän virkistykseksi.

Aamupäivä kokoustettiin ja saatiin taas uutta mietittävää. Olen ennenkin sen todennut, ja totean taas, että mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos.

Puolenpäivän kantturoissa siirryimme kuka minnekin lounastamaan. Puolet porukasta päätyi ruokapöytään Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonniemen kampukselle ravintola Kaarisiltaan. Matkan varrella tuli vastaan patsastyttö ja työkaverin kanssa kiersimme ylimääräisen kierroksen kurkistamassa kampuksen hauskasti nimettyä piharakennusta eli pihapuuteria.

Aulassa meitä vastaan tuli mahtavan hieno seinä! Ihan olisi voinut luulla, että katua pitkin voisi kävellä suoraan toiseen maailmaan...

Mutta syömäänhän tässä oltiin menossa...

Vaihtoehdot olivat soijarouhemakaroonilaatikko, kasvikset seesaminsiemenkastikkeessa ja jauhalihakastike. Viimeiksi mainittua saa kotonakin, joten päädyin maistamaan kasviskastiketta ja hyvältähän tuo maistui.

Päivän opiskeluosuudessa pääsimme vierailemaan uusitussa kampuskirjastossa ja saimme kunnon tietoiskun kirjaston toiminnasta. Ja vähän ammattikorkeakoulun toiminnastakin. Oli muuten tosi mielenkiitoista!

45 minuutin tietoiskun jälkeen pääsimme katselemaan kirjaston tiloja. Tilat eivät ole suuren suuret, mutta kompaktit ja toimivat. Ohimennen nappasin ikkunasta kuvan ympärille levittäytyvästä maisemasta.

Antoisan kirjastovierailun jälkeen oli aika nautiskella kahvit.

Kahvin ja kakun voimalla jaksoimme hyvin jatkaa päivän ohjelmaa. Suunnistimme Piispanmäen kallion sisään Savonlinnan maakuntamuseon tarvikevarastoon tutustumaan.

Tässä vielä kuva ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampukselta

Tuomiokirkko jäi matkan varrelle

Kokoonnuimme kallion juurelle odottelemaan opastuksen alkamista.

Museon konservaattori otti meidät iloisena vastaan ja opasti meitä historian havinan saloihin. Mielenkiintoinen työ! Ja voi mitä kaikkea ihanaa sieltä varaston kätköistä löytyikään!

Ei ole kevytkenkäinen se, joka vetää jalkoihinsa nämä sukeltajan jalkineet.

Tässä puku aiemmin esitelyihin kenkiin.

Vanhoissa polkupyörissä on hienoja yksityiskohtia. Tuosta alla olevasta satulastakohan lie tullut polkupyörälle nimitys munamankeli?

Liinavaatetarvikevarasto

Mielenkiintoisen museokierroksen päätteeksi bongasimme yhdestä ovesta merkillisen yhdistelmän. Kaasupullot ja tupakointipaikka samassa paikassa? Tupakointi vaarantaa terveytesi. Tai jopa henkesi.