Joulun jalanjäljillä

Kotosen setä oli taas viime yön yötyössä ja kävi aamulla nukkumaan. Mietiskelin tänään, että jos yöuniaan nukkuu päivällä, niin onko ne sitten päiväunet. Jos ihminen nukkuu liian pitkät päivänokoset, sen jälkeen on polla ihan sekaisin. Mutta jos yötyön jälkeen (tai yleensäkään) ei nuku tarpeeksi, silloinkin on pää pehmeänä. Liika nukkuminenkaan ei ole hyvästä, siitä saa helposti kaverikseen jyskyttävän pääntaudin.  Niin tai näin, aina on päässä paranneltavaa... Taisin taas, tätiparka, ottaa pähkäiltäväkseni pähkinän, jota en saa purruksi. Hoh hoijaa.

Tuo horjuva aasinsilta oli johdanto ja tekosyy siihen, että täti talsi aamupäivällä kohti kaupungin keskustan joulunaloituskarkeloita. Siis pois kotoa metelöimästä. 

Herätessä kuuntelin sadepisaroiden villiä jyskettä peltikatolla. Vai että vesisade? Se tietäisi kumisaapas- ja sateenvarjokeliä. Onneksi minulla on molemmat!

Silkka pelkkä vesi oli muuttunut lumensekaiseksi rännän räimeeksi siinä vaiheessa, kun oli aika lähteä liikkeelle. Hyppäsin kumppareihin, mutta sontikan jätin kotiin. Takin pitäisi pitää vettä, joten uskoin pärjääväni ilman varataivasta. Noh, totuus olikin toisenlainen ja päästyäni neljän kilometrin päähän kirpparille, huomasin kosteuden puskevan läpi takin päällyskankaan. Vedenhylkivyys on näköjään tullut pyykätyksi pesuveden mukana viemäriin. Nyyh.

Mutta eipäs nyt mennä asioiden edelle!

Ensin tallustelin kumpparinjäljet koskemattomaan hankeen. Päästyäni kokoajakadun kävelytielle, lumeen ilmestyivät kahden jalanjäljet ja yhdet tassunjäljet. Tuli vahvasti tunne, että vaikka olin itse joulua etsimässä, toiset olivat liikkeellä eri syistä. Kengänjäljet kulkivat vierekkäin ja aloin miettiä, ovatko ihmiset kulkeneet yhdessä. Jotenkin tiesin, että eivät... 

Kuvasin tuntemattomien ihmisten jälkien väliin astelemani omatkin kengänjälkeni. Hetken kuluttua tästä toiset jalanjäljet ja yhdet tassunjäljet poikkesivat metsäpolulle ja minä jatkoin jäljelle jääneiden kengänpainaumien seuraamista.

 Kuljn ajatuksissani ja yhtäkkiä huomasin, että ne toisetkin jäljet olivat poistuneet kaupunkiin vievän tien uralta. Taas tein yksin jälkiä koskemattomaan lumeen räntärättien laskeutuessa pitkin maisemaa.

Kun aloin lähestyä kaupunkimme keskustaa, jalanjälkiä oli jo paljon. Kaikista  näistä alati lisääntyvistä jäljistä tuli mieleeni tarina, jossa Nalle Puh ja Nasu ovat eksyneet, kiertävät kehää ja lopulta pelkäävät omia jälkiään. En muista tarinaa tarkkaan ja ihan harmitti, ettei meillä satu olemaan A. A, Milnen klassikkosatukirjaa kotona. Jos suinkin muistan, etsin jutun käsiini huomenna kirjastossa!

Joulukuuhun on vielä aikaa, mutta tämän viikonlopun aikana on käynnistetty Savonlinnan joulu. Perjantaina on sytytetty jouluvalot, eilen oli joulunavaus Vanhassa kaupungissa ja vanhalla rautatieasemalla. Tänään oli joulumyyjäiset linja-autoasemalla ja joulupukki ja tonttukulkue kulkivat Olavinlinnalta linja-autoasemalle. Töiden takia missasin sekä perjantain että eilisen tapahtumat, mutta tänään päätin pyrkiä tapahtumien keskipisteeseen.

Päivänvalossa jouluvalot eivät pääse oikeuksiinsa. Pentikin jouluikkuna oli ihana, mutta eihän se valokuvassa miltään näytä!

 Ennen joulumarkkinoita päätin pistäytyä Kympintorilla. Sieltä ei tarvinnutkaan tulla ulos tyhjin käsin! Hyvä kun löytöni reppuun sopivat! Niistä ei nyt vielä ole kuvia, joten palattanee aiheeseen tuonnempana.

Linja-autoaseman alakerrassa oli kova kuhina, mutta hetken hengiteltyäni paperipussiin (vain kuvainnollisesti) uskaltauduin minäkin joukkoon sekaan.

Olipa mukava juttu, mutta myyntipöytien takaa löysin tuttuja! Taidokkaita ja huolella tehtyjä käsitöitään oli myymässä ex-työkaveri, jolla on maanmainio huumorintaju. Oli hauskaa vaihtaa muutama sananen, vaikkei pöydän ääreen tungoksessa pitkäksi aikaa voinutkaan jäädä turisemaan.

Aulan toisella laidalla pikkuruisia piparkakkumökkejä ja käsinnäperreltyjä kortteja sekä kauniisti koristeltuja tulitikkurasioita oli myymässä rakas ystäväni sisarensa kanssa. Sisar oli ahkeroinut valtaisat pinot sukkia ja toinen toistaan kauniimpia virkattuja liinoja. Menihän meillä siinä hetkinen jutustellessa ja samalla teimme kauppaa, sillä päädyin jälleen ostamaan pipartalon, kun en itse arkkitehdiksi ja rakennusmestariksi tohdi ryhtyä.

Naapuripöydän myyjätärtä ärsytin olemassaolollani niin paljon, että hän loikki koko ajan pöytänsä takaa kiertämään pöytänsä toiselle puolelle, josta hän oli vallannut itselleen lisää tilaa. Kun edestakaisin rahtaaminen ei riittänyt, hän tokaisi, että josko voisin olla seisomatta hänen pöytänsä edessä!

"Joo, mie meen pois" sanoin ja lähdinkin. Silti jäi ikävä mieli moisesta huonotuulisuudesta. Seisoin ystäväni ja pahantuulisen kauppiaan pöytien välissä  ja pikemminkin ystävän pöydän edessä, kuinkas muuten olisin voinut hänen tuotteitaan katsella. Siksi koin kovin epäoikeudenmukaiseksi saamani palautteen. Mutta ymmärrän toki, että ottaahan se päähän, kun muilla käy kauppa, mutta itsellä ei.

Niin kauan lomusin kirpputorilla ja myyjäisissä, että tonttuparaati jäi sitten kokonaan näkemättä. Mutta joulupukin sentään sain valokuvaan napattua!

Kotimatkalla olin etukäteen ajatellut poiketa Taito Shopilla katsomassa, kuinka työt kranssipajassa sujuvat. Mutta kelasin vain päässäni, mitä olisin voinut markkinoilla tehdä toisin, etten olisi antanut aihetta kiukuttelulle ja huomasin kävelleeni ohi sen kadunkulman, josta olisi pitänyt kohti Taito Shoppia kääntyä. Päätin siis tulla suoraan kotiin.

Kevyenliikenteenväylän valotolpissa olikin ihmeellistä luonnon muovaamaa taidetta. Pitsikoukeroa? Lumihöttöä? Hiutalehienoutta!

Vielä lisää jalanjälkiä! Kyllä ovat Nasu ja Nalle Puh pahasi eksyksissä!

Lähes jokaisessa valopylväässä oli omanlaisensa lumitaideteokset. Tämä piti vielä kuvata, kun sillähän on nenä ja kaikki! Vähän vihaiselta ja tuimaltahan tuo näyttää. Onkos täällä kilttejä lapsia?

Kotona ihastelin ystäväni tekemiä askarteluja. Piparkakkutalon ovi jäi ensimmäisessä kuvassa talon taakse, kun oli niin kiire kuvaamaan. 

Kaiken shoppailun ja kävelemisen jälkeen jo maistuikin kahvi ja eilen kaupasta ostettu joulutorttu. Olen joulutorttutyttö ja tykkään niistä ihan mahdottomasti. Mutta koska setä ei niistä välitä, en viitsi kotona leipoa tolkutonta läjää ylettömän rasvaisia luumuleivonnaisia. Järkevämpää hankkia herkku kerrallaan kaupasta.

Kaiken tämän lisäksi olen käynyt ruokakaupassa, leiponut muffinsseja, kokannut kaalilaatikkoa ja maalannut pöytää. Ihmeen paljon voi ihminen saada aikaan, vaikkei viikonloppuna olisi kuin yksi vapaapäivä! Ja oli kyllä kiva päivä!

Mukavaa alkavaa viikkoa ihmiset! Nauttikaa elämästänne ja sen pienistä (tai suurista) iloista!