Olavinlinna lapasissa

Nyt on Taito Itä-Suomi ry iskenyt neulepuikkonsa kultasuoneen! Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi se on julkaissut 15 lapasen kiehtovan malliston. Savolainen luonto, kulttuuri ja elämänmeno on neulottu lapasten malleihin silmukka silmukalta ja ohjeet on koottu pieneen vihkoseen ja ohjevihkolle on annettu sanaleikkinimi eli Lapasesta lähtöö Savossa.

Ohjevihkon lisäksi Taito Shopeissa on myynnissä valmiita tarvikepaketteja, joihin on pakattu yksityiskohtaiset ohjeet ja lapasiin tarvittavat langat. Kun ennen joulua kävin paketteja hypistelemässä, valinnanvaikeus oli käsinkosketeltava. Olisin halunnut ostaa ne kaikki!

Näin savonlinnalaisena (ja siitä ylpeänä) Olavinlinna-aihe nousi nopeasti yli muiden. Kuten jo viime vuoden puolella kerroin, piti yhdet Olavinlinna-lapaset huitaista valmiiksi kauhealla kiireellä ja kiirehän ei koskaan ole hyväksi. Varsinkin kun kirjoneuleen neulomista ei ole aiemmin tullut harjoiteltua.

Jouluhässäkästä selvittyä oli uusinnan paikka. Nyt oli aikaa keskittyä tekemiseen ja oikein nauttia siitä. Neulominen on kuin meditaatiota. Yllätyksekseni täydellinen keskittyminen kirjoneuleen kiemuroihin oli äärimmäisen rentouttavaa ja voimistavaa. Ja niin koukuttavaa, että krooninen neuloosi puhkesi akuuttiin vaiheeseen. Lääkettä ei ole, ainoa apu vaivaan on vastata myöntävästi jokaiseen neulepuikon kutsuun. Aamulla ennen töihin lähtöä on otettava neulomus hyppysiin edes hetkeksi ja päivästä tulee takuulla hyvä. Illalla töiden jälkeen saa sitten ihan rauhassa luoda kuvioita silmukoilla. On se vaan niin kivaa!

Mutta aletaanpa alusta! Ihanaan Ebba Masalinin koulutaulun pohjalta tehtyyn paperikassiin pakattiin ohjevihko sekä Olavinlinna-lapasten tarvikepaketti. Onnea ja iloa hyristen kiikutin aarteeni kotiin.

Lankaa oli viittä eri väriä. Valkoinen ja harmaa lanka piti keriä vyyhdeltä keräksi. Kerimisen aikaan kuopus sattui olemaan koiravauvansa kanssa kylässä ja pentu oli tikkana paikalla osallistumassa puuhaan.

Innokkaasta apulaisesta huolimatta sain langat kerittyä...

... ja saatoin aloittaa luomistyön.

Neulomisestakin on tullut välineurheilua. Entiset metalliset neulepuikot ovat joutuneet työttömiksi, koska puiset puikot pesevät metalliset kuusi nolla. Ensin testasin jokunen vuosi sitten bambupuikkoja. Silmukat luistavat bambua pitkin nahkeasti ja hallitsemattomilla voimillani ihan vahingossa onnistuin vääntämään bambupuikot luokille ja mutkille. Kun Karnaluksin reissulta löysin ruusupuiset puikot, olin löytänyt puikkojen cadillacin.

Tummanruskealla cadillacilla tummanruskean langan neulominen ei ollutkaan ihan helppo nakki. Vallan tarkkana sain vanhoilla silmilläni katsella, ettei tullut neulotuksi virheitä. Muutenhan suoraa neuletta kilkuttelee vaikka silmät ummessa, mutta kun ohjeessa käskettiin poimimaan aloitussilmukat ja neulomaan ne yhteen myöhemmin taitteeseen, piti siirtyä mahdollisimman kirkkaan valon ääreen ahertamaan.  Seuraavat kaksi kuvaa on otettu ilman salamavaloa, joten langan ja puikkojen väri ei ole niin tumma kuin oikeasti.

Viiden kerroksen jälkeen neulottiin yksi kerros nurin ja siitä saatiin kätevästi ura taitteelle.

Vielä viisi kerrosta suoraa ja sitten oli taitteen yhteenneulomisen aika. Ensimmäisiä lapasia tehdessäni keräsin aloitussilmukat apupuikolle ja poimin silmukat siitä yksi kerrallaan yhteen neulottavaksi. Se oli aika hankalaa. Nyt poimin silmukat yksi kerrallaan ja minusta se oli helpompi tapa.

Kaunis sauma syntyi lapasen nurjalle puolelle aivan itsestään.

Taitteen jälkeen alkoi varsinainen linnan tornin pystytys.

Kirjoneuleen neulominen on kuin hyvän kirjan lukeminen. Aina on pakko lukea vielä yksi sivu tai neuloa vielä yksi kerros, että saa tietää mitä tapahtuu tai kuinka kuvio edistyy.

Joten eipä aikaakaan kun oli jo aika neuloa peukaloaukkoa varten silmukoita apulangalla.

Tätä mietin aina lapasia tehdessäni: Miten muut toimivat näiden apulankojen kanssa? Itse solmin langan päät somasti rusetille tuonne nurjalle puolelle ja toivon, että rusetti ei avaudu.

Tässä välissä sain vimmaisen neuleinnostuskohtauksen ja heiluttelin puikkoja niin keskittyneesti että valokuvaaminen ja muu raportointi jäi puikkojen jalkohin.  Eli ensimmäinen lapanen valmistui ja toinen oli jo hyvällä menolla ennen kuin muistin dokumentoida työn etenemistä.

Hyvin sujuneen neulomisen loppumetreillä kohtasin ensimmäisen vastoinkäymisen näiden lapasten kanssa. Rakkaista, uskollisista ruusupuisita puikoistani yksi katkesi viimeisiä kärkikavennuksia tehdessäni. Hirmu harmi!

Onneksi peukalon neulomiseen ei tarvitakaan kuin neljä puikkoa. Tapanani on poimia ensin silmukat puikoille ja vasta sitten purkaa apulanka pois.

Vähän liian monta silmukkaa keräsin peukaloaukon reunoilta, mutta ei huolta. Niitä voi kaventaa vähemmäksi heti kohta peukalon neulomisen edetessä.

Siinä vaiheessa kun Olavinlinna-lapaset valmistuivat, minulla oli jo seuraava tarvikepaketti odottamassa. Kenkävero-lapasia olenkin  jo muutamassa aiemmassa postauksessa vilautellut. Olen kyltymätön neuloja, mutta neuletöiden viimeistely ja lankojen päättely ei ole ollenkaan niin mieluisaa. Siksi oli nytkin mukavampi aloittaa jo uusi työ ennen kuin entinen oli loppuun saakka valmis.

Eikös olekin monta lankaa pääteltäväksi?

No, ei auta kuin ottaa neula kauniiseen käteen ja käydä työhön käsiksi.

Torstaina minulla oli poikkeuksellisesti iltavuoro ja aamulla tuli sellainen tunne, että päivä ei ehkä olisi ihan niin kaamoksen harmaa, kuin viikot viime aikoina ovat olleet. Siksi kävin kiireellä päättelytyöhön toiveenani valokuvien ottaminen päivänvalossa.

Siinä vaiheessa, kun kaikki langat oli huolelliseti päätelty ja pujoteltu nurjalle puolelle piiloon, aurinko oli kuin olikin löytynyt esille paksun pilviverhon takaa.

Tuli tosi kiire pinkaista ulkosalle ja lapasten esikuvan tienoille kameran ja tuliterien käsineiden kanssa, ettei aurinko ehtisi painua takaisin karkuteille ja palkkatyöhönkin oli ennätettävä. Joten enpä ehtinyt silitysrautaa esitellä uusille lapasille höyrytysmielessä vaan vein käsineet viimeistelemättä leikkimään supermallia. Noloa, myönnän.

Olen ihan oikeasti iloisen yllättynyt siitä, kuinka kivat ja kirjoneuleen ansiosta lämpimät näistä tumpuista, vanttuista, kintaista, rasoista tulikaan. Vanhaa lelumainosita mukaillen (Lapsen ilo osata - Brio) voisin todeta Aikuisen ilo osata - Taito!

Koska minulla ei edelleenkään ole kuin kaksi kättä, sain onneksi valokuvausapua tuosta armaasta puolisostani. Joten seuraavat kuvat ovat Kotosten yhteistyön tulosta.

Hyvin ja jouhevasti sujunut neulominen ei yhtään hillinnyt neuloosin aiheuttamaa käsityökutinaa vaan pikemminkin sai tämän tädin höyrähtämään ihan höperöksi, Tahtoisin tosiaan neuloa kaikki mallit juhlavuoden ohjevihkosta. Järki yrittää piipittää, etten tee mitään 15 parilla kirjoneulelapasia. Mutta into ja tunne yksissä tuumin tukahduttavat järjen äänen. Joten nähtäväksi jää, kuinka mahtaa käydä... Ainakin Kenkävero-lapasten valmistuttua käyn luomaan lapasia Kangasniemen kansallispuvun malliin.