lauantai 30. kesäkuuta 2018

Vähän lauantai

Olen ollut viime aikoina vähän väsynyt. Itse asiassa tosi väsynyt, niin että unohtelen jo asioita. Ensimmäisen kerran elämässäni kävin perjantaina niinkin, että menin töihin ja ruokailuhuoneessa avasin kassini ottaakseni sieltä päivän eväät. Kassissa ei ollut eväsmurustakaan. Samassa muistin, etten ollut mitään eväitä edes tehnyt. 

Toinenkin kömmähdys sattui perjantaina. Vielä harmillisempikin tapaus, mutta siitä kerron myöhemmin.

Töistä lähtiessäni väsyneessä mielessäni ajattelin, että onneksi huomenna on lauantai. Vaikka tehtävälistalla oli monta asiaa, aikataulutuksen saisin tehdä ihan oman pään mukaan ja ainakin saisin nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi....

Sen verran hereillä sentään olin, että kirjaston pyöräparkista bongasin pari upeasti tuunattua polkupyörää. Toisessa oli hieno helmaverkko ja satula...



... ja toisessa veikeä pyöräkori. Vähän hienot!



Miten sen pitkään nukkumisen kanssa sitten kävi? No huonosti. Jo puoli seitsemän olin niin hereillä, että oli turha jäädä sänkyyn makoilemaan.

Siis nousin ylös ja söin vähän aamiasta. Se väsytti niin, että vähän pötköttelin pienen hetken sohvalla. Siinä vähän ajattelin ja singahdin touhuamaan. Ensin vähän alustin pullataikinaa ja kun jätin sen kohoamaan, päätin pistäytyä vähän ulkona.

Siellä vähän kitkin kasvimaata. Enemmänkin olisi pitänyt, mutta pullataikina kaipasi huomiota.



Olin vähän onnellinen kesäkurpitsan kukista ja kurpitsapötköjen aluista.


Iloitsin vähän myös vesimelonin taimien terhakasta kasvuunlähdöstä.


Palasin sisälle ja vähän leivoin.



Isä ja kummityttö pölähtivät hakemaan meiltä ylimääräistä patjaa ja yhdessä vähän kahvittelimme terassilla viileästä tuulesta välittämättä.




Eilen jo ostimme vähän mansikoita.


Kummityttö innostuikin jäämään meille ja pistin päivän suunnitelmat vähän uusiksi.

Matkustimme vähän paikallisbussilla jossa oli vain vähän matkustajia.


Kiertelimme vähän kirpparilla ja teimme myös vähän ostoksia.


Söimme vähän pitsaa.


Tein vähän mansikkakakkua, jota maistelimme vähän (lue: paljon!)





Kastelin vähän kukkia.





Vähän hassu kukka tämä diana... Lehdet ja varsi näyttävät vesiheinältä, mutta kukat ovat pienet, somat ja herkät. Tyttökukka, sanoin Tolvanniemen puutarhuri.


Vähän jäi etukäteen suunnitellut siivoilut tekemättä, mutta sainpahan kerrankin viettää kunnolla laatuaikaa kummitytön kanssa. Vähänkö kiva päivä!

6 kommenttia:

  1. Sinulla (kummitytölläsi) oli paljon mukavampi päivä,yksin oisit siivoillu,ja vielä jatkanut niitä rikkaruohojen kitkemistä:)...vaikkakin sanotaan minkä taakseen jättää sen eestään löytää,pölyt ja rikkaruohotkin;)) ja paljon tuota kerkesit yhen päivän aikana tehä;)
    Muisti tekee niin nuorille kuin vanahoillekkin tepposia,jos jotaki nimiä en muista kysyn google-herralta,on luvannu tarvittaessa auttaa.Mutta ihan oikiasti väsyneenä muisti todella huono ,minulla ainakin.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siinä, että päivästäni tuli paljon mukavampi kummitytön kanssa kuin pelkkä siivouspäivä olisi ollut. Eikä nuo pölyt minnekään hävinneet, ehdin siivota myöhemminkin :)
      Väsymys tekee ihmisestä ihan huttupäisen. Voi kun taas osaisin nukkua!

      Vinkeää viikkoa!

      Poista
  2. Kerkesitpä tehdä momenmoista puuhaa. Todella kiva päivä!
    Aurinkoista ja voimia antavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ehdinkin, joskus sitä saa paljon aikaan yhden päivän aikana :)

      Helteistä ja kaunista heinäkuuta Kyltätielle!

      Poista
  3. Olipa vähän ihana päivä ❤
    Nuo tuunatut pyörät ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain ollutkin veikeät fillarit? Olen tuon toisen nähnyt pyöräparkissa joskus aikaisemminkin, mutta silloin jäi kuva nappaamatta. Onneksi sain nyt korjattua tilanteen :)

      Poista