Kukkapenkin kasvojenkohotus

Meillä on pihassa kukkapenkki, jonka perustin joskus hyvin kauan sitten, heti kohta muutettuamme tähän taloon. Siitähän on pian 18 vuotta. Istuttelin penkkiin pistokkaita satunnaisesti, jos niitä satuin saamaan, kunnes penkki täyttyi. 

Koska en ole intohimoinen hortonomi, kasvit pärjäsivät paikallaan miten kuten. Paikka on aika kuiva ja karuhko, joten runsaasta ja loistokkaasta kukinnasta on nähty vain päiväunia. Todellisuus on jotain muuta. Ainoat penkissä kutakuinkin viihtyneet kukkaset ovat kultatyräkki ja kevätkaihonkukka.

Istutettujen ja toivottujen kasvien rinnalle penkkiin levisi reunuksen yli yllin kyllin nurmikkoa ja voikukkia. Jopa vaahteran ja pylväshaavan taimia ponnisti kukkaraiskojen välissä useampia. Penkki on ollut malkana silmässäni jo monta vuotta ja olen suunnitellut sen perusteellista perkaamista. Koskaan ei vain ole ollut olevinaan otollista hetkeä.

Tänä keväänän vihdoin päätin tarttua härkää sarvista eli tässä tapauksessa lapiota kahvasta ja käydä taistoon rikkaruohoja vastaan. Kerdistä hankittiin uutta reunanauhaa ja Savonpirkasta multasäkkejä.

Kahden lapionpiston jälkeen olin jo ihan valmis luovuttamaan. Turkasen tiivistä turvetta vastaan taistelin. Tulisi himputin hikinen homma!

Sisupussi ei periksi anna ja korvan juuressa hyrisevistä hyttysistä huolimatta työ eteni. Ei tosin kovin joutuisasti, mutta etenipä vain, lapiollinen kerrallaan. Mullan mylläys piti jättää kuitenkin kesken, sillä paikalle purjehti tänä kesänä harvinainen vieras eli sadepilvi. Sinne jäi työmaa odottamaan seuraavan aamupäivän poutaa.

Ennen viime tiistain iltavuoroa ennätin taistella kukkapenkkitaistoni hyvälle mallille.

Mutta voihan kehvatsu! Kaksi kerää reunanauhaa ja 350 litraa multaa eivät riittäneet! Työ tyssäsi taas.

Maasta kaivetut kukanjuuret jäivät taivasalle auringon porotukseen odottamaan kasvualustan valmistumista. Onneksi tuo setä lupasi käydä ostamassa puuttuvat vermeet, että saatoin itse lähteä suhteellisen rauhallisin mielin palkkatyöhön.

Muutamat onnekkaat kasvit jo pääsivät uusille kasvupaikoilleen. Piti kaikki vanhat turpeet ravistella pois juuruksista, etten suin surmin tulisi siirtäneeksi peruskorjattuun penkkiin rikkaruohon juuria entisestä kukkamaasta. Saa nähdä, noinkohan siirretyt kasvit jaksavat lähteä uuteen kasvuun. Helle ja kuumuus eivät ainakaan edesauta asiassa yhtään.

Kun olin saanut lisää multaa ja uutta reunanauhaa, sain homman valmiiksi. Tadaa!

Mutta voihan! Näyttääpä aneemiselta ja valjulta...

Penkin pelastus löytyi tänään Tolvanniemen puutarhalta. Autoilimme sinne aamupäivällä pikkuisen ostoksille, kun vielä voimme. Kohta sielläkin pistetään pillit pussiin tältä kesältä ja siksi loput kukat oli hinnoiteltu ostajille edullisiksi. Mitähän kaikille niille myymättömille kukille oikein mahtaa tapahtua? Jäi vähän harmittamaan, etten ostanut hienoa istutusta, jossa olisi ollut monta yrttiä ja kolme orvokkia samassa suuressa, jalallisessa muovimaljassa. Sen alennettu hinta olisi ollut vain 25 euroa, joten kokonaisuus ei tosiaan ollut hinnalla pilattu. Piti taas pihiys iskeä...

Edelliseltä puutarhakäynniltä mieleeni jäi kummittelemaan ihanat auringonkukat ja valtaisa määrä orvokkeja. Niitä halusin! Ja niitä sain.

Orvokit eivät tosin enää ole ihan vihmerimmässä kunnossa, mutta eivät ne paljon mitään maksaneetkaan. Kassiin sai laittaa niin monta orvokkia kun sai mahtumaan ja hinta oli viisi euroa. Vitosen pulitin myös kolmesta auringonkukasta ja yhden viisieurosen samettikukkakennosta. Eli viidellätoista eurolla tuli kummasti näyttävyyttä murheellisen näköiseen perennapenkkiini. Kyllä kannatti taas ajella Tolvanniemeen!

Edellisellä Tolvanniemen reissulla hankittu lobelia kukoistaa Prisman kukkamyymälästä ostettujen kosmoskukkien kaverina pylväshaavan juurella, peruskorjatun kukkapenkin välittömässä läheisyydessä.

Penkille on nyt tehty se mikä on voitu. Toivottavasti kasvu lähtee hyvin käyntiin ja ensi kesänä jo voin nauttia ahkeroinnin tuloksista.