Neidonpaula

No hupsis! Helmikuussa lukurauhan päivästä raportoidessani (https://kotosella.blogspot.com/2018/02/lukurauhaa.html) olen hehkuttanut Kristiina Vuoren kirjaa Näkijän tytär. Kirja on ollut juuri luvun alla ja Eira Starkin tarina on imaissut minut mukaansa. Olen luvannut palata asiaan myöhemmin, mutta näköjään en ikinä lupaustani toteuttanutkaan. 

Sen muistan, että Näkijän tytär oli verevä, muheva ja kiehtova lukukokemus ja siksi lainasinkin heti kohta perään kirjastosta sarjan seuraavan osan, Neidonpaula. Kuitenkin väliin tuli monta pikaisempaa lukemista vaativaa uutuusromaania, joten Neidonpaula joutui kotvasen odottelemaan vuoroaan.

Vuoro tuli vihdoin näin kesän koitettua. Mutta Näkijän tyttären tasolle ei nyt päästy. Jo se, että kirja on olevinaan jatkoa aiemmalle, on vähän kaukaa haettua. Kirjojen tapahtumien väliin jää pari vuosisataa eikä kirjoissa ole muuta yhteistä kuin suku, josta päähenkilöt polveutuvat. Ilveksen suvun näkijöitä ja parantajia ovat nämä Neidonpaulan kaksotyttäret Truda ja Brita, kuten oli esiäitinsä Eirakin aikoinaan. Muuten kirjassa ei ole mitään jatkumoa edelliseen.

Takakansi antaa olettaa, että kirjassa kerrotaan kaksossiskojen tarina, mutta kyllä kirja on Trudan tarina. Brita on vain tärkeä sivuhenkilö.

Tyttöjen äiti on Ilveksen tietäjäsukua, mutta isä on vakaasti kieltänyt äitiä opettamasta pakanallisia tapoja eteenpäin tyttärilleen. Kun äiti kuolee, toinen tyttäristä luvataan luostariin ja toinen kihlataan pormestarin pojalle. Truda, jonka on tarkoitus mennä myöhemmin hyviin naimisiin, kammoaa uniaan ja näkyjään, mutta Brita onkin salaa opetellut äidin kanssa loitsimista ja muita maagisia kykyjä.

Tyttöjen keskinäinen yhteys on vahva ja varsinkin Truda kaipaa usein sisartaan. Brita jää pakosti lukijalle vieraammaksi, sillä kirjoittaja kertoo vain Trudan näkökulman. Truda ihailee sisrtaan ja tahtoisi olla tämän kaltainen, mutta koki olevansa aivan päinvastainen. Trudakin toivoisi pääsevänsä nunnaksi, vähintäänkin siksi, että saisi pysyä sisarensa lähellä.

Kesti pitkään ennen kuin kirjan imu alkoi tuntua. Olin jo vähällä luovuttaa, kun sata sivua luettuani en ollut päässyt tarinan lumoihin. 555-sivuisessa järkäleessä olisi ollut tiivistämisen varaa. Edes salaperäisen ja kiehtovan maalarikisälli Lukas Dansken ilmestyminen kuvioihin ei heti saanut tekstiä eloon, vaikka kolmiodraaman ainekset siinä vaiheessa saatiinkin kokoon.

Neidonpaula on hengästyttävä aikahyppy 1400-luvulle ja sen ajan nuorten naisten maailmaan. Kristiina Vuori hallitsee historian ja osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Silti tämänkertainen lulukokemus ei ollut Näkijän tyttären veroinen hyppy lukuseikkailuun. Annan vielä tilaisuuden tullen Kristiina Vuorelle yhden  mahdollisuuden, onhan hän tuottelias kirjoittaja. Vuonna 2012 ilmestyneen esikoisteoksen (Näkijän tytär) jälkeen häneltä on ilmestynyt kunnon lukuromaanijärkäle joka vuosi.