tiistai 26. kesäkuuta 2018

Puskasta pulloon, purkkiin ja piirakkaan

Äidin kasvimaalla 
raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen
vilpas lehtikatto
alla multamatto
hirsiseinä vihreä ja punainen...


Ei ole tänä vuonna sammakoita meidän kasvimaalla näkynyt eikä onneksi tolkutonta määrää lehtokotiloitakaan. Raparperipuska on saanut ihan rauhassa venyttää varsiaan.


Lomahuvituksekseni ja vierasvaraksi kuitenkin keksin verottaa raparperipuskasta varsia. Ensin kokeilin uutta raparperipiirakan ohjetta, koska jääkaapissa sattui pyöriskelemään toimettomaksi jäänyt kermaviilipurkki ja koska ohjetta oikein klassikoksi mainostettiin.

Raparperipiirakka


pohja:

100 g voita
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 muna

täyte:

10 dl tuoreita raparperinpaloja (oli liikaa, kaikki eivät kunnialla sopineet, joten n. 1,5 dl jäi yli.
2dl kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Valmista pohja. Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.

Painele taikina jauhotetun käden avulla piirakkavuoan pohjalle. (Useimmissa ohjeissa käsketään vuoka voitelemaan ja jauhottamaan ensin, mutta minusta se on turhaa. Taikinassa on niin paljon rasvaa, ettei se jää vuokaan kiinni.

Paista pohjaa n. viisi minuuttia ja lisää sitten täytteet. Ensin raparperin palat pohjalle ja päälle seos, jossa on muut täytteen ainekset.

Paista piirakkaa noin 30 minuuttia, niin että raparperit pehmenevät ja pinta saa kauniin värin.


Kyy-yllähän tätä vaniljajäätelökuutioiden kanssa söi, mutta ei vielä löytynyt voittajaa jokakesäiselle raparperi-mansikkapiirakalle, jonka ohjeesta unohtui maininta kahdesta kananmunasta.


Puskahan ei yhden piirakan täytteisiin paljoakaan pienentynyt.  Kun törmäsin sattumalta raparperisiman ohjeeseen Dansukkerin sivuilla, päätin olla rohkea täti ja testata tätä uutuutta.

Ensin piti pilkkoa kilo raparperia ja sitten päästiin asiaan!


Raparperisima


1 kg raparperiä
4 litraa vettä
2 oksaa tuoretta rosmariinia
herneen kokoinen pala tuorehiivaa

Huuhtele raparperit ja pilko ne ohuiksi siivuiksi. Laita kattilaan vesi, raparperinpalat ja huuhdellut rosmariininoksat. Keitä hiljalleen 15 - 20 minuuttia. Siivilöi raparperit pois. Sekoittele sokeri liemen joukkoon.

Liuota hiiva vesitilkkaan ja lisää se kädenlämpöiseksi jäähyneen nesteen sekaan. Laita astian päälle kansi ja anna liemen tekeytyä seuraavaan päivään.

Lisää puhtaiden pullojen pohjalle teelusikallinen sokeria ja pullota sima. Anna tekeytyä jääkaapissa noin viikko. (Paine kasvaa pulloissa, joten ei kannata käyttää liian tiiviitä korkkeja.)

Simaa tuli neljä pulloa, mutta yhden annoin kuopukselle mukaan.

Itsehän annoin liemen seistä pullotettuna vielä vuorokauden lämpimässä, että sima valmistuisi nopeammin. Emme kuitenkaan sitä juhannuksena vielä maistelleet, joten kiirehtiminen oli ollut turhaa. Nyt, päivää vaille viikko siman tekemisestä, neste onkin tosi makeaa ja hapokasta. Imelyys taittuu, kun sekoittaa juomaan puolet kivennäisvettä. Ihan hyvä janojuoma siitä tuli.

Raparperimassa, joka jäi touhussa jäljelle, päätyi hillosokerin kanssa keitettynä purkkiin. Ihan kuin olisi ihmiselleä hillopula... Ei tosiaankaan, mutta en raaskinut hyvää sosetta hukkaankaan heittää.





Kippis kesälle!


Kuten jo kerroin, entinen piirakkaresepti oli paras. Kauniimmaltakin tämä näyttää kuin uusi versio. Tässä ainakin pätee muinainen sanonta, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.



Vielä siellä raparperipuskassa varsia töröttää jokunen. Mitähän sitä niistä keksisi?

4 kommenttia:

  1. Raparperista on moneksi,mansikan kanssa ja ilman:)Herkkuja olet tehnyt! Tuo sima vielä kokeilematta?:)
    Minä tein ananaksen kanssa raparperihilloa (ohje netistä),ja se kävi kuin kuumille käville,hävis purkki poikineen.(kääretorttuun kerman kerahyvä)
    ja toinen kokeilu bananin kanssa ,en itte tykänny.
    saskatoon on mantelinen marja kokeilen tänä kesänä ,jos marja-rosvoilta :) jotain säästyy.korkeita puita hankala verkottaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillot kuulostavat herkullisilta, mmmm, voin melkein maistaa ne jo...

      Saskatoon on minulle vielä vieras marja. Toivottavasti eivät linnut hotki kaikkia, että saisit sinäkin marjoja maistella!

      Poista
  2. Voi mitä herkkuja Kotosella on taas keitelty ❤ Sain muutaman varren raparperia, osan pakastin, osa päätyi kiisseliin viime vuotisten mansikoiden kanssa ❤ Piirakkaa... ❤

    VastaaPoista