Vähän lauantai

Olen ollut viime aikoina vähän väsynyt. Itse asiassa tosi väsynyt, niin että unohtelen jo asioita. Ensimmäisen kerran elämässäni kävin perjantaina niinkin, että menin töihin ja ruokailuhuoneessa avasin kassini ottaakseni sieltä päivän eväät. Kassissa ei ollut eväsmurustakaan. Samassa muistin, etten ollut mitään eväitä edes tehnyt. 

Toinenkin kömmähdys sattui perjantaina. Vielä harmillisempikin tapaus, mutta siitä kerron myöhemmin.

Töistä lähtiessäni väsyneessä mielessäni ajattelin, että onneksi huomenna on lauantai. Vaikka tehtävälistalla oli monta asiaa, aikataulutuksen saisin tehdä ihan oman pään mukaan ja ainakin saisin nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi....

Sen verran hereillä sentään olin, että kirjaston pyöräparkista bongasin pari upeasti tuunattua polkupyörää. Toisessa oli hieno helmaverkko ja satula...

... ja toisessa veikeä pyöräkori. Vähän hienot!

Miten sen pitkään nukkumisen kanssa sitten kävi? No huonosti. Jo puoli seitsemän olin niin hereillä, että oli turha jäädä sänkyyn makoilemaan.

Siis nousin ylös ja söin vähän aamiasta. Se väsytti niin, että vähän pötköttelin pienen hetken sohvalla. Siinä vähän ajattelin ja singahdin touhuamaan. Ensin vähän alustin pullataikinaa ja kun jätin sen kohoamaan, päätin pistäytyä vähän ulkona.

Siellä vähän kitkin kasvimaata. Enemmänkin olisi pitänyt, mutta pullataikina kaipasi huomiota.

Olin vähän onnellinen kesäkurpitsan kukista ja kurpitsapötköjen aluista.

Iloitsin vähän myös vesimelonin taimien terhakasta kasvuunlähdöstä.

Palasin sisälle ja vähän leivoin.

Isä ja kummityttö pölähtivät hakemaan meiltä ylimääräistä patjaa ja yhdessä vähän kahvittelimme terassilla viileästä tuulesta välittämättä.

Eilen jo ostimme vähän mansikoita.

Kummityttö innostuikin jäämään meille ja pistin päivän suunnitelmat vähän uusiksi.

Matkustimme vähän paikallisbussilla jossa oli vain vähän matkustajia.

Kiertelimme vähän kirpparilla ja teimme myös vähän ostoksia.

Söimme vähän pitsaa.

Tein vähän mansikkakakkua, jota maistelimme vähän (lue: paljon!)

Kastelin vähän kukkia.

Vähän hassu kukka tämä diana... Lehdet ja varsi näyttävät vesiheinältä, mutta kukat ovat pienet, somat ja herkät. Tyttökukka, sanoin Tolvanniemen puutarhuri.

Vähän jäi etukäteen suunnitellut siivoilut tekemättä, mutta sainpahan kerrankin viettää kunnolla laatuaikaa kummitytön kanssa. Vähänkö kiva päivä!

Loma mielessä

Kesäloman kolmas pätkä pärähtää käyntiin kahden viikon ja yhden päivän kuluttua. Ei sillä, että mitenkään päiviä laskisin...

Lomasuunnitelmia on tehty yllin kyllin ja aika paljon enemmänkin. Mielihaluja erinäisiin singahteluihin pois arkiympyröistä tuntuu olevan useammallakin lähipiirin ihmisellä. Ja minähän olen aina valmis lähtemään reissun päälle kuin lukkari sotaan. 

Matkalippuja ja majoituksia on jo varattu ja tilattu ja osin maksettukin. Vielä on viritelmiä jäljellä, lopullinen toimeen tarttuminen vain puuttuu.

Kirjaston hyllystä olen kantanut selkä vääränä erinäisiä opuksia lomaohjelmaa selkiyttämään. Vielä kun ehtisi monipuolisiin sisältöihin tutustumaan. Vaan ehkä kirjojen  kaikki tieto siirtyy pääkuoreni sisäpuolelle aivo-osastolle ihan vain samassa tilassa oleskelemalla. Eikös siirrykin?

Mitähän meillä mielessä? Saattaa vähän vihiä saada seuraavista kuvista. Tai sitten ei.

Hyvää lomaa kaikille niille, jotka jo lomalaitumille ovat päässeet kirmaamaan!

Kun napsin kirjakuvia ulkona, silmä lähti harhailemaan ihan muihin kuvauskohteisiin. Joten ikuistin nyt sitten tähän samaan tarinaan nuo muinoin Taito Shopin kurssilla tekemäni tekstiiliveistokset, jotka kieltämättä alkavat jo vähän nuhjaantua. Mutta nostelin ne kuitenkin leikkimökin vierelle päivää paistattelemaan.

Kivi sydämeltä

Aika lailla vuosi sitten (21.6.2017) olen kirjoitellut blogiini uudesta mukavasta lukututtavuudesta. Kauniin kannen houkuttelemana olin tarttunut Lori Nelson Spielmanin esikoisromaaniin Kymmenen unelmaani ja lumoutunut.  Tykästyin kovasti kirjailijan positiiviseen otteeseen ja sujuvaan kirjoitustapaan, jossa huumorilla oli iso osa, vaikka tietenkin lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi juoneen piti piilottaa myös draamaa. 

Kun tämän kevään loppupuolella kirjakaupassa bongasin Spielmanin uutuuden, tein siihen kirjastossa varauksen saman tien. Hetken harkitsin jopa kirjan ostamista omaksi, mutta koska minun ei tarvitse omistaa kaikkea, vastustin kiusausta onnistuneesti. 

Onneksi kirjaston varaukset voi jättää odottamaan eli keskeyttää, jos huomaa, ettei ehdikään vastaanottaa kaikkia varaamiaan opuksia. Tai tietysti ne ehtisi vastaanottaa, mutta lukeminen tarvitsee oman aikansa. Eli loppujen lopuksi roikutin tätäkin varausta, kunnes loman korvalla tuli sopiva sauma antaa kirjan tulla luettavaksi.

Kun sain kirjan oikeasti kunnolla käteeni, silittelin sitä ja ihastelin kaunista kantta ja lueskelin kannen tekstejä. Kivi sydämeltä on kirjan nimi ja teemana anteeksi pyytäminen ja anteeksianto. Noinkohan tämä uuutuus vetäisi vertoja esikoiselle?

Takakannen juonipaljastuksissa vihjaillaan sisällöstä.

Kirjan sisäliepeissä ja etukannessa on suomalaisten kirjabloggaajien arvioita Spielmanin esikoisesta eli Kymmenen unelmaani -romaanista.

Mutta mitä ihmettä...? Tuossa kirjailijan nimen alla... Etukannen blogin nimessä on kummallisesti jotain tuttua!

Ei kai... no kyllä vain! Ihan piti käydä katsomassa, mitä sitä on vuosi takaperin tullut kirjoitettua... Eikä se edes ollut mikään tähtiarvostelu, mutta niin vain on näköjään tätikin saanut hetkensä julkisuudessa, heh heh.

Aluksi järkytyin, sitten hyperventiloin ja sitten  jo nauratti. Enpä tiennyt asiasta ennen kuin totuus oli painettuna edessäni. Kai se sitten on niin, että nettikirjoitukset ovat vapaata riistaa, kunhan lähde mainitaan. Aika vänkää! Taidan olla pikkuisen otettu.

Mutta mennäänpä jo asiaan eli itse Kivi sydämeltä -kirjaan.

Juoni rakentuu osin samoista aineksista kuin esikoisenkin. Päähenkilö on nuorehko, menestynyt nainen, joka elää huonossa parisuhteessa itse sitä tajuamatta. Hannah on elänyt rakastavan isän kanssa ja äitisuhde on olematon. Isän ja äidin avioero aikoinaan on ollut raastava ja Hannah on vakaasti sitä mieltä, että äiti hylkäsi hänet. Nyt rakas isä on kuollut. Töissäkään ei mene hyvin, tähtijuontajan ohjelman katsojaluvut hiipuvat ja uusi työkaveri havittelee Hannahin paikkaa. Ja entinen pahin koulukiusaaja on lähettänyt Hannahille katumuskivet pyytääkseen anteeksi kouluaikaista käytöstään.

Kiusaajakoulukaveri on niittänyt mainetta lanseeraamillaan katumuskivillä. Näitä kiviä ojentamalla ja vastaanottamalla voi pyytää ja saada anteeksi. Hannahin ei ole helppoa päästä yli kouluajan kärsimyksistä eikä hän heti hyväksykään Fionan anteeksipyyntöä. Mutta pelastaakseen uransa, Hannah kuitenkin päättää ottaa katumuskivet ohjelmansa aiheeksi.

Siitä lähtee liikkeelle oikea paljastusten vyöry ja Hannah joutuu vastatusten menneisyyden haamujen kanssa. Siinä on vaakalaudalla kaikki ihmissuhteet ja jopa työpaikka.

Kuten Kymmenen unelmaani, myös tämän kirjan juoni oli ennelta-arvattava. Se ei sinänsä haittaa, sillä kirjan genre on kevyttä hömppälukemista, joka viihdyttää ja ruokkii sopivasti pientä romantiikan nälkää. Keveydestään huolimatta kirjailija onnistuu ujuttamaan tekstin sekaan opetuksia, mm. että asioilla on monta puolta ja yksi totuus ei aina ole se oikea. Ihan pelkää rakkausluritusta en jaksaisikaan lukea.

Onneksi kirjailija on ujuttanut tekstiin puisevaa pormestaria mehevämmän ja miellyttävämmän miehen, johon Hannah törmää matkustaessaan pitkästä aikaa tapaamaan äitiään miltei toiselle puolelle maata. RJ on sympaattinen majatalon isäntä ja ... enpäs kerrokaan, ettei koko juoni paljastu.

Lori Nelson Spielman on armoitettu sananikkari ja suomentaja Outi Järvinen on tehnyt hyvää työtä käännöksessään. Muutamat teksitkatkelmat hymyilyttivät väkisin.

Kivi sydämeltä on mainiota kesälukemista mökeille ja rannoille, mutta tarina varmasti lämmittää lukijan mieltä myös talvisemmissa olosuhteissa. Ihan esikoisen veroinen ei tämä kakkosromaani ollut, mutta kelpo kirja kuitenkin. Kannattaa tutustua!