Verla

Olipa kerran Verlankosken rannalla Jaalan ja Valkeakosken rajamailla pikkuruinen kylä. Koski kuohui vuolaana ja kylässä oli jo ennestään pieni kotitarvemylly. Oululaissyntyinen Hugo Neuman osti myllyn ja osuuden koskeen 1872 ja hän perusti myllyn paikalle puuhiomon. Vaikka Neumanin aika puuhiomon johdossa jäikin lyhytaikaiseksi, siitä alkoi Verlan erikoislaatuisen ruukkiyhdyskunnan taru.

Verlan pieni tehdas, jossa huippulaatuinen pahvi tehtiin huolellisesti ja hitaasti käsityönä, ei kuitenkaan aikojen saatossa pärjännyt kovassa automatisoituvassa maailmassa ja päätös tehtaan lopettamisesta tehtiin vuonna 1952. Tuskin mitään tehdasta missään on lopetettu yhtä hellävaroen kuin Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan toiminta. Vanhat, tehtaan uskolliset työntekijät saivat tehdä työtä oman jaksamisensa rajoissa niin kauan kuin halusivat ja niinpä tehtaan toiminta lopulta päättyi vasta 12 vuotta lopettamispäätöksen jälkeen 18.7.1964. Kun pahvin tekeminen Verlassa loppui, kaikki jäi paikoilleen. Koneet omille sijoilleen ja työnjohtajan kopin paperit niille kuuluviin lokeroihin, jopa kalenteri seinälle.

Verlan ruukkikylän tehdas ja sen työntekijät eivät kuitenkaan painuneet unholaan, sillä Kymiyhtiö (nykyisin UPM) perusti alueelle ruukkimuseon vuonna 1972 ja UNESCOn maailmanperintöluetteloon Verlan ruukkiyhdyskunta hyväksyttiin 1996.

140 vuotta tehtaan perustamisen ja 52 vuotta sen sulkemisen jälkeen alueelle historiaa ihmettelemään saapuivat myös reissuavat Kotoset, setä ja täti. Ja vaikuttuivat! Oppaan kertomukset herättivät museon eloon ja ei voi kuin hattua nostaa entisaikojen työntekijöille! 12 tuntisia päiviä tehtiin äärimmäisissä olosuhteissa, toiset hyvinkin kylmässä ja kuivaamossa kuin saunassa eli 75 asteen lämmössä. Jos mies sahasi jalkaansa, se oli miehen oma vika... jos kuorintalaitteeseen jäi miehen sormi, terveydenhoitaja puhdisti haavan, laittoi siihen siteen ja työpäivä jatkui... 

Verlalaiset kasvoivat tehtaan työntekijöiksi jo vauvasta ja sitoutuneisuus oli vahvaa. Yksi vaikuttavimmista nähtävyyksistä kierroksella oli Marian jalanjälki. Maria  Mattsson työskenteli Verlassa 55 vuotta ja lähes koko työhistoriansa samoilla jalansijoilla punnitessaan valmiita pahviarkkeja. Maria jäi lopulta eläkkeelle 77 vuotiaana saatuaan lupauksen, että hänet haetaan apuun, mikäli tulee sellainen tarve.

Sisällä tehtaassa ei saanut kuvata ja se oli kyllä harmi. Olisin niin mielelläni jakanut elämyksen kanssanne. Mutta nyt ei auta muu kuin patistella kaikkia käymään Verlassa paikan päällä!

Ulkona kyllä sai ottaa kuvia ja tässä vähän maistiaisia:

Tehtaan johtajan asunto eli patruunan pytinki

Monen monta tulipaloa koetteli Verlan tehdasaluetta. Lopulta tehdasrakennus muurattiin tiilistä ja rakennukset suunnitteli viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell. Tarina kertoo, että arkkitehdillä olisi ollut yhtä aikaa piirrettävänä myös Pietarin (?) kirkko ja piirustukset olisivat menneet sekaisin ja siksi tehtaasta olisi tullut näin koristeellinen ja kirkkomainen. Luin lähteistä kyllä sellaisenkin väittämän, että arkkitehti halusi tehtaasta mahdollisimman edustavan, lähestyttiinpä aluetta sitten maitse tai vesiltä.

Makasiinissa on nykyisin kahvila.

Tallirakennuksessa on tiloja käsityöläisten puodeille.

Aloitimme puoteihin tutustumisen vasemman puoleisesta putiikista, jonka ulko-oven vieressä todettiin, että tänään on hyvä päivä.

Putiikissa työskenteli iloinen ja aurinkoinen nuori nainen, joka uskalsi luvata kanssayrittäjiensäkin puolesta, että puodissa saa kuvata. Se oli onni, sillä katsokaa nyt näitä ihanuuksia!

Teki mieli ostaa vaikka mitä, mutta koska säästän uusille reissuille ja toisekseen kotona jo kaapit pullistelevat tavaranpaljoutta, tyydyin ihastelemaan ja ostamaan muutaman mainion Railin runokortin. Kortit postitin jo maailmalle enkä tullut niitä edes kuvanneeksi.

4H-yhdistyksen hyllyiltä tosin löysin muutaman purkin, jotka oli ihan pakko ostaa. Ei niinkään purkin eikä niinkään sisällön vaan purkissa olevan tekstin vuoksi. Koska kirjoittelen tätä postausta 100 kilometrin päässä kotoa ja purkit ovat nyt siellä kaukana, palaan tähän asiaan myöhemmin kuvien kera.

50 minuutin tehokkaan aikamatkailun jälkeen maistuivat kahvilan munkkikahvit ja Werlan panimon marjaisan makuinen karviaslimonaadi.

Museokierroksen ja kahvittelun jälkeen kuvasin vielä vähäsen alueen muuta miljöötä. Vaikka puuhiomo ei enää kosken voimaa tarvitse, se on edelleen hyödynnettynä ihmisen tarpeisiin. Koski on tuottanut sähköenergiaa jo kauan, mutta 1995 kuohut valjastettiin vesivoimalan käyttöön. Voimalan omistaa tällä hetkellä KSS Energia.

Monipuolisen, pitkän päivän ilta huipentui leppoisiin löylyihin Verlan mökin saunalla ja lämpimässä elokuun illassa tarkeni mainiosti ihastella taivaalla mollottanutta melkein täyden kuun kumotusta.